Mulla on paha olo, yksi lapsista ei tunnu niin omalta kuin muut.

[ei voi rekkautuneena]

Meillä on viisi lasta, yhden synnytys oli aivan hirveä ja melkein heti syntymänsä jälkeen lapsi vietiin lämpökaappiin, oli kuulemma hetken ollut mulla rinnan päällä mutta en muista siitä mitään kun hädin tuskin olin tajuissani.
Lapsi on ihan erinäköinen kuin muut lapset, kyllä mä oikeasti tiedän 100% varmasti että se on meidän biologinen lapsi mutta jotenkin hän ei tunnu niin omalta.
Rakastan lasta aivan yhtä paljon kuin muitakin mutta joku kumma tunne mulla on. Ja tunnen huonoa omaatuntoa asiasta, koitin puhua miehelle tästä ja hän löi jutun ihan vitsiksi :/
En tiedä, helpotti vähän kirjoittaa, onko muilla vastaavia fiiliksiä?

 

["kika"]

 

["marianna"]

meillä on kaksi lasta joista nuoremman synnytys oli sellainen josta näin painajaisia monta viikkoa synnytyksen jälkeenkin, kaikki meni ihan hyvin mutta kipu oli hirveä verrattuna esikoiseen ja raskausaikakin oli hankalampi ja raskaampi.
Pari kuukautta meni herätellessä "rakastumista" lapseen, en vaan kokenut samalla tavalla omaksi kuin esikoista. Lapsi on kohta vuoden ja edelleenkin olo on erillainen häntä kohtaan vaikka äärettömästi häntä rakastan ja oma ihana kulta onkin. Miettinyt paljon tuota vieläkin, että on sellainen "kumma tunne" hänen kanssaan, niinkuin sinäkin sanoit.
Miehelle en ole enää edes viitsinyt tästä puhua kun ei oikein tuntunut alussakaan ymmärtävän, heitteli vaan että "joko tuntuu omalta?"- juttuja.. Ei pysty ymmärtämään mikä juttu tässä on kun en itsekkään ymmärrä. Toivon vaan etten mieti tätä enää kun lapsi tuosta kasvaa, jännitän vähän että minkälainen persoona hänestä tulee.

 

["vieras"]

Peikko on käynyt vaihtamassa sen synnärillä peikonpoikaan. Se oikea biologinen lapsenne asuu nyt jossain kivenkolossa.

 

["alkup."]

[QUOTE="marianna";22068189]meillä on kaksi lasta joista nuoremman synnytys oli sellainen josta näin painajaisia monta viikkoa synnytyksen jälkeenkin, kaikki meni ihan hyvin mutta kipu oli hirveä verrattuna esikoiseen ja raskausaikakin oli hankalampi ja raskaampi.
Pari kuukautta meni herätellessä "rakastumista" lapseen, en vaan kokenut samalla tavalla omaksi kuin esikoista. Lapsi on kohta vuoden ja edelleenkin olo on erillainen häntä kohtaan vaikka äärettömästi häntä rakastan ja oma ihana kulta onkin. Miettinyt paljon tuota vieläkin, että on sellainen "kumma tunne" hänen kanssaan, niinkuin sinäkin sanoit.
Miehelle en ole enää edes viitsinyt tästä puhua kun ei oikein tuntunut alussakaan ymmärtävän, heitteli vaan että "joko tuntuu omalta?"- juttuja.. Ei pysty ymmärtämään mikä juttu tässä on kun en itsekkään ymmärrä. Toivon vaan etten mieti tätä enää kun lapsi tuosta kasvaa, jännitän vähän että minkälainen persoona hänestä tulee.[/QUOTE]

Ihana kuulla että jollain muulla on samanlaisia oloja, etten ole ihan friikki tämän asian kanssa.
Meillä tämä lapsi on vähän vanhempi ja hänellä on pienempi sisaruskin. Aivan samalla tavalla tietysti kohtelen ja rakastan kuin muitakin ettei hän varmaan huomaa mitään... Voi mun rakasta pientä, pitää käydä oelä extrapeittelemässä ja halimassa nukkuvaa. Itkettää tämä tunne.

 

["alkup."]

[QUOTE="vieras";22068196]Peikko on käynyt vaihtamassa sen synnärillä peikonpoikaan. Se oikea biologinen lapsenne asuu nyt jossain kivenkolossa.[/QUOTE]

 

["marianna"]

Itse tunnen näistä kummallisista oloistani ja ajatuksistani kanssa kamalaa syyllisyyttä ja häpeääkin, kuvittelin että rakkaus lapsiin syttyy heti, on samanlaista kaikkia kohtaan ja yhtälailla. Oon sitten yrittänyt ajatella, että kasvan lapsen mukana ja kiinnyn varmasti niinkuin olen kiintynytkin häneen yhä lujemmin ja lujemmin ajan myötä, mutta kyllä se vähän pelottaa ja ei tästä osaa edes oikein puhua kun ei osaa sanoiksi pukea mitä tarkoittaa. Todellakin lasta rakastan, se on varmaa.
Nyt rupesi sinun tekstistä kauhistuttamaan se, että teidän lapsi on vanhempi ja sinulla se ei ole mennyt "ohi" ja meneekö sitten minullakaan.
Mutta uskon kyllä että ollaan näille lapsillekkin ihan yhtä hyviä äitejä kuin muillekkin ja lapset ei sitä tule huomaamaan, koska niin minä kuin sinäkin rakastetaan varmasti heitä ihan yhtä paljon, mutta eri lailla ehkä vain.

 

["mies"]

Suurin osa kummallisista olotiloistanne johtuu ihan pelkästään siitä, että olette naisia.

 

["alkup."]

[QUOTE="marianna";22068245]Itse tunnen näistä kummallisista oloistani ja ajatuksistani kanssa kamalaa syyllisyyttä ja häpeääkin, kuvittelin että rakkaus lapsiin syttyy heti, on samanlaista kaikkia kohtaan ja yhtälailla. Oon sitten yrittänyt ajatella, että kasvan lapsen mukana ja kiinnyn varmasti niinkuin olen kiintynytkin häneen yhä lujemmin ja lujemmin ajan myötä, mutta kyllä se vähän pelottaa ja ei tästä osaa edes oikein puhua kun ei osaa sanoiksi pukea mitä tarkoittaa. Todellakin lasta rakastan, se on varmaa.
Nyt rupesi sinun tekstistä kauhistuttamaan se, että teidän lapsi on vanhempi ja sinulla se ei ole mennyt "ohi" ja meneekö sitten minullakaan.
Mutta uskon kyllä että ollaan näille lapsillekkin ihan yhtä hyviä äitejä kuin muillekkin ja lapset ei sitä tule huomaamaan, koska niin minä kuin sinäkin rakastetaan varmasti heitä ihan yhtä paljon, mutta eri lailla ehkä vain.[/QUOTE]

*halaus*

Eikö vaan että me ollaan näistä tunteista huolimatta parhaat äidit näille lapsille?

 

["marianna"]

[QUOTE="alkup.";22068263]*halaus*

Eikö vaan että me ollaan näistä tunteista huolimatta parhaat äidit näille lapsille?[/QUOTE]

Aivan varmasti ollaan! siitä jos jostain olen ihan varma ( ja tuo miehen kommenttikin voi tietysti pitää osittain paikkaansa, että herkkänä jäädään sitten vatvomaan näitä tuntemuksia ja pelätään niitä sitten)