Mun maailma romahtaa...

[Ei ole tulevaisuutta]

Tajusin juuri olevani läheisriippuvainen. Meillä on kaamea parisuhdekriisi, olemme aivan eron partaalla. Syynä on minun tarvitsevuuteni, en koe saaneeni mieheltä riittävästi tukea, hellyyttä ja rakkautta. Mies on aivan loppu ja kertoo yrittäneensä parhaansa.

Maailma romahtaa, jään aivan yksin, minulla ei ole yhtään ystävää ja jäin työttömäksi äsken. Olen kohta kolmekymmentä, tulevaisuuden haaveet lipuvat tavoittamattomiin, aika loppuu kesken. En ehdi parantua tästä niin, että voisin olla tasapainoinen kumppani ja äiti joskus. Hedelmällinen aikani ehtii loppua ennen sitä.

Sovimme eilen menevämme parisuhdeterapiaan, mutta en voi, koska kun olisin siellä täysin rehellinen ja kertoisin läheisriippuvuudestani, terapeutti neuvoisi miestäni varmasti lähtemään karkuun suhteestamme ja äkkiä.

Haluan parantua, mutten tiedä, onko se mahdollista. Antakaa toivoa.

 

["ttttt"]

Ei terapeutti tuollaisia neuvo. Joten sinne vaan.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="ttttt";27770843]Ei terapeutti tuollaisia neuvo. Joten sinne vaan.[/QUOTE]

No mutta pelkään silti yli kaiken, että mies jättää minut, jos kuulee minun sanovan olevani läheisriippuvainen.

 

[___]

Terapeutin tehtvävä ei ole käskeä miestäsi lähtemään, vaan auttaa teitä yhteisessä elämässä eteenpäin. Kuitenkin kun olette päättäneet terapiaan lähteä, molemmat ilmeisesti haluavat jatkaa yhdessä? Terapiassa kannattaa ehdottomasti olla ehdottoman rehellinen vain siten pääsette asiassa eteenpäin ja se auttaa toipumistanne. Sinun ei kannata viivyttää terapiaprosessia kiertelyllä, välttelyllä tms.

Hyvä siitä tulee, josa on avoin ja valmis muuttumaan! Ongelman tunnistaminen on jo puoli voittoa

 

[ToDieFor]

Eikös se ole jättämässä jokatapauksessa, joten ei ole mitään hävittävää?

 

[eeer]

Mistä oot saanu päätös että olet läheisriippuvainen??

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";27770856]No mutta pelkään silti yli kaiken, että mies jättää minut, jos kuulee minun sanovan olevani läheisriippuvainen.[/QUOTE]

Kyllä se sinun miehesi on sen jo tajunnut. Joskus se helpottaa että saa nimettyä ongelman ja siitä on hyvä lähteä työstämään asiaa eteenpäin.

 

["Aloittaja"]

Me ollaan oltu yhdessä niin monta vuotta, että en ikinä voi kuvitella antavani itselleni anteeksi, jos mokaan tämän. Olen liian uskollinen, tämä sitoutuminen on mulle liian tärkeä. En kestäisi sitä, että minun pitäisi lähteä rikkomaan itseäni muihin ihmissuhteisiin.

 

["Aloittaja"]

Terapeutin tehtvävä ei ole käskeä miestäsi lähtemään, vaan auttaa teitä yhteisessä elämässä eteenpäin. Kuitenkin kun olette päättäneet terapiaan lähteä, molemmat ilmeisesti haluavat jatkaa yhdessä? Terapiassa kannattaa ehdottomasti olla ehdottoman rehellinen vain siten pääsette asiassa eteenpäin ja se auttaa toipumistanne. Sinun ei kannata viivyttää terapiaprosessia kiertelyllä, välttelyllä tms.

Hyvä siitä tulee, josa on avoin ja valmis muuttumaan! Ongelman tunnistaminen on jo puoli voittoa

Kiitos... Pieni toivo elää vielä.

Elämä on ihan kamalan vaikeeta. Ihan kamalan vaikeeta.

 

["Aloittaja"]

Mistä oot saanu päätös että olet läheisriippuvainen??

Minä työnnän pois ja kun toinen on lähdössä, mun maailma romahtaa ja tuntuu, että tekisin mitä vain pelastaakseni tilanteen.

Totaalinen tyhjyys ja kuilu ammottaa edessä, voinko luottaa terapiaan. Voinko luottaa siihen että siitä on apua. Voinko luottaa siihen, että suhteessamme on rakkautta eikä vain riippuvuutta? Miten voin oppia tunnistamaan sen?

 

["Aloittaja"]

Miten uskallan olla terapiassa ehdottoman rehellinen? Entä, kun tunteet on niin umpisolmussa, ettei niitä enää tunnista?

 

["tttt"]

Olisikohan yksilöterapia parempi.

 

[kbjj]

Olen ollut suhteessa, missä olin läheisriippuvainen ja suhteessa missä en ollut riippuvainen. Riippuvuus johtui isoksi osaksi masennuksesta ja työttömyydestä. Kun alkoi olla enemmän omaa elämää ja työtä, riippuvuus väheni. Riippuvuus johtui myös toisen ihmisen käytöksestä eli ei osannut "etätukea" minua. Toinen kumppani oli luotettavampi ja osasi rohkaista toisella tavalla.

Kerro terapeutille rehellisesti tunteistasi. Ei sun tarvitse sanoa olevasi läheisriippuva, se tekee itse omat diagnoosit. Ja terapeuteille on tärkeintä saada suhde kuntoon, ei erottaa.

 

["Aloittaja"]

Eli kumpi olisi parempi, pari- vai yksilöterapia? Varmasti tarvitsisin molempia, mutta jostain pitää aloittaa. Ja tuntuu, että me ei pystytä miehen kanssa kahdestaan päätymään tyydyttävään ratkaisuun. Siihen tarttee apua.

 

["Aloittaja"]

Olen ollut suhteessa, missä olin läheisriippuvainen ja suhteessa missä en ollut riippuvainen. Riippuvuus johtui isoksi osaksi masennuksesta ja työttömyydestä. Kun alkoi olla enemmän omaa elämää ja työtä, riippuvuus väheni. Riippuvuus johtui myös toisen ihmisen käytöksestä eli ei osannut "etätukea" minua. Toinen kumppani oli luotettavampi ja osasi rohkaista toisella tavalla.

Kerro terapeutille rehellisesti tunteistasi. Ei sun tarvitse sanoa olevasi läheisriippuva, se tekee itse omat diagnoosit. Ja terapeuteille on tärkeintä saada suhde kuntoon, ei erottaa.

Apua, tämä saa mut hukkumaan suruun. En halua myöntää sitä, että mies olisi minulle vääränlainen. Olen yrittänyt ja toivonut liian kauan, en voi luovuttaa nyt. Sillä tiedän, etten voi saada täydellistä suhdetta kuitenkaan. Näine ongelmineni valitsen kuitenkin jonkun ongelmallisen, traumaosen tai etäisen miehen? Osaisinko tasapainoisen, lämpimän ja traumattoman miehen kanssa ollakaan? Miten sellainen voisi minunkaan ailahtelujani ja tuskaani ymmärtää, jolla on itsellä ollut hirveän onnellinen elämä?

 

["Aloittaja"]

Onko siellä peheasiain neuvottelukeskuksen pariterapiassa uskonnollisia sävyjä mukana?

 

["Aloittaja"]

Ja lisää kysymyksiä... Voiko terapiassa tunnustaa, ettei pidä joistakin miehen ominaisuuksista? Tiedän, että tätä on lapsellista edes kysyä, mutta kun tämä on iso mieltä vaivaava asia. Mies loukkaantuu niin älyttömän paljon, sillä luuli todella pitkään kaiken olevan hyvin.

 

["Aloittaja"]

Olen ihan hukassa. Mistä minä nyt terapeutin löydän? Googletanko vaan ja soitan umpimähkään jollekin terapian tarjoajalle?