V
vieras-
Vieras
onko sulla kamerakänny? jos on niin otapa isille kuva odottavasta pojasta ja laita menemään ja viestiksi että täällä isiä kaivataan.... meillä ainakin mies rupesi ajattelemaan sellaisen saatuaan.
U
up
Vieras
A
ap.
Vieras
Mä en oikein tykkää tuosta kunnon syyllistämisestä.
Olen kyllä sanonut miehelleni että tekee pahaa katsoa kun pieni ihminen niin kovasti odottaa, eikä millään ymmärrä ettei isi ehdi kotiin ennen nukkumattia. Miehenikin on hyvin pahoillaan siitä että näkee ja ehtii touhuta poikansa kanssa melko vähän, ja eilisen juttelun jälkeen lupasi muuttaa tapojaan ihan oikeasti. Teimme kompromissin, että minun pitää sanoa suoraan miehelle jos hän soittaa liian usein jäävänsä kavereilleen, ja mies lupasi ettei pidä sitä mäkättämisenä tai rajoittamisena. Hän vain kuulemma on sellainen ihminen, ettei aina muista sillä hetkellä kun jotain tekemistä keksii, että ehkä joku kaipaa häntä kotona. En tiedä johtuuko se oikeasti muistamisesta, vai onko se enemmänkin lähinnä ajattelemattomuutta.
V
"viivi"
Vieras
Nyt sä ap liikaa "ymmärrät" miestäsi ja hänen tarpeitansa. Kun on perhe lähdetty yhteistuumin perustamaan niin silloin tekee sen tietoisen valinnan että se pieni ihminen tulee menemän itsensä edelle väistämättä. Silloin se aikuinen ei mieti miten hän kerkeäisi viettämään mahdollisimman paljon aikaa kavereidensa kanssa, samalla kun oma lapsi istuu ikkunan edessä odottamassa isäänsä kotiin.
Meillä miehellä meni samalla tavalla kun lapsi oli vielä ihan pieni, mies ei ymmärtänyt että myös vauva tarvitsee isäänsä vaikkei sitä osaa sanoakaan. Asiat muuttuivat kertaheitolla kun lapsi alle 1vuotiaana isänsä ollessa taas lähdössä jollekin "ei niin tärkeälle menollensa" juoksi isänsä syliin ja aloitti sydäntäraastavan itkun ja hoki "isiä", eikä suostunut päästämään isästään irti.
Mies tajusi todellakin kunnolla että ei se ole enää ihan sama vaikka niitä menoja olisikin lähes joka ilta sillä kotona on se pikku mies jolla on oikeus siihen yhteiseen aikaan myös isänsä kanssa. Nykyisin mies kieltäytyy selkeästi menoista jos ei ole kerennyt olla tarpeeksi omasta mielestään pojan kanssa, ottaa pojan mukaan jos mahdollista ja on muutenkin itse alkanut järjestämään menojaan ja töitään niin että kerkeää viettämään pojan kanssa kunnolla aikaa. Mies otti itselleen kokonaan jopa pojan nukkumaanlaiton(ei ennen laittanut poikaa koskaan nukkumaan)jotta heillä olisi takuuvarmasti edes se yhteinen hetki päivästä.
Sinuna vielä puhuisin miehesi kanssa. Jos mahdollista niin mene itse vaikka yöksi/viikonlopuksi kavereittesi ym. luo ja jätä miehesi ja lapsi kotiin yhdessä viettämään laatuaikaa, jos rauhallinen tiivis yhdessäolo saisi miehen muistamaan mitä tärkeää siellä kotona odottaakaan.
Meillä miehellä meni samalla tavalla kun lapsi oli vielä ihan pieni, mies ei ymmärtänyt että myös vauva tarvitsee isäänsä vaikkei sitä osaa sanoakaan. Asiat muuttuivat kertaheitolla kun lapsi alle 1vuotiaana isänsä ollessa taas lähdössä jollekin "ei niin tärkeälle menollensa" juoksi isänsä syliin ja aloitti sydäntäraastavan itkun ja hoki "isiä", eikä suostunut päästämään isästään irti.
Mies tajusi todellakin kunnolla että ei se ole enää ihan sama vaikka niitä menoja olisikin lähes joka ilta sillä kotona on se pikku mies jolla on oikeus siihen yhteiseen aikaan myös isänsä kanssa. Nykyisin mies kieltäytyy selkeästi menoista jos ei ole kerennyt olla tarpeeksi omasta mielestään pojan kanssa, ottaa pojan mukaan jos mahdollista ja on muutenkin itse alkanut järjestämään menojaan ja töitään niin että kerkeää viettämään pojan kanssa kunnolla aikaa. Mies otti itselleen kokonaan jopa pojan nukkumaanlaiton(ei ennen laittanut poikaa koskaan nukkumaan)jotta heillä olisi takuuvarmasti edes se yhteinen hetki päivästä.
Sinuna vielä puhuisin miehesi kanssa. Jos mahdollista niin mene itse vaikka yöksi/viikonlopuksi kavereittesi ym. luo ja jätä miehesi ja lapsi kotiin yhdessä viettämään laatuaikaa, jos rauhallinen tiivis yhdessäolo saisi miehen muistamaan mitä tärkeää siellä kotona odottaakaan.
A
ap.
Vieras
Moikka taas. Mä en nyt enää tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa tän touhun suhteen. Mun mies nimittäin just äsken taas soitti että "hei haittaako sua jos tulisin kotiin vasta huomenna?" Mä en oikeasti enää tiedä miten mä saan tuolle miehelle selitettyä että olen oikeasti ihan tosissani. Kaipa mun on pakko vetää kohta jotkut pettämisepäilyt esille vaikkei mulla sellaisia olekaan, jotta ymmärtäisi että nyt o oikeasti aika tajuta.
Sanoin kyllä puhelimessa, että mä en haluis taas sanoa tästä asiasta, mutta muistatko mitä viimeksi EILEN puhuttiin. Sanoi että ymmärtää kyllä, ja meninpä vielä mainitsemaan sitten tuosta kotona odottavasta pojastakin. Sanoi kyllä sitten että tämän piti olla yllätys, mutta että hänellä on huomenna koko päivä vapaata. Lupasi että lähdemme yhdessä koko perhe jouluostoksille, mutta eipä tuo nyt tällä hetkellä ihan hirveästi mua lohduta. Tällä hetkellä on vaan sellainen olo, että miten joku voikaan olla noin itsekäs?
Sanoin kyllä puhelimessa, että mä en haluis taas sanoa tästä asiasta, mutta muistatko mitä viimeksi EILEN puhuttiin. Sanoi että ymmärtää kyllä, ja meninpä vielä mainitsemaan sitten tuosta kotona odottavasta pojastakin. Sanoi kyllä sitten että tämän piti olla yllätys, mutta että hänellä on huomenna koko päivä vapaata. Lupasi että lähdemme yhdessä koko perhe jouluostoksille, mutta eipä tuo nyt tällä hetkellä ihan hirveästi mua lohduta. Tällä hetkellä on vaan sellainen olo, että miten joku voikaan olla noin itsekäs?
En edes jaksa lukea kaikkea mitä tähän on kirjoitettu, viime ketjun luin ja sen ja tämän aloituksen perusteella vastaan. Jos minä olisin sinä ap, kysyin suoraan mieheltä koska hän aikoo viettää aikaa lapsenne kanssa, olettaisin tuon 1,5 veen olevan nukkumassa jo iltaisin kello 22. kun isä tulee töistä (viimeksi sanoit tulevan kutakuinkin noin myöhään) ja jos on usein vielä kavereilla iltoja ja viikonloppuja.
Kahden aikuisen suhteessa tuon ehkä vielä jotenkin sulattaisin, mutta perhe-elämässä en. Ei ole mielestäni lapsellekkaan oikein että isä näkee enemmän kavereitaan kuin lasta. Ja puhumattakaan siitä että parisuhdekkin taitaa olla vain sana teidän perheessä, eihän sitä paljon ehdi hoitamaan jos toinen ei ole koskaan kotona, muutakuin nukkumassa.
Miksi haluat olla tuossa parisuhteessa? Koska sulla tulee mitta täyteen? Aiotko jatkaa suhdetta jos miestä jatkossakin yhtä vähän kiinnostaa sinä ja lapsi?
Ei sun tarvi alkaa miestä menoista komentamaan, mutta saattaisi olla aiheellista mainita että te ette ehkä loputtomiin ole kotona toiveikkaina odottamassa koska isi jaksaisi kiinnostua teidän kanssa viettämään aikaa..
Kurjalta kuulostaa toi tilanne, itse olisin ainakin aika väsynyt. Koita jaksaa.
Kahden aikuisen suhteessa tuon ehkä vielä jotenkin sulattaisin, mutta perhe-elämässä en. Ei ole mielestäni lapsellekkaan oikein että isä näkee enemmän kavereitaan kuin lasta. Ja puhumattakaan siitä että parisuhdekkin taitaa olla vain sana teidän perheessä, eihän sitä paljon ehdi hoitamaan jos toinen ei ole koskaan kotona, muutakuin nukkumassa.
Miksi haluat olla tuossa parisuhteessa? Koska sulla tulee mitta täyteen? Aiotko jatkaa suhdetta jos miestä jatkossakin yhtä vähän kiinnostaa sinä ja lapsi?
Ei sun tarvi alkaa miestä menoista komentamaan, mutta saattaisi olla aiheellista mainita että te ette ehkä loputtomiin ole kotona toiveikkaina odottamassa koska isi jaksaisi kiinnostua teidän kanssa viettämään aikaa..
Kurjalta kuulostaa toi tilanne, itse olisin ainakin aika väsynyt. Koita jaksaa.
A
ap.
Vieras
Juu ihan oikein olet ymmärtänyt, että yleensä lapsi on jo nukkumassa kun isänsä tulee, ja melkein aina myös nukkuu vielä siihen aikaan kun isänsä lähtee töihin. Viikonloppuisin isä ja poika ovat yhdessä, mutta silloinkin poika lähinnä roikkuu minussa vaikka yrittäisinkin sanoa että leikkii isänsä kanssa. Vaikka tätä tilannetta jatkuu nyt vasta neljättä viikkoa, on jo huomattavissa että poika vähän vierastaa isäänsä.
Mies kyllä sanoo aina olevansa pahoillaan kun ei ehdi viettää pojan kanssa aikaa, ja että hänelläkin on poikaa ikävä, kuten pojalla isäänsä.Ennen tätä poissaoloputkea meillä on kyllä ollut mitä parhain suhde. Olemme aina voineet puhua kaikesta keskenämme, ja jos riitaa on ollut, olemme osanneet riidellä rakentavasti. Seksiä on ihan normaalin verran, ja arkiläheisyyttä myös. Osaamme niin nauraa kuin itkeäkin toistemme seurassa. Nyt viimeaikoina mä olen kyllä ollut aika kireänä, ja tuntuu etten mäkään sitten jaksa panostaa ja olla mukava kun toisella kerran on koko ajan hinku muualle. Mutta koska tosiaan tämä tilanne on nyt vasta jatkunut reilu 3 viikkoa, en ole tosissani vielä harkinnut eroa. Viime perjantaina tosin sekin kävi mielessä, mutta olin sillä hetkellä hirmu vihainen enkä ajatellut normaalisti. En muuten edes tiedä miksi nyt tässä tilanteessa en osaa olla mustasukkainen, sillä tähän asti olen kyllä ollut muutaman kerran ns. ihan turhastakin mustis. Jotenkin mulla ei vaan ole sellainen olo että mies mua pettäis. Siitä en osaa sanoa kauanko tällaista jaksan, en varmaan kovin kauaa mut tuntien.
Sikäli hyvä että tilanne on ollut tollainen vaan hetken, mutta toisaalta huolestuttavampaa jotenkin jos yhtäkkiä mies pakoilee kotona oloa. Nosta kissa uudestaan pöydälle. Ja uudestaan, niin kauan että homma sujuu paremmin.
Voit vaikka sanoa että hei, mulla on nyt menoa keskiviikkoisin ja perjantaisin, saat sä olla lapsen kanssa kotona.
Voit vaikka sanoa että hei, mulla on nyt menoa keskiviikkoisin ja perjantaisin, saat sä olla lapsen kanssa kotona.
A
ap.
Vieras
H
Hmnmn
Vieras
Mulla on ollut melko samanlainen tilanne ja joo, on kyllä vieläkin...
Mieheni on yrittäjä pienessä ja huonosti menestyvässä perheyrityksessään. Työaika hänellä on talvisin noin klo 8-20 ja kesäisin n. 6-24 eli aivan järjettömiä työaikoja. Vapaapäiviä on vuodessa muutama. Talvisunnuntaisin saattaa olla töissä "vain" muutama tuntia. Itse teen vuorotyötä, joten meillä ei ole aina sunnuntaisinkaan yhteistä aikaa.
Mieheni on usein ihan kuolemanväsynyt ja nuorempana ja tyhmempänä olen syyllistänyt häntä liian vähäisestä yhteisestä ajasta. Eli en ole yhtään helpottanut hänen oloaan. Jos hänellä joskus on illalla vapaa-aikaa, niin hän on ollut harrastuksissaan ja niissä juodaan usein alkoholia.
Muutama vuosi sitten keskustelimme asiasta vakavasti useamman kerran ja uhkailin erolla. Noh, mies ymmärsi asian väärällä tavalla ja ilmeisesti harkitsi vakavasti eroa ja teki teon, jota ajattelen pettämiseksi. Hän jäi asiasta kiinni. Olemme edelleen yhdessä, mutta en vieläkään luota häneen täysin.
Aina kun hän lähtee ryyppyreissulleen kavereiden kanssa, pyydän häntä antamaan väliaikatietoja, eli missä on ja minne menee seuraavaksi yms. Jos hän lupaa tulla kymmeneltä kotiin eli heti sen yhden oluen jälkeen, niin olet todellakin kiukkuinen, jos ei edes viestiä viitsi laittaa suunnitelman muutoksesta. Aaargh!
Viime kuukausina mies on alkanut viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa, ehkä pari-kolme kertaa viikossa noin tunnin verran. Parempi sekin kuin mitään. Lapsi kun kuitenkin rakastaa isäänsä hyvin paljon ja kaipaa yhteistä aikaa.
Joskus on ihana huomata, kun näen heidän leikkivän yhdessä ja mies katsoo lastaan niin rakastavasti ja ylpeästi.
Yritän siis sopeutua omaan yksinäisyyteeni, turhautumiseeni yms. Olen aloittanut omia harrastuksia ja lapsi on tällöin isovanhemmillaan hoidossa. Tilanne on kuitenkin parempi kuin yksinhuoltajana. Elättelen toivetta, että mies saisi firmansa asiat kuntoon.
Tsemppiä sulle, ehkä teille on tulossa valoisampia aikoja? Mites se Dr Phil aina sanookaan? "Jonkun täytyy olla se perheen tai parisuhteen pelastaja" tai jotain...
Mieheni on yrittäjä pienessä ja huonosti menestyvässä perheyrityksessään. Työaika hänellä on talvisin noin klo 8-20 ja kesäisin n. 6-24 eli aivan järjettömiä työaikoja. Vapaapäiviä on vuodessa muutama. Talvisunnuntaisin saattaa olla töissä "vain" muutama tuntia. Itse teen vuorotyötä, joten meillä ei ole aina sunnuntaisinkaan yhteistä aikaa.
Mieheni on usein ihan kuolemanväsynyt ja nuorempana ja tyhmempänä olen syyllistänyt häntä liian vähäisestä yhteisestä ajasta. Eli en ole yhtään helpottanut hänen oloaan. Jos hänellä joskus on illalla vapaa-aikaa, niin hän on ollut harrastuksissaan ja niissä juodaan usein alkoholia.
Muutama vuosi sitten keskustelimme asiasta vakavasti useamman kerran ja uhkailin erolla. Noh, mies ymmärsi asian väärällä tavalla ja ilmeisesti harkitsi vakavasti eroa ja teki teon, jota ajattelen pettämiseksi. Hän jäi asiasta kiinni. Olemme edelleen yhdessä, mutta en vieläkään luota häneen täysin.
Aina kun hän lähtee ryyppyreissulleen kavereiden kanssa, pyydän häntä antamaan väliaikatietoja, eli missä on ja minne menee seuraavaksi yms. Jos hän lupaa tulla kymmeneltä kotiin eli heti sen yhden oluen jälkeen, niin olet todellakin kiukkuinen, jos ei edes viestiä viitsi laittaa suunnitelman muutoksesta. Aaargh!
Viime kuukausina mies on alkanut viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa, ehkä pari-kolme kertaa viikossa noin tunnin verran. Parempi sekin kuin mitään. Lapsi kun kuitenkin rakastaa isäänsä hyvin paljon ja kaipaa yhteistä aikaa.
Joskus on ihana huomata, kun näen heidän leikkivän yhdessä ja mies katsoo lastaan niin rakastavasti ja ylpeästi.
Yritän siis sopeutua omaan yksinäisyyteeni, turhautumiseeni yms. Olen aloittanut omia harrastuksia ja lapsi on tällöin isovanhemmillaan hoidossa. Tilanne on kuitenkin parempi kuin yksinhuoltajana. Elättelen toivetta, että mies saisi firmansa asiat kuntoon.
Tsemppiä sulle, ehkä teille on tulossa valoisampia aikoja? Mites se Dr Phil aina sanookaan? "Jonkun täytyy olla se perheen tai parisuhteen pelastaja" tai jotain...
V