Mummo ei osaa pitää rajoja

Mitä ihmettä tässä tekee, hermo menee!! Mummo asuu parin kilometrin päässä ja näkisi 5-vuotiastamme mielellään vaikka joka päivä. MUTTA... Mummo ei osaa vetää minkäänlaisia rajoja lapselle. Mukavasta muksusta tulee mummon luona hermojaraastava tyranni. Mummo ei vaadi mitään normaaleja käytöstapoja. Lapsi puhuu hänelle rumasti, vaatii herkeämätöntä huomiota, kerjää herkkuja. ja mummo suostuu ihan kaikkeen! Mummolassa ei tehdä mitään normaaleja asioita, vaan leikitään koko himskatin päivä niin että pikkutyranni määrää kaikesta, mummo ei suunnilleen vessaan uskalla mennä. Mummolta saa suunnilleen kaivaa vaikka silmät päästä. Kun ollaan meillä, kieltoja perustellaan korkeintaan siten, että "älä naarmuta parkettia, kun äiti ei tykkää". Mummon luona paikkoja saa hajottaa tahallaan. Jos on sovittu aika milloin lapsi haetaan mummolasta, mitään leikkejä ei lopetella tai valmistella lasta lähtöön, ja siksipä lähtemiset ovatkin aina yhtä huutoa. 5-vuotias myös puetuttaa itsensä mummolla, kiukuttelee normaaleista asioista kuten käsien pesu tai veskiin meneminen. Ihan kamalaa! Kotona meillä menee oikein mukavasti, meillä on hyväkäytöksinen ja mukava lapsi.

Ja mikään sanominen ei auta. Mummolla on kuulemma oikeus hemmotella... Lapselle asiasta on kyllä sanottu monet kerrat, mutta eikö aikuisen kuulu vetää rajat lapselle? Kyllä lapsi tajuaa ketä saa pyörittää tahtonsa mukaan. Miksi aikuisella ihmisellä ei ole selkärankaa kasvattaa lasta???

 

Jos mun tai miehen vanhemmat käyttäis kerrankin "äiti kieltää niin mummo antaa"-korttia,niin menis ainakin vierailut muutamaksi viikoksi tauolle.

 

Mummolla voi olla oikeus hemmotella, mutta vanhemmilla on oikeus ja myöskin velvollisuus pitää lapsi poissa mummolasta jossa kasvatustyyli ei miellytä. Eikä sellaiseen paikkaan varsinkaan jätetä lapsia ilman vanhempia. Me kävimme myös vastaavan tyylisestä asiasta keskustelua isoisän kanssa ja ilmoitimme suorasanaisesti, että jos meidän toiveita ei noudateta, niin ei tarvi myöskään odottaa että lapsia näkisi kovin usein.

 

Mummon kanssa kunnon keskustelut asiasta. Teette selväksi mummolle, että jos ei itse tosiaan osaa pitää rajoja, ei myöskään puutu mitenkään tilanteeseen siinä vaiheessa, kun vanhemmat kieltävät ja komentavat lasta.
Sanoo lapselle, että kun äiti tai isä ovat paikalla niin he komentavat sinua, vaikka oltaisiinkin mummolassa.
Tai muuten lapsi ei sitten enää mene sinne mummolaan.

 

Jatkan vielä että pahinta on, että omille lapsilleen on ollu varsin tiukka kasvattaja. Raivostuttaa että ottaa nyt oikeudekseen hälläväliä tyylin. Voitte arvata, kuka on lapsen suosikkiaikuinen. Tommonen käytös ruokkii kai lapsessa jotain eläimellistä vaistoa, mahtavaa kun joku antaa kohdella itseään kynnysmattona. Siitä otetaan kaikki ilo irti.

 

Kuullostaapas tutulta. Meillä kans tuo ettei mitään kieletty, mummoa sai vaikka lyödä ja lapsi puhui ihan järkyttävän rumasti mummolle (ei missään muualla tai muille sillai puhunu). Lapsi oli kotiin tultuaankin usein jopa seuraavaan päivään aivan mahdoton.
Me yritettiin sanoa mummolle, ei menny perille ollenkaan.
Ratkaisu oli se ettei lapsi enää kyläillyt mummolassa yksin, ikinä, ja kun kyläiltiin porukalla me vanhemmat kiellettiin ja ihan tylysti kun mummo tuli väliin lepertelemmän lapselle et "mummo antoi luvan ja ei haittaa" niin sanottiin et meitä haittaa ja sillä hyvä.
Kyläilyaikaa myös rajoitettiin niin etteii muutamaa tuntia pitempään oltu kylässä, vaikka siis yhdessä oltiin.
Näin on jatkettu jo vuosia ja lapsen ja mummon välit on ihan hyvät edelleen vaikka eivät kahdestaan aikaa vietäkään.

 

[QUOTE="vieras";27260379]Kuullostaapas tutulta. Meillä kans tuo ettei mitään kieletty, mummoa sai vaikka lyödä ja lapsi puhui ihan järkyttävän rumasti mummolle (ei missään muualla tai muille sillai puhunu). Lapsi oli kotiin tultuaankin usein jopa seuraavaan päivään aivan mahdoton.
Me yritettiin sanoa mummolle, ei menny perille ollenkaan.
Ratkaisu oli se ettei lapsi enää kyläillyt mummolassa yksin, ikinä, ja kun kyläiltiin porukalla me vanhemmat kiellettiin ja ihan tylysti kun mummo tuli väliin lepertelemmän lapselle et "mummo antoi luvan ja ei haittaa" niin sanottiin et meitä haittaa ja sillä hyvä.
Kyläilyaikaa myös rajoitettiin niin etteii muutamaa tuntia pitempään oltu kylässä, vaikka siis yhdessä oltiin.
Näin on jatkettu jo vuosia ja lapsen ja mummon välit on ihan hyvät edelleen vaikka eivät kahdestaan aikaa vietäkään.[/QUOTE]

Joo, meillä kans saa mummoa löydä ja potkia ja raapia. Toki ollaan erotuomareina jos satutaan tilanne näkemään. Ja huom! meidänkään lapsi ei ikinä lyö ketään muuta, kotona väkivallattomuus on aivan ehdoton sääntö. Samoin hyvät peruskäytöstavat, kiitos ja anteeksi. Mummolavierailun jälkeen lapsi on pari päivääkin ihan pitelemätön. Viime aikoina on pyydetty mummoa meille, jota pystyisi vähän seuraamaan mitä tapahtuu. Mutta raskasta se on sekin, ärsyttää katsoa mummon käytöstä ja kuunnella mummon älyttömiä puheita.

 

Ja kaikkein hirveintä on nähdä, miten omasta kivasta lapsesta tulee mummon vaikutuspiirissä hirviö. Se on melkein pelottavaa!

 

Mulla saman tyyppinen anoppi. Mummolassa saa mm. syödä herkkuja miten sattuu, rytmistä ei pidetä huolta ym ym. Yritettiin keskustella laihalla tuloksella. Mä olen kuitenkin ottanut sen linjan, että mummolassa on mummon säännöt. ja koska itse on sitä vaikea katsella annan lapsen anuttia mummon seurasta ilman minua

 

[QUOTE="saana";27260417]Mulla saman tyyppinen anoppi. Mummolassa saa mm. syödä herkkuja miten sattuu, rytmistä ei pidetä huolta ym ym. Yritettiin keskustella laihalla tuloksella. Mä olen kuitenkin ottanut sen linjan, että mummolassa on mummon säännöt. ja koska itse on sitä vaikea katsella annan lapsen anuttia mummon seurasta ilman minua [/QUOTE]

Ymmärrän tuonkin, että mummolassa on mummolan säännöt. Mutta voiko sääntö olla semmoinen, että saa puhua tökerösti ja vaikka lyödä jne.? Että ei yhtään kasvatusvastuuta oteta lapsesta? Ja sitä kutsutaan "oikeudeksi hemmotella"...

 

Jep, meilläkin alkoi mummon luona käynti ja mummon meillä käynti tosiaan käydä meidän vanhempien hermoille. Harvennettiin kyläilyä ja tosiaan tuo aikaraja otettiin käyttöön et pari tuntia maksimi.
Meillä lapsi myös osasi ja osaa käyttäytyä oikein hyvin normaalisti.
Meillä mummo jotenkin tuntui kokevan et jos lapselle pistää mitään rajoja niin lapsi ei sit hänestä tykkää eikä suostunut näkemään omassa käytöksessään mitään vikaa.Vaan päinvastoin, lapsenkin kuullen arvosteli miten me ollaan liian tiukkoja kasvattajia (kun ei anneta lapsen lyödä mummoa) ja pahimmillaan sit soitteli perään ja arvosteli kasvatusta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos oli se resepti millä meillä ollaan noista tilanteista selvitty.
Ja kun lapsi vähän kasvoi, me selitettiin lapselle et miksi ei voi käyttäytyä huonosti vaikka mummo antais, iän myötä tuokin on auttanut jonkunverran.

Ja ei ole edes anoppi-vihaa meillä kun kyse on mun omasta äidistä.

 

[QUOTE="vieras";27260379]Kuullostaapas tutulta. Meillä kans tuo ettei mitään kieletty, mummoa sai vaikka lyödä ja lapsi puhui ihan järkyttävän rumasti mummolle (ei missään muualla tai muille sillai puhunu). Lapsi oli kotiin tultuaankin usein jopa seuraavaan päivään aivan mahdoton.
Me yritettiin sanoa mummolle, ei menny perille ollenkaan.
Ratkaisu oli se ettei lapsi enää kyläillyt mummolassa yksin, ikinä, ja kun kyläiltiin porukalla me vanhemmat kiellettiin ja ihan tylysti kun mummo tuli väliin lepertelemmän lapselle et "mummo antoi luvan ja ei haittaa" niin sanottiin et meitä haittaa ja sillä hyvä.
Kyläilyaikaa myös rajoitettiin niin etteii muutamaa tuntia pitempään oltu kylässä, vaikka siis yhdessä oltiin.
Näin on jatkettu jo vuosia ja lapsen ja mummon välit on ihan hyvät edelleen vaikka eivät kahdestaan aikaa vietäkään.[/QUOTE]

Tunteeko mummo lapsen kaverit, unet, unelmat, pelot, lempiruoat?
Entä vice versa?

Tämä siis ihan OT-sivuhuomautuksena mummilta, joka tapaa kahta lapsenlapsistaan 4-6 tunnin ajan per viikko eikä todellakaan ole "oikeissa" ja vielä vähemmän "todellisissa" väleissä heidän kanssaan, vaikka "Ihan hyvät" välit onkin.

Rakkautta on.
Runsaasti ja epäilemättä.
Molemmin puolin.

Mutta aito läheisyys on eri juttu. Sen väittäminen, että ja jotta moista olisi, on läheisyyden käsitteenkin mitätöintiä.

 

[QUOTE="vieras";27260433]Jep, meilläkin alkoi mummon luona käynti ja mummon meillä käynti tosiaan käydä meidän vanhempien hermoille. Harvennettiin kyläilyä ja tosiaan tuo aikaraja otettiin käyttöön et pari tuntia maksimi.
Meillä lapsi myös osasi ja osaa käyttäytyä oikein hyvin normaalisti.
Meillä mummo jotenkin tuntui kokevan et jos lapselle pistää mitään rajoja niin lapsi ei sit hänestä tykkää eikä suostunut näkemään omassa käytöksessään mitään vikaa.Vaan päinvastoin, lapsenkin kuullen arvosteli miten me ollaan liian tiukkoja kasvattajia (kun ei anneta lapsen lyödä mummoa) ja pahimmillaan sit soitteli perään ja arvosteli kasvatusta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos oli se resepti millä meillä ollaan noista tilanteista selvitty.
Ja kun lapsi vähän kasvoi, me selitettiin lapselle et miksi ei voi käyttäytyä huonosti vaikka mummo antais, iän myötä tuokin on auttanut jonkunverran.

Ja ei ole edes anoppi-vihaa meillä kun kyse on mun omasta äidistä.[/QUOTE]

Joo tämä just, että pelätään että lapsi ei sitten tykkää mummosta. Hyvänen aika, tykkääähän se meistäkin, vaikka normaalit rajat asetetaan! Se tuo lapselle turvallisuuden tunteen. Miten aikuisella voi olla niin huono isetunto, että pitää lapsen suosikiksi pyrkiä aivan kyseenalaisin keinoin? Vaikea ymmärtää. Täytynee rajoittaa tätä yhteydenpitoa, vaikka sekin tavallaan tuntuu pahalta.

 

Tunteeko mummo lapsen kaverit, unet, unelmat, pelot, lempiruoat?
Entä vice versa?

Tämä siis ihan OT-sivuhuomautuksena mummilta, joka tapaa kahta lapsenlapsistaan 4-6 tunnin ajan per viikko eikä todellakaan ole "oikeissa" ja vielä vähemmän "todellisissa" väleissä heidän kanssaan, vaikka "Ihan hyvät" välit onkin.

Rakkautta on.
Runsaasti ja epäilemättä.
Molemmin puolin.

Mutta aito läheisyys on eri juttu. Sen väittäminen, että ja jotta moista olisi, on läheisyyden käsitteenkin mitätöintiä.

Aitoa läheisyyttä voi olla vaikka näkisi harvemminkin ja lyhyempiäkin aikoja kerralla. Ja toisaalta vaikka näkisi päivittäin, ei se silti takaa aitoa läheisyyttä. Voiko sellaiseen isovanhempaan saada mitään aitoa läheisyyttä, jossa paljastetaan unelmia ja haaveita, jos tämä ei välitä edes sen vertaa että pitäisi rajoja? Lapsi joka reagoi noin, että hakee huomiota keinolla millä hyvänsä, jopa satuttamalla, ei todellakaan koe mitään läheisyyttä ja rakkautta.

 

Tunteeko mummo lapsen kaverit, unet, unelmat, pelot, lempiruoat?
Entä vice versa?

Tämä siis ihan OT-sivuhuomautuksena mummilta, joka tapaa kahta lapsenlapsistaan 4-6 tunnin ajan per viikko eikä todellakaan ole "oikeissa" ja vielä vähemmän "todellisissa" väleissä heidän kanssaan, vaikka "Ihan hyvät" välit onkin.

Rakkautta on.
Runsaasti ja epäilemättä.
Molemmin puolin.

Mutta aito läheisyys on eri juttu. Sen väittäminen, että ja jotta moista olisi, on läheisyyden käsitteenkin mitätöintiä.

Mä en ymmärrä miksi oikean läheisyyden saavuttaminen vaatisi sitä että viikottain kyläilee ja yökyläilee. Teillä toimii, mutta ei kaikilla tarvii olla sama tapa.
Toisaalta jos mummon luona useasti kyläily on selkeästi haitaksi lapselle on mun velvollisuus vanhempana asiaan puuttua.
Mä itse lapsena olin mummolassa väliin yötäkin, mutta vanhempien kanssa, oli sen verran välimatkaa. Ja olin läheinen mummoni kanssa. Ei läheisyys ja rakkaus vaadi sitä että toisesta tietää kaiken, ja olen pahoillani jos sä et osaa ymmärtää että lapsen ja isovanhemman välillä voi olla tiivis ja läheinen suhde vaikka se olemisen tapa olisi eri kuin teillä.
Ja pahoillani myös siitä et tällaisessa ketjussa sä tulet esittämään tällasita offtopicia, kun aloittajakin musta nimenomaan pohtii ihan asiallisesti miten hoitaa kamalan vaikea tilanne jossa mummo ei halua muuttaa vahingollista toimintatapaansa.

 

[QUOTE="vieras";27260495]Aitoa läheisyyttä voi olla vaikka näkisi harvemminkin ja lyhyempiäkin aikoja kerralla. Ja toisaalta vaikka näkisi päivittäin, ei se silti takaa aitoa läheisyyttä. Voiko sellaiseen isovanhempaan saada mitään aitoa läheisyyttä, jossa paljastetaan unelmia ja haaveita, jos tämä ei välitä edes sen vertaa että pitäisi rajoja? Lapsi joka reagoi noin, että hakee huomiota keinolla millä hyvänsä, jopa satuttamalla, ei todellakaan koe mitään läheisyyttä ja rakkautta.[/QUOTE]

Olet ihan oikeassa.
Nuo monimutkaisia asioita.
Oman kokemukseni perusteella läheisyys silti vaatii toisen ja elämänsä todellista tuntemista. Jollain toisella toisin. Joku toinen voi olla "läheinen" olematta läsnä lapsen arjessa tai tuntematta tämän arkea.
Minä en.
Ja tämä siis silti mitenkään niitä "etärakkaita" väheksymättä.

 

[QUOTE="vieras";27260529]Mä en ymmärrä miksi oikean läheisyyden saavuttaminen vaatisi sitä että viikottain kyläilee ja yökyläilee. Teillä toimii, mutta ei kaikilla tarvii olla sama tapa.
Toisaalta jos mummon luona useasti kyläily on selkeästi haitaksi lapselle on mun velvollisuus vanhempana asiaan puuttua.
Mä itse lapsena olin mummolassa väliin yötäkin, mutta vanhempien kanssa, oli sen verran välimatkaa. Ja olin läheinen mummoni kanssa. Ei läheisyys ja rakkaus vaadi sitä että toisesta tietää kaiken, ja olen pahoillani jos sä et osaa ymmärtää että lapsen ja isovanhemman välillä voi olla tiivis ja läheinen suhde vaikka se olemisen tapa olisi eri kuin teillä.
Ja pahoillani myös siitä et tällaisessa ketjussa sä tulet esittämään tällasita offtopicia, kun aloittajakin musta nimenomaan pohtii ihan asiallisesti miten hoitaa kamalan vaikea tilanne jossa mummo ei halua muuttaa vahingollista toimintatapaansa.[/QUOTE]

Tietenkin voi olla.
On ihmevanhempia, jotka ovat läheisimpiä ja arjessa päivittäin tärkeimpiä, huostaanotetuillekin lapsilleen vaikka lapsella arjessa läsnäolevat rakastavat sijaisvanhemmat 18-28 vuoden ajan läsnä ja lapsen syvästi rakastamina ja arjen konflikteissa ensisijaisina luotettuina olisivatkin.

Ja on muitakin "erilaisuuksia".

Suurin osa palstalaisista silti sitä mieltä että jos äiti menee illaksi/viikoksi/kuukaudeksi omille teilleen, niin läheisyys peruuuttamattomasti kärsii.

Isovanhemmat sen sijaan ovat ihan yhtä läheisiä ja tärkeitä, vaikka heitä ei tapaisi kuin viikon per kesä...

Isovanhemmuus on moisten mielestä lie niin paljon äitiyttä vahvempi side... tai jotain sinnepäin?

 

Meilläkin on mummulassa lepsumpaa kuin kotona, ja meidänkin mummu (mun äiti) on ollut omille lapsilleen paaaljon tiukempi kasvattaja. So what? Ei tietenkään ketään saa lyödä tai haukkua, mutta totta kai mummu on eri asia kuin oma vanhempi, kasvattajana siis.

 

[QUOTE="Jenis";27260600]Meilläkin on mummulassa lepsumpaa kuin kotona, ja meidänkin mummu (mun äiti) on ollut omille lapsilleen paaaljon tiukempi kasvattaja. So what? Ei tietenkään ketään saa lyödä tai haukkua, mutta totta kai mummu on eri asia kuin oma vanhempi, kasvattajana siis.[/QUOTE]

Olen osittain eri mieltä tästä. Jos mummo haluaa olla liki päivittäisessä elämässä läsnä, minusta hänen täytyy sitoutua normaaliin kasvatusvastuuseen. Emme vaadi mahdottomia, hyviä käytöstapoja, normaalia olemista. Se ei meidän mummolta onnistu. Jos mummoa nähtäisiin harvemmin, ongelma ei olisi tässä mittakaavassa.

 

Tietenkin voi olla.
On ihmevanhempia, jotka ovat läheisimpiä ja arjessa päivittäin tärkeimpiä, huostaanotetuillekin lapsilleen vaikka lapsella arjessa läsnäolevat rakastavat sijaisvanhemmat 18-28 vuoden ajan läsnä ja lapsen syvästi rakastamina ja arjen konflikteissa ensisijaisina luotettuina olisivatkin.

Ja on muitakin "erilaisuuksia".

Suurin osa palstalaisista silti sitä mieltä että jos äiti menee illaksi/viikoksi/kuukaudeksi omille teilleen, niin läheisyys peruuuttamattomasti kärsii.

Isovanhemmat sen sijaan ovat ihan yhtä läheisiä ja tärkeitä, vaikka heitä ei tapaisi kuin viikon per kesä...

Isovanhemmuus on moisten mielestä lie niin paljon äitiyttä vahvempi side... tai jotain sinnepäin?

Mä ehkä enemmänkin ajattelen et mummon tehtävä ei olekaan olla lapselle yhtä läheinen kuin äidin tai isän ja siksi lasta ei millään lailla vahingoita tai lapsen suhdetta isovanhempiin heikennä pitempikään erossaolo, toisin kuin vanhempien kohdalla on. Koska lapsen on tervettä ja hyvä luoda ensisijainen ja vahva kiintymyssuhde omiin vanhempiinsa.
Ja isovanhemmat voi sit noukkia rusinat pullasta ja vaikka hemmotellakin, olettaen ettei se mene niinkuin meillä tai ap:llä et mummolla menee homma ihan överiksi.
Eli isovanhempien suhde lapseen kuuluukin olla erilainen kuin vanhempien ja siksi ei tarvii olla samalla lailla kiinni kuin vanhemmissa.
Enkä tällä vähättele isovanhempien roolia, totean vain ihmissuhteiden ihan tarpeellisenkin erilaisuuden.

 

[QUOTE="vieras";27260641]Mä ehkä enemmänkin ajattelen et mummon tehtävä ei olekaan olla lapselle yhtä läheinen kuin äidin tai isän ja siksi lasta ei millään lailla vahingoita tai lapsen suhdetta isovanhempiin heikennä pitempikään erossaolo, toisin kuin vanhempien kohdalla on. Koska lapsen on tervettä ja hyvä luoda ensisijainen ja vahva kiintymyssuhde omiin vanhempiinsa.
Ja isovanhemmat voi sit noukkia rusinat pullasta ja vaikka hemmotellakin, olettaen ettei se mene niinkuin meillä tai ap:llä et mummolla menee homma ihan överiksi.
Eli isovanhempien suhde lapseen kuuluukin olla erilainen kuin vanhempien ja siksi ei tarvii olla samalla lailla kiinni kuin vanhemmissa.
Enkä tällä vähättele isovanhempien roolia, totean vain ihmissuhteiden ihan tarpeellisenkin erilaisuuden.[/QUOTE]

Jeps.
Ja silti ihmissuhteiden perusdynamiikka on samanlainen.
"Side" tuntemattomiin on aina mielikuvitukseen perustuva ja ns. fiktiivinen, oli se sitten lapsiin, lapsenlapsiin tai vuoden iskelmätähteen.

Side tuttuihin ja läheisiin on aito side.

 

Olen osittain eri mieltä tästä. Jos mummo haluaa olla liki päivittäisessä elämässä läsnä, minusta hänen täytyy sitoutua normaaliin kasvatusvastuuseen. Emme vaadi mahdottomia, hyviä käytöstapoja, normaalia olemista. Se ei meidän mummolta onnistu. Jos mummoa nähtäisiin harvemmin, ongelma ei olisi tässä mittakaavassa.

Toisaalta ja toisaalta. Voiko vanhemmat kontrolloida lapsen suhdetta omaan isonvanhempaan? Siis tietty jotkut räikeät tapaukset erikseen, mutta silti.

 

Hyväksyisitkö tuollaista kätyöstä jolta kulta muulta? Veisitkö lapsen yksin kylään paikkaan jossa hän käyttäytyy kuin sekopää eikä kukaan siihen puutu? Annatko mummon siis käyttäytyä noin ihan vain siksi että hän on mummo ja verisukulainen? Se on hyvä että tänne yksi mummokin tuli huutelemaan oikeuksiaan, mutta ajatteleeko kukaan lapsen oikeuksia? Lapselle ei todellakaan ole hyväksi tuollainen paikka jossa hänen annetaan riehua vapaasti, satuttaa muita ja rikkoa paikkoja. Jos kyse olisi vaikkapa kaveriaikuisesta, perhepäivähoitajasta tai muusta ei- sukulaisesta, ei kukaan taatusti katsoisi tuota hetkeäkään. Ei missään tapauksessa pidä tehdä myönnytyksiä vain siksi että kyse on sukulaisesta, tuo kun on lapselle vain ja ainoastaan haitallista, eikä todellakaan luo mitään "aitoa läheisyyttä". Ei nyt, eikä myöhemminkään.

Mulla oli hemmotteleva mummo, joka ei pitänyt mitään kuria ja jota näin lähes päivittäin. Teini-iästä lähtien en ole pitänyt mummoon mitään yhteyttä, hän kun tuntui lähinnä vieraalta ihmiseltä. Ei tuollaiseen yksinkertaisesti voi muodostaa mitään suhdetta, tuo kun on yksinkertaisesti välinpitämättömyyttä.

 

Olen osittain eri mieltä tästä. Jos mummo haluaa olla liki päivittäisessä elämässä läsnä, minusta hänen täytyy sitoutua normaaliin kasvatusvastuuseen. Emme vaadi mahdottomia, hyviä käytöstapoja, normaalia olemista. Se ei meidän mummolta onnistu. Jos mummoa nähtäisiin harvemmin, ongelma ei olisi tässä mittakaavassa.

Samaa mieltä. Mitä väliä, jos yhtenä kesäviikkona mummolassa saa jätskiä iltapalaksi tai valvoa myöhään. Satunnaiset lepsuilut ei haittaa mitään. Se kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti lapsen käsitykseen ihmissuhteista, jos yksi lähiaikuisista heittäytyy kynnysmatoksi viikoittain. Miten lapsi oppii muiden kunnioitusta ikään ja asemaan katsomatta, jos vanha ihminen alistuu kuin koira lapsen oikkuihin?

Auttaako jos mummolle kerrotaan, kuinka hankalaa arki teillä on aina vierailujen jälkeen, kun lapsi pitää palauttaa ruotuun? Olette varmaan jo sanoneetkin asiasta, mutta vaikuttiko se mitään?

 

[QUOTE="Jenis";27260692]Toisaalta ja toisaalta. Voiko vanhemmat kontrolloida lapsen suhdetta omaan isonvanhempaan? Siis tietty jotkut räikeät tapaukset erikseen, mutta silti.[/QUOTE]

Mä kyllä toivoisin, että voisin kontrolloida pienen lapseni kohdalla sellaista, että joku opettaa että henkinen ja fyysinen väkivalta on ok. Muun muassa. Tai ihan lievemmissäkin tapauksissa, esim. päivittäinen yletön herkkujen syöttäminen - miksi isovanhemmilla olisi oikeutta sellaiseen? Jokainen tietää, että helpolla pääsee kun lyö lapselle suklaapatukan käteen, mutta onko se oikein?