mummuna on kiva olla

heippa. täällä on ollut juttua iäkkäistä äideistä. itse olen saanut lapseni nuorena, mutta iltatähden sain vielä ollessani 37v kolme ensimmäistä lastani ovat jo aikuisia ja nuorin aloittaa koulutiensä elokuussa. minustaa jokainen ikä on ollut hyvä lapsen saanti ikä, mutta ehkä vanhemmalla iällä on aikaa nauttia lapsesta enemmän. olen nyt 43v. enkä vieläkään tunne itseäni vanhaksi. periaatteesta voisin vieläkin saada lapsen, mutta nyt annan lapsilleni vuoron ja hoidan kahta ihanaa lastenlasta. olen jopa lähtenyt näin"vanhana" mummona perhepäivähoitajakouluun. Sielläkään en tunne olevani vanha. Jokainen äiti on paras äiti lapselleen iästä riippumatta.

 

Minulla taas on tällainen "ongelma": Olen 43v ja mummo ja haluaisin vielä omankin vauvan! Mutta onko se sopivaa?

 

miksipä ei olisi sopivaa? jos vain itsestä tuntuu hyvältä, niin mikä ettei. tiedän tapauksen, jossa miehen lapsi sai tytön, ja miehestä tuli pappa, kuinka ollakaan, siitä 10 kk. päästä, miehen uusperheeseen syntyi vielä vauva. eli, tämä uusi vauva on täti lapselle,joka on 10kk. tätiään vanhempi. ja hyvin on mennyt. nyt tytöt ovat hyviä kavereita keskenään. eikä kukaan ole ihmetellyt mitään.
jos vaan lapsen haluat, niin siitä vaan tekemään.

 

Tietysti kannattaa miettiä myös sitä, millaisia riskejä on yli 40-vuotiaan raskaudessa ja miltä lapsesta tuntuu esim. kouluiässä, jos on "vanhat" vanhemmat... Lapsella on myös suurempi riski menettää nuorena vanhempansa. Jokainen tekee ratkaisunsa itse, mutta näitä asioita kannattaa miettiä. Myös yövalvominen voi olla raskaampaa kuin nuoremmille vanhemmille.

 

siis erään lausuman mukaan lapsella on suurempi riski menettää vanhempansa nuorena jos on "vanhat vanhemmat". mua aina rasittaa tuollaiset spekulaatiot! Mistä sen voi tietää milloin kukakin menettää vanhempansa. yhtä lailla ihmisiä kuolee nuorena ja vanhana. Riskit on yhtä suuret! huh , miten jännittävää on elämä!

 

Tulinpa näin melkein aamutunteina kurkkaamaan tänne... Sain työt loppuun ja nyt huvin pariin... =)
Ja, joo, niin ei sitä voi ihan sillain miettiä, että me "vanhukset" kuollaan tästä ihan kohta, ku tosiaan kaikki voi kuolla vaikka huomenna. Tietty ymmärsin sen kirjoittajan pointin.... Mutta kuiteski, mitä se tollasilla miettimisillä paranee??
Ja mitä yövalvomisiin ym. tulee, niin en oo kärsiny näin hirmu vanhana yöheräilyistä sen enempää ku sillon parikymppisenä. Sillonki se otti päähän! =)

 

Minä sain ekan lapsen 19 vuotiaana ja neljä seuraavaa vajaan kahdeksan vuoden aikana ja silloin oli yö valvominen hankalaa ja raskasta. Mutta kun sain tytön 36 vuotiaa ja nuorimman viime kesänä olen jopa nauttinut yövalvomisesta ja lapsistakin erilailla kuin nuorena . Haaveilen vielä yhdestä lapsesta ja uskoisin sen olevan tervetullut kaikille.

 

Jeps, mummoilu on kivaa ja myös pikkuvauvan äitinä oleminen. Vanhin lapseni on 25 ja nuorimmainen viikon ikäinen ja olen 10-kuisen pojan mummo.

 

Sain ensimmäisen lapseni heti 20 v täytettyäni, toisen 3 v myöhemmin. Periaatteessa voisin olla mummo, mutta en ole ja olen iloinen siitä. Toivon, että esikoinen kävisi opinnot loppuun, nauttisi nuoruudesta ja tekisi lapsen vasta sitten, kun on elämä asettunut uomiinsa - ei ole enää "menovietti" päällä. Ja että elämänkumppani olisi ns. sopiva, ettei tulisi eroa - kuten minulle kahden vanhimman lapsen isästä. Olin nuori,kahden lapsen äiti ja yh, ei kunnon koulutusta, vielä paljon toteutumattomia suunnitelmia ja unelmia, elämäkin elämättä - jos ymmärrätte mitä tarkoita. Paljon kokematta. Olin ollut "vain" äiti.
Nyt iltatähden "vanhana" äitinä jaksan olla paikallani, ei ole sillä tavalla menojalka vipattamassa. Olen kuitenkin aika levoton sielu, "pakko päästä lähtemään": en tarkoita bilettämistä tms., vaan ihan vaan reissaamista, pari päivää kotoa pois, kerran kuussa kaupungille ihmisvilinään, autolla ajelulle ihan minne vaan.... enää se ei ole niin voimakasta, ikä rauhottaa

Jos olisin nuorena kuunnellut sitä todellista minääni, pysähtynyt miettimään omia unelmiani, niin lapset olisin tehnyt vasta myöhemmin. Ennen lapsia olisin matkustanut, reissannut, interreilannut, muttanut kaupungista toiseen..... kiertänyt kuin mustalainen, levoton sielu.
Älkää ymmärtäkö väärin: en kadu lapsiani. Olen heidät halunnut ja toivonut ja kunnon ihmiseksi kasvattanut. Mutta minulla itselläni oli kasvu kesken. Toki lasten kanssa ja rinnalla voi kasvaa, opiskella yms., mutta .....