multa taitaa puuttua se äitiysgeeni

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valivali
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

valivali

Vieras
en osaa nauttia lapsestani. reilun vuoden ikäinen muksu jo on ja odottelen vieläkin että äitiyshormonit ottaisivat vallan. olen vieläkin itsekäs kersa joka haluaisi elää omaa elämäänsä, pitää hauskaa ilman vastuuta. missä on se hehkutettu äidinrakkaus? kyllähän tottakai huolta pidän lapsesta, mutta niin rutiininomaisesti :( taapero ansaitsisi paljon enemmän...

tämä kesäkin niin ahdistaa... olisi ihanaa olla nytkin vaikka ulkona, tavata uusia ihmisiä jne... raskausaikakin oli minulle tuskaa, en ole ikinä ollut niin yksinäinen kuin silloin. ei kylläkään helpottanut synnytyksen jälkeenkään.

vauva oli siis yllätys. varasin samantien ajan lääkäriin ja keskeytykseen mutta kuukauden odotusaika teki tepposet. en pystynyt aborttiin.

nyt olen masentunut, yksinäinen ja katkera ihminen. joskus kadun etten tehnyt raskaudenkeskeytystä. tunnen oloni hirveäksi. miksi minulle annettiin lapsi, kun niin monet sitä todella haluavat eivät voi saada...
 
Alkuperäinen kirjoittaja valivali:
vauva oli siis yllätys. varasin samantien ajan lääkäriin ja keskeytykseen mutta kuukauden odotusaika teki tepposet. en pystynyt aborttiin.

JOHAN SE ÄIDINRAKKAUS ON OTTANUT VALLAN! LUEPA OMA TEKSTISI UUDESTAAN.
 
Sun täytyy löytää yhteinen elämä lapsen kanssa.
Tavata äitikavereita, käydä lapsen kanssa puistossa ym missä tapaat myös muita äitejä. Lapsen kanssa voi käydä ulkona ja tavata uusia ihmisiä.. lapsikin pitää vaihtelusta ja samalla itsekin piristyt.

Ja äitikin voi pitää hauskaa, lapsi hoitoon silloin tällöin niin pääset iltaa istumaan ja tanssimaan =)
 
Ja lapsien tulon myötä mä olen saanut paljon uusia kavereita ja oppinut nauttimaan erilaisesta elämästä. Ei koko elämä ole pelkkää juhlimista, muutenkin voi olla onnellinen jos vaan etsii niitä muita tapoja :) :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja *kesä:
Oletko yksin lapsesi kanssa? Tuli mieleen että jos isä kuvioissa niin pistä se hoitamaan välillä ja lähde tuulettumaan! :whistle:

kyllä on, ja lapsi on usein mummolassakin mutta kun nälkä kasvaa syödessä...
 
Voithan sinä jättää lapsen isän huollettavaksi tai antaa adoptioon. Mikään pakko ei ole edes omaa lastaan kasvattaa.

Mutta tuskin siihen pystyisit. Koita löytää edes jotain hetkiä, joista nautit lapsen kanssa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja valivali:
en osaa nauttia lapsestani. reilun vuoden ikäinen muksu jo on ja odottelen vieläkin että äitiyshormonit ottaisivat vallan. olen vieläkin itsekäs kersa joka haluaisi elää omaa elämäänsä, pitää hauskaa ilman vastuuta. missä on se hehkutettu äidinrakkaus?


Tähän asti kun mun tekstiä :). Lapset on vaan jo neljä ja kaks vuotiaita. Kyllä tähän tietenki ajan myötä tottuu ... sopeutuu, mut sitä entistä elämää kaipaan edelleen. Lapset antaa paljon ja oon saanu paljon uusia kavereita lasten myötä ja elämässä osaa arvostaa pieniäkin juttuja ihan eri tavalla kun ennen (esim tunti omaa aikaa). Meillä ei oo hoitoapua, ollaan oltu kaks kertaa tän neljän vuoden aikana miehen kanssa yks yö poissa kotoa kaksin B) . Ja meidän lapset on toivottuja lapsia, mut tää lapsperheen arki vaan on yllättäny.
 
Alkuperäinen kirjoittaja valivali:
Alkuperäinen kirjoittaja *kesä:
Oletko yksin lapsesi kanssa? Tuli mieleen että jos isä kuvioissa niin pistä se hoitamaan välillä ja lähde tuulettumaan! :whistle:

kyllä on, ja lapsi on usein mummolassakin mutta kun nälkä kasvaa syödessä...

mulla auttoi se että lapsi ei ollut pitkään aikaan hoidossa ja niin meistä tuli perhe ja enään en ees halua mihinkään :D
 
Mieti millaista olisi, jos menettäisit lapsesi. Olisiko ihanaa? Kiva mennä ja bailata? Mieti mitä olet saanut, älä sitä mitä menetit. Lapsi kasvaa ja pian sulla on se oma elämä. Monet elää lastenkin kanssa, mikä estää yhden lapsen kanssa liikkumasta ihmisten ilmoilla, matkustelemasta ja tapaamasta ihmisiä? Raakaa tekstiä, tiedän, mutta yritä muuttaa ajattelutapaasi tai luovu lapsestasi.
 
Hui, mua ihan pelottaa että jos ajatukset voi olla tuommoiset, kun lapsi syntyy. mulla tosin oli vauvakuumetta jo vuosia ja vauva toivottu, mutta toki välillä mietin, että "mitä meninkään tekemään".
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huh:
Hui, mua ihan pelottaa että jos ajatukset voi olla tuommoiset, kun lapsi syntyy. mulla tosin oli vauvakuumetta jo vuosia ja vauva toivottu, mutta toki välillä mietin, että "mitä meninkään tekemään".

Alussa oli fiilikset meilläkin vähän tuota "mitä menimmekään tekemään" -luokkaa, kun lapsi huusi ja ei suostunut nukkumaan ja elämä oli yhtä itkua. Nyt se jo helpottaa huomattavasti, vaikka lapsi ei ole vielä vuottakaan :) luotan siihen, että kun uhmaiät on ohi, unohdan tuon muutamaksi vuodeksi ja muistan manailla tyhmyyttäni uudestaan vasta lapsen murrosiässä :whistle:
 

Yhteistyössä