Mulla on p*ska ukko

Tänään olen sitä mieltä että mulla on ihan p*ska ukko, kuka haluaa omakseen, saa tulla noutamaan.

On pitkä, komea, näyttävä, ilkeää kyllä kuletella mukanaan, omaa hyvät käytöstavat ja on tooosi romanattinen ja huomioonttava paitsi sen jälkeen kun on muijansa vihille vienyt, mitäpä sitä enää, ja siinä vaiheessa se akkakin saa luvan ottaa sijan 875 kun kaikki muu menee edelle.

Nykyään pukeutuukin hyvin, kiitos minun itseni. Kun tavattiin, oli habitus jotain muuta.

Kehityskelpoinen siis, paitsi sitten on ne hänen omat ehdottomuutensa, joiden kohdalla jymähtää eikä edes tajua mistä on kyse, palikka ja putkiaivo. Siksi lahjoitan. Olkaatten hyvät :kieh: |O
 
vieras
Ei kiitos. En kaipaa itseänsä peilaavaa hyvin pukeutuvaa äijää tänne. Riittää yksi, ja mulle on tärkeintä että tekee töitä ja tekee myös kotihommia ja on hyvä isä lapsillee. ulkonäkö tai romanttisuus ei ole ihan yhtä tärkeitä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei kiitos. En kaipaa itseänsä peilaavaa hyvin pukeutuvaa äijää tänne. Riittää yksi, ja mulle on tärkeintä että tekee töitä ja tekee myös kotihommia ja on hyvä isä lapsillee. ulkonäkö tai romanttisuus ei ole ihan yhtä tärkeitä.
ja pitää osata tehdä kaikki hommat kotona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huoh:
Tää oli varmaan noin sadas aloitus tänään asenteella paska ukko.

Totuus on, että vika on teissä, kukaan ukko ei jaksa tollasia kitisiöitä ja vinkujia!
En ole ollut tänään tällä palstalla, joten en tiennyt että näitä on ollut satamäärin.
Minulla ei kuitenkaan ole sataa ukkoa vaan tämä yksi tässä, enkä elä kaikkien muiden sadan elämää, vaan tätä omaani.

ja miks vika olisi vain toisessa osapuolessa? Siksikö, että se osapuoli on nainen ja valittaa täällä?? :headwall:
Parisuhde on kahden kauppa, toivottav asti vain kahden. Vastuu on kummallakin.
Mutta jos siinä on sähläämässä muitakin ihmisiä välissä, sitten onkin hankalampi soppa. Jos niinku aikuisen miehen mami siinä tulee ja jakaa lastenkasvatusohjeita tai uusperheessä puolison exä sählää omiaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
Alkuperäinen kirjoittaja hei haloo:
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
tehäänkö vaihtarit? 30 päivän palautusoikeudella? :whistle: :attn:

Kuulostaa mielenkiintoiselta. Minkä ikäinen äijä sulla? Nuori ja viriili? :whistle:
26v. kaikki osat toimii. muutama osa kyllä puuttuu. |O

Ne on varmaan ne samat osat mikä meilläkin äijältä puuttuu.
Täällä olisi kypsempää kauraa. :wave:
 
tääl ex muuttu jo ennemmin ku naimisiin ehdittiin,oonko sit onnekas :whistle: ja meillä se naukuva nakki oli kyl tuo ex,joka edelleen putkiaivoineen ruikuttaa perään vaikka itse ensin halusi erota...ota sit noist selvää,ku eivät taida itekään tietää mitä haluavat :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kaikille sitä perhe kasvaa:
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
tehäänkö vaihtarit? 30 päivän palautusoikeudella? :whistle: :attn:
Kuis sää miestä vaihdat kun vauvakin tulossa? Ei taida hääppönen olla miehesi.
Ei ne miehet ylipäätään kovin hääppösiä ole. Miksihän sitä semmonen omaan huusholliin tuleekin hankittua? Sinne meni vapaus, kauneus, elämä. :headwall:
Nainen on TYHMÄ. siis ainakin minä.
 
Mä en vaihda
Mä en viitsi omaani antaa pois, kun oli niin ihana tänään, että tiivisti kiettiön ikkunan. Ja se ei ollut mikään pikkuhoma, kun oli liimattua pöytälevyä sun muuta ensin raivattava pois tieltä. Se kyllä oli puoli salaa syönyt kokonaisen Pringles tuubin, joten sitä tulee pieni miinus, muta ihan pieni vaan. :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mä en vaihda:
Mä en viitsi omaani antaa pois, kun oli niin ihana tänään, että tiivisti kiettiön ikkunan. Ja se ei ollut mikään pikkuhoma, kun oli liimattua pöytälevyä sun muuta ensin raivattava pois tieltä. Se kyllä oli puoli salaa syönyt kokonaisen Pringles tuubin, joten sitä tulee pieni miinus, muta ihan pieni vaan. :)
Mulla on paska ollut jo piiiitkääään ja tänään ketuttaa, mutta ei hätää, minä juon kaljaa. Vaikka tiedän että ei saisi. Rupes ottaa kupoliin niin rankasti että laitoin elämän ranttaliksi , hain pitsaa ja ostin sixpäkin. Syön juon ja lihon. Mitä väliiiiii.
 
HelloShitty
Alkuperäinen kirjoittaja Miili:
Alkuperäinen kirjoittaja HelloShitty:
Alkuperäinen kirjoittaja hei haloo:
Alkuperäinen kirjoittaja Miili:
Vaihdetaan vaikka kuukaudeks?
Semmonen kolmen kierto, että mun, sun ja ton hellosittyn.
juu. vaihtelu virkistää! :p
Joo, sopii mulle. Tehdäänkö pysyvä ratkaisu ja lyödään kaupat lukkoon?
sovittu! pistänkö heti tulemaan? :xmas:
 

Yhteistyössä