Mummuni kuoli, ja mä olen katkera

[Kaikkea kanssa]

Minun omalla mummollani ikää 81vuotta ja anopillani taas 74vuotta,
mummini ilkeilee, puolustelee poikalapsia kehuu niitä ja koko elämä pyörii poikien ympärillä,
vaikka meidänkin suvussa eräs mummoni suosikkipoika on oikea hulttio
mutta sitähän ei sa ääneen sanoa,pojat on poikia.
Anoppini,
hän arvostaa meidän molempaa sukupuolta olevia lapsia
ei suosi ketään vaan kohtelee jopa edellisestä liitostani olevaa lastanikin kuin omaa lapsenlastaan
Samoin kuin anoppini hyväksyy niin vammaiset kuin pakolaisetkin tänne ja kaikki me tänne mahdutaan
niin minun omalla mummollani asenne
kuka niitä vammasia jaksaa katella ja pakolaisetkin voisi mennä sinne mistä tulleet
Että kyllä se vanhusten omasta asenteesta on kiinne
Kotikasvatus puhuu siitä miten vanhuksetkin on kasvatettu
Toiset paremin ja suvaitsevaisemmin kun taas toiset,
no jätän sanomatta :kieh:

 

[Ainomieli]

Tuo on sun omanlaista surua, kyllä surra on oikeus just niinkuin se tulee. Ja kaikkia asioita mitä haluaa surra, on oikeus surra. Sullahan tavallaan se mummon rakkaus oli siirretty toisaalle, ja sinä jäit vähälle.

Mulla ei ole ollut mummoa koskaan, mutta ymmärrän hyvin tunteesi.

 

[nipo]

Mä en oikeastaan voi sanoa ymmärtäväni katkeruutta. Katkeruus syö vain sua itseäsi. Toki kaikki tunteet on sallittuja, mutta kannattaa miettiä mihin niitä omia voimavarojansa käyttää. Mummosi elämää et voi jälkikäteen muuttaa, et saa hänestä enää sitä haaveidesi isovanhempaa. Peli on pelattu. Hän oli mikä oli.

Mitä sitten voit tehdä? Voit tehdä itse erilaiset valinnat. Voit ottaa opiksi hänen virheistään. Kohdella itse läheisiäsi tasapuolisesti. Rakastaa ja osoittaa lämpöä. Kohdistaa tunteesi positiiviseen sen sijaan että piehtaroit menneessä, sitä et muuksi saa muutettua.

 

[noh]

mun mielestä vanhuus ei ole puolustus idiotismille, ilkeydelle ja valehtelulle. Ja ei, mun mummolla ei ole mitään sairautta, joka noita piirteitä puolustais. Osaa vaan olla niin helvetin pirullinen ja kaksinaamainen.

Valitettavsti vaan vanhuus aiheuttaa ilman virallista diagnoosiakin dementoitumista ja tune, ettei oikein enää hallitse asioitaan aiheuttaa monesti ilkeýttä.
Mun mummun piti kanssa olla perusterve, ihmeteltiin kyllä kun persoonallisuus muuttui vauhdilla, mutta pidettiin alkavana dementiana. Syy olikin aivokasvain.
Mutta totta on, että vanaht ihmiset osaa olla hankalia ja vedota ja vaatia velvolisuuden nimissä. Mä luulen, että sodan nähnyt sukupolvi on sodassa kokenut sellaisen trauman, joka on tehnyt kaikista vähän läheisriippuvaisia, koska käytös on pitkälti sellaista, samoin kuin heidän 5-6kymppisillä lapsillaankin, sehän on periytyvä ominaisuus, jos joku ei tietoisesti pyri sitä katkaisemaan.

ei läheisriippuvuus tee ilkeäksi. kaikki n. 70-vuotiaat on ilkeitä, ne ajelee kaupassa kärryillä päälle ja etuilee jonossa. ne ei edes olleet sodassa, kun olivat silloin vasta lapsia.

 

[LisaMarie]

ei läheisriippuvuus tee ilkeäksi. kaikki n. 70-vuotiaat on ilkeitä, ne ajelee kaupassa kärryillä päälle ja etuilee jonossa. ne ei edes olleet sodassa, kun olivat silloin vasta lapsia.

No kyllä se valitettavsti usein tekee. Joko ilkeäksi tai ylikiltiksi. Kun se aiheuttaa tarpeen elää toisten kautta ja kun ne toiset on niin kiittämättömiä, että ei tajua olla kiitollisia, vaikka toinen parhaansa yrittää ja kaikkensa antaa, käyttää koko elämänsä sen olettamiseen ja arvaamiseen mitä muut tahtoo ja suunnittelee muiden elämän, eikä ne tajua elää sen suunnitelman mukaan! Oma elämä häviää johonkin ja jäljelle jää katkera tyhjyys kiittämättömien läheisten takia. Katkeruus, tekee piikikkääksi.
Läheisriippuvuus aiheutuu voimakkaasta kokemuskesta (yleensä jo lapsuudessa alkanutta), jota ei saa käsiteltyä. Tavallisia aiheuttajia on alkoholismi, narsismi, uskonto jne...mutta kun olen miettiny ihmisten käytöstä -lähinnä noiden 50+ naisten, olen yhä varmemmin alkanu uskoa, että sota on tehny meille läheisriipppuvaisen sukupolven ja seuraavat sukupolvet ei ole tuota ketkua osannu katkaista.
Mä en kyllä voi allekirjoittaa tuota, että kaikki iäkkäät ihmiset olis ilkeitä. Osa varmasti on, mutta osa on myös ylikilttejä yhä edelleen. mMä oikeastaan ymmärrän kyllä hyvin niitä naisia, jotka onkoko elämänsä uhrannu muille ja passannu muita, että ne jossain vaiheessa muuttuu ilkeiksi, kaunaisiksi ja katkeriksi, kun niillä ei juurikaan ole eväitä käsitellä tunteita. Tunteiden näyttäminenhän on ollu selkäsaunan aihe lapsuudessa monelle.

 

[malibo]

munkin toinen mummo suosii keskimmäisen poikansa kaksosia toinen tyttö ja toinen poika (he ovat nyt 28v ja minä 23v vaikkei tähän liitykkään)... Aina kehuu kuinka on kaunis ja lahjakas tyttö ja poika on niin ahkera ja vaikka mitä hienoo eikä mitään välii vaik onki ottanu jo kolme avioeroa ja menettäny ajokortit ja kaikki ku ajellu kännissä ja hakannu vaimoonsa ja muuta sairasta(vika on aina ollu näissä naisissa). Voin sanoo et on pienempänä joskus ollu paha mieli ku nää kaksoset on ollu näyttämäs todistusta ja kertonu saaneensa karkkia ja rahaa samalla mummolta niin sit ku me ollaan äitin kanssa käyty mun todistusta näyttämäs nii en oo valehtelematta saanu häneltä ikinä mitää vaikka oon ollu sen ikänen että olis ollu kova juttu vaik olisin saanu edes kaks markkaa karkkirahaa. Ymmärrän tän kyllä ku äiti on sanonu et mummon oli joskus pitäny äiti kolun jälkeen mennä hakemaan niin oli kysyny äitiltä et missäs koulussa sä muuten olitkaan! No hänen toiset lapsenlapset ei ymmärrettävistä syistä pidä häneen mitään yhteyttä eikä se näytä kyllä mummoa just häiritsevän... Mulle tää verisukulaisuus on kumminki tärkee juttu(ihmettelen itsekin et miks) enkä haluu välejä kokonaan katkaista. Toinen mummoni on onneksi ihan eri maata ja samoin mieheni isovanhemmat on onneks antanu sata kertaisesti lämpöä ja isovanhemmuutta ton yhden edstä!

 

[Sirkkeli]

Ymmärrän. Kuitenkin pitää koittaa ymmärtää sinunkin häntä ja vanhaa kunnioittaa ja antaa hänen nyt rauhassa nukkua.

Täh, miksi pitäs ymmärtää ja kunnioittaa? Ei todellakaan pidä, ei vaikka mummo olisi elänyt 200 vuotta vanhaksi.

 

[Ainomieli]

Ymmärrän. Kuitenkin pitää koittaa ymmärtää sinunkin häntä ja vanhaa kunnioittaa ja antaa hänen nyt rauhassa nukkua.

Täh, miksi pitäs ymmärtää ja kunnioittaa? Ei todellakaan pidä, ei vaikka mummo olisi elänyt 200 vuotta vanhaksi.

Niinpä. Jos tuntuu siltä, että mummo teki väärin ja se loukkasi, ei sitä pahaa mieltä voi noin vain niellä eikä siitä tarvitse huonoa omatuntoa kantaa.

Tokihan vainajia aina pitää kunnioittaa, mutta ei kai ap nyt mitään kostoa mummolleen aikonutkaan.