Mulla on ongelma! (Päiväkoti ja ruokailu)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huomiohuokailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä myös. Tai sitten jotain takuuvarmaa vatsavaivojen aiheuttajaa, esim. papuja tai kilokaupalla sipulia. Kasvissosekeitto lienee ainoa meillä syötävistä sapuskoista, joka sopisi myös vauvalle, kun suolan jättää pois.

Ja toinen mun mielestä typerä neuvo on se, että "heti kun soseet aloitetaan, voi antaa samaa ruokaa mitä muillekin, mutta ilman suolaa". Eikö se enää olekaan niin, että ensin annetaan kasviksia, ja lihaa/kalaa/kanaa vasta myöhemmin (noin puolivuotiaasta?). En mä ainakaan antaisi 4-5 kk ikäiselle lapselle mitään hiton grillipihvejä tms :xmas: vaan ihan omat sosesörsselit tekisin jos soseet jo ennen puolen vuoden ikää aloitetaan. Ja jos täysimetän 6 kk ikäiseksi asti tätä nuorimmaistakin, niin miten hän muka samantien 6 kk iässä olisi valmis syömään samaa safkaa mitä me muutkin. Vauvalle vauvan ruokaa, niih :attn:

Ei meilläkään 6kk:lle olla kiinteitä alettu antaa lataamalla suoraan makaroonilaatikkoa lautaselle. Mutta ihan normaalisti kuopukselle keitettiin kasviksia ja lihaa, tarjottiin hedelmiä sopivan kokoisina ja muotoisina paloina mitä alkoi syödä sormiruokana sen vauvanruuan sijaan. Tavallinen veteen keitetty puuro taisi olla ainoita "vauvanruokia" noiden satunnaisten reissussa tarjottujen purkkiruokien lisäksi.

Pikkuhiljaa se ruoka alkoi pitää sisällään samoja aineksia kuin muun perheen ruoka ja kyllä tuo jo ennen sitä 10kk ikää söi hyvin tavallista ruokaa, suolattomana ja sopivasti maustettuna.

Vauvan ruokaa yritin pari kertaa tarjota valmisvauvanpuuron muodossa mutta ei tuo vaan siitä tykännyt, loput näytepussit menivät sitten roskiin.
 
Siis purkkiruokaa. Kotiruokaa ollaan annettu jauhelihakeittoa (vihannekset raasteena), makaronilaatikkoa ja perunoita ja jauhelihakastiketta ja kurkkua, raejuustoa, porkkanaa, näkkileipää, tänään annoin pannaria (ja omg! tajusin että siinähän on älyttömästi sokeria!). En muista ollaanko muuta annettu. Noi nyt tuli mieleen.

Kun kotiruuasta oon ollut tosi epävarma mitä uskaltaa antaa. Alussa tein soseet itse, mutta sitten kun alettiin antaa myös lihaa, ollaan ostettu purkkiruokaa.

Siis joo. Ihan normaalisti saa lasta ruokkia heti kun saa kiinteitä syödä, samalla kotiruoalla kuin muutenkin pikkuhiljaa eri ruokiin totutellen. Purkkiruokaa ei tartte lainkaan antaa. Joskushan ei ole purkkiruokia edes ollut :xmas: Kun olet tehnyt soseita itse, niin se on ihan normaalia kotiruokaa, ei purkkiruokaa. Mä en muuten koskaan laita pannariin sokeria :O Miksi siihen pitäisi laittaa? Meillä vasta pöydässä haluavat loosaavat sen päälle sokeria.
 
Syödäänkö teillä kaikilla oikeasti aina kastikkeena jotain tomaattimurskassa keitettyä jauhelihaa? Vai mitä tämä kotiruoka on mitä voi antaa 6kk ikäiselle (juu kasviskeitot ja kalakeitot ymmärrän mutta muut?)?

Itse en ole missään vaiheessa sanonut että 6kk söisi kokonaisuudessaan samaa ruokaa kuin muu perhe vaikka 10kk voi näin tehdäkin. Silti se 6kk voi syödä keitettyä perunaa, porkkanaa jne.
 
Mutku moni on sanonut, että heti kun soseet aloitetaan, niin samaa safkaa vaan vauvalle, kuin muullekin perheelle :attn: :snotty:

Ne varmaan syö mössöruokia sitten koko perhe, aikuisetkin :xmas:

Eikä 10 kk ikäinenkään varmaan saa ihan kaikkea samaa syödä, mitä isommat...mikä lie ikäraja esim. juurikin palkokasvien, pinaatin ja paistetun lihan suhteen? Emmätiiä. Joku jauhelihakeitto, spagetti ja soossi, yms onkin helppo tehdä siten että vauvakin saa sitä syödä :)

No jos teillä vauvat syö mössöruokaa 1v. saakka niin sitten on ehkä ihan kiva muun perheen kannalta että teet sille omat ruuat. Meillä on ollut vissiin etevä poika sitten kun on sieltä puolivuotiaasta asti syönyt sujuvasti monenlaista kiinteää. Alkuun pelkkää kasvista (keitetyt/höyrytetyt/uunikasvikset joita muukin poppoo ruualla syö), pikkuhiljaa kalaa (näytä mulle kypsä kala jota ei tuonikäinen pysty syömään) ja lihaa (kypsät lihat/kanat pilkottiin lautasella alkuun hienoksi, nyt 1v3kk osaa syödä lihakimpaleen haukkaamalla ja uudet poskihampaat tehostavat hienontamista). Mausteita on ruuassa ollut alusta asti kohtuudella ja niihin on poika tottunut ilman mitään ongelmia. Suolaa ei tarvitse käyttää, ja jos joku kaipaa niin lisää sitten omalle lautaselle.

Tottakai jos ollaan miehen kanssa haluttu ne grillipihvit niin ne tehdään ja poika syö lisukkeita (kasvikset) ja sille paistetaan pannulla/uunissa pieni pala kanaa tms. Joissakin kasviksissa on ikäsuositus (lanttu jne.), muuten voi totutella syömään sellasenaan (kypsennettynä) eikä vain soseena. Ja kyllä meillä niitä kaupan purkkejakin on aina kaapissa varalta ja välillä lapsi syö sitä.
 
[QUOTE="liisa";26626014]oli vähän vastaanvanlainen ongelma 8 vuotta sitten. tyttö aloitti hoidon 9 kk iässä ja hoitaja antoi sille heti tavallista ruokaa, tavallista maitoa ja viiliä ja jogurttia ja raparperi kiisseliä. pphoitajat saa alle 1 v korotetun ateriakorvauksen jolla ostetaan korviketta tms. ja tytöllä hirveet mahanpurut koska koskaan ei llut saanut näitä tuotteita.-[/QUOTE]

Täällä ei makseta korotettuna ruokarahaa alle 1 v lapsesta.
Korvikkeen vanhemmat tuovat itse. Jos haluavat et lapsi syö vain purkkiruokaa niin sen myös ostavat.
Muutoin hoitaja tekee lapselle erikseen suolattoman ruuan 1 v asti.
 
Vauvan ruoka 8 kk ja 1v

1 peruna
1 porkkana
Pala kukkakaalia
Hiukan riisiä tai makaronia
Muutama suikale kanaa
Persilja pippuri

Keitä kaikki kypsäksi samassa kattilassa ja soseuta ja tarjoile.
Lihaa voi vaihdella samoin kasviksia.
Näin helpolla lapsi saa kotiruokaa.
 
[QUOTE="Äiti";26627137]Vauvan ruoka 8 kk ja 1v

1 peruna
1 porkkana
Pala kukkakaalia
Hiukan riisiä tai makaronia
Muutama suikale kanaa
Persilja pippuri

Keitä kaikki kypsäksi samassa kattilassa ja soseuta ja tarjoile.
Lihaa voi vaihdella samoin kasviksia.
Näin helpolla lapsi saa kotiruokaa.[/QUOTE]

Ei kai etenkään 1-vuotiaan taaperon ruokaa tarvitse soseuttaa?
 
Aijaa? Meidän lapsi on varmaan ihan pilalla kun on saanut kotiruokaa melki puolvuotiaasta asti :O

Neuvolasta vielä neuvoivat ihan alkuunsa, että ei niitä mausteitakaan tarvitse suolaa lukuunottamatta himmailla liian rankalla kädellä jos muu perhe syö kovin maustettua ruokaa.
 
Varsinkin imetetty lapsi voi ihan rauhassa syödä (suolatonta ja maidotonta) kotiruokaa sieltä 5-6 kk iästä alkaen. Toi koko "ihan sileitä soseita" -juttu vaan lisää niitä ns. sihtikurkkuongelmia. Jos lapsi istuu tukevasti sylissä tai syöttötuolissa kunnon pystyasennossa, perus-perunanpalat, pastat, jauhelihaköntit jne. ovat ihan turvallista naposteltavaa, kunhan ei anna mitään pientä ja kovaa jonka voisi vetästä henkeen (tuoreet herneet, pähkinät jne.). 6kk-1 v lapsen kuuluisi vasta opetella niitä kiinteitä, joten määrienkään ei tartte olla valtavia, toki yksilöllisiä kuitenkin. Tuo paistettu lihakin on minusta vähän hassu, jos vaikka teflonpannulla paistaa öljytilkassa jauhelihaa, mikä siinä on ongelmana? Ei nyt tietenkään mitään mustaksi käristettyä pidä mennä antamaan.

Aloittajan lapsihan on päiväkodin alkaessa käytännössä vuoden ikäinen, itse en ole enää sen ikäisen kanssa stressannut, vaan on saanut sitä mitä muutkin (maitoa emme juuri ruoissa tosin käytä). Suolaakin siinä määrin kuin sitä jyrsittävistä leivänpaloista, satunnaisista raejuustoannoksista jne. irtoaa.

Mun mielestäni ohjeistetaan, että vuoden ikäinen voi syödä samaa kuin muu perhe (kunhan ruoka on suht. terveellistä ja monipuolista), ja silloin tuntuisi hassulta, että alle vuoden ikäisen tulisi mennä täysin omilla sössöillä. Ei voi olla niin, että yksivuotispäivän jälkeen ruokavalio muuttuu kertalaakista.
 
[QUOTE="vieras";26627238]Ei kai etenkään 1-vuotiaan taaperon ruokaa tarvitse soseuttaa?[/QUOTE]

Haarakulla pitää useimmiten hienontaa/soseuttaa.
Ihan oman lapsen tottumuksen mukaan.
Toiset syö karkeeta toiset hienompaa.
Pääasia riittävän monipuolinen terveellinen ruoka.
 

Similar threads

Yhteistyössä