"Mulla on toinen mies"

Ei siis oikeesti oo... Juttu on näin: Me erotaan miehen kans kun ei kumpikaan enää rakasta toista. No, niin monen ihmisen mielestä EI SAA OLLA NIIN ITSEKÄS et tommosen syyn takia eroaa, varsinkin kun on 2 lasta 4v ja 10kk.
Siis haloo!!

Mä oonkin nyt muutamalle sanonut, että mulla on toinen mies, sillä se tuntuu olevan paljon hyväksytympi syy erota!!!

Mun mielestä ihan käsittämätöntä p.askaa. :headwall:

 

Siis , mitä? Tuli vaan mieleen , että pientenlasten vanhempina olo ei sovi teille yhdessä.Tylsää , kun on vastuu muista kuin itsestä?
Kun tää ei ole enään kiihkeää ja kivaa erotaan niinkui kauniissa ja rohkeissa tai salkkareissa.
Kui kivaa teillä oli vajaa vuosisitten kun vauvaa laitettiin alulle?Mihin se lempi ja rakkaus katosi vai onko kuopus vahinko?
Anteeksi kyyninen teksti.Tuntuu vaan niin Matti ja Mervi Nykäsen tarinalta, ero tuli rakkaus lähti seskan kannessa.

 

Joo-o, hieman minuakin ihmetyttää mihin se rakkaus katoaa, jos sitä vielä on ollut kun lapsi alulle laitettu?!! Olen vaan jotenkin kuvitellut ettei se rakkaus ihan noin vain katoa, ei ihan hetkessä. No, mutta onnea teille, sääli vaan lapsia, kun perhe hajoaa.

 

Edellisille, ilmeisesti edelleen parisuhteessa eläville tiedoksi että toisinaan aikuisetkin ihmiset saattavat lapsen alulle ilman sitä suurta rakkauden ja onnen huumaa toiveena parisuhteen parantaminen ja koossa pitäminen. Aina se ei kuitenkaan menekään niin ja lapsille on varmasti terveellisempää elää kahden onnellisen vanhemman kanssa jotka suvat erillään kun kahden onnettoman yhdessä asuvan. Aina ei kannata tuomita suorata kädeltä, voimia ap:lle. :hug:

 

Olen samaa mieltä edellisen vieraan kanssa. Itse olen myös eronnut ihan vaan sen takia "kun ei ollut enää kivaa", ja kehotan kaikkia tekemään samalla tavalla jos tuntuu siltä, ettei suhteesta saa enää mitään irti. On se kumma, että joidenki mielestä on pakko kituutta yhdessä niiden lasten takia ja odottaa että rakkaus leimahtaa uudelleen... Hoh hoijaa!! Ja sekin on totta, että erota saa vain alkoholismin, välivallan tai muun pätevän syyn takia, se ei ole hyväksyttävä syy, että haluaa elämäänsä rakkautta ja jotain muutakin kuin "ihan kivan" suhteen.

 

Kaikilla lapsiperheillä on vaikeita vaiheita parisuhteessa. Uskomatonta, et erotaan heti kun menee vähän huonosti. Joku viisas sanoi kerran telkkarissa, et eroaminen pitäisi olla lailla kielletty siihen asti kun nuorin on 3v, sillä siihen asti ero voi olla turha. Pikkulapsivaiheessa univaje ja työnpaljous ja sitovuus on hetkellistä.

Arki uuvuttaa vanhempia eikä yhteistä aikaa löydy tarpeeksi. Vanhemmat etääntyvät helposti. Tuo on täysin normaalia. Odotappa päätöksesi kanssa pari vuotta ja päätä sitten. Sitä ennen koittakaa järjestää yhteistä aikaa, puhukaa ongelmistanne ja haluistanne ja koittakaa vaikka parisuhdeterapiaa tms.

Itsellänikin on ollut vaiheita, jolloin mies tympäsi kovasti ja tuntui ettei oltu samalla aaltopituudella, mut nyt on taas hyvä vaihe ja yhdessäolo sujuu hyvin. Tietysti jos suhteeseenne kuuluu väkivaltaa tms. tilanne on toinen.
Tsemppiä teille!

 

Minäkin olen eronnut, eikä suhteessa ollut väkivaltaa tai alkoholiongelmia. Meille kävi se klassinen "kasvoimme erillemme". Nuorempi lapsi oli juuri sen kolme vuotta, täyttämässä neljä. Kerta kaikkiaan emme sopineet toisillemme kumppaneiksi, arki oli aivan kamalaa! Henkisesti olimme valovuosien päässä toisistamme. Eihän se ollut asian tila aina, ei silloin kun seurustelimme ja olimme nuoria.

On typerää jälkiviisautta sanoa, että ei olisi pitänyt ikinä mennä naimisiin ja tehdä lapsia yhdessä. Ensimmäinen lapsi ei tosin ollut edes suunniteltu (vaikkakin hyvin toivottu ja rakastettu kunhan ilmoitti tulostaan) ja silloin olimme hyvin nuoria.

Itse olin vielä lukioikäinen kun aloimme seurustelemaan, esikoisen syntyessä hieman päälle kahdenkymmenen, hädin tuskin aikuinen ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Elämä on muuttunut siitä kovasti eikä kaikki ainakaan huonompaan suuntaan. Olen opiskellut ja ollut jo pitkään työelämässä, ammatillinen identiteetti on löytynyt ja olen kasvanut aikuiseksi naiseksi. Ex-mieheni ei ole aikuistunut edelleenkään.

Ero oli varmasti mm. vanhemmille ja sukulaisille järkytys, mutta se oli helpotus varmasti meille molemmille. Lasten kanssa olemme pärjänneet keskenämme loistavasti, vaikka heidän bio-isänsä ei edelleenkään ole aikuistunut ja ota vastuuta heistä. Uusi onnikin on löytynyt ja nyt tiedän, mitä on elää ihanaa tavallista arkea RAKKAUSsuhteessa.

Toivotan voimia alkuperäiselle, et ole kummajainen! Nämä kriitikot eivät varmasti tiedä, mitä on elää henkisesti perheh...vettiä. Elämä on aivan liian lyhyt tuhlattavaksi vuosikausia onnettomaan liittoon. Sinullakin on oikeus onneen. :hug: