V
"vieras"
Vieras
Isäni on alkoholisti. Olin 5v kun vanhemmat erosivat. Isä muutti osoitetiedot ym. salaisiksi eikä saatu häneen mitään yhteyttä. Kun olin 11v, äitini löysin isän ihan sattumalta. Isä oli ensin ihan innoissaan ja halusi tavata säännöllisesti. Sitten löikin aika setelikasan käteen ja käski häipyä. Kerroin tästä äidille ja itkin. Isä katosi taas.
Kun olin 13v, tätini (äidin sisko) ilmoitti että oli löytänyt isäni ja että tämä haluaa pitää yhteyttä. Olin ihan innoissani! Isän alkoholismin takia ensimmäiset tapaamiset oli valvottuja. Kun ne meni hyvin, saatiin käydä isän luona joka toinen viikonloppu. Aluksi meni ihan hyvin mutta sitten se meni siihen että isä osti kaappiin ruokaa ja antoi rahaa ja lähti ryyppäämään. Lähti perjantai-iltana ja tuli sunnuntaiaamuna takaisin. Kerroin äidille ja äiti ilmoitti sossuun. Isä menetti tapaamisoikeuden. Sai kuitenkin valvotut tapaamiset kerran kuussa.
Pari vuotta meni kun taas sai tapaamisoikeuden kun oli tullut valvottuihin tapaamisiin aina selvinpäin. Taas käytiin joka toinen viikonloppu isän luona. Sitten isä alkoi ryypätä kotona ja jossain vaiheessa alkoi antaa viinaa myös pikkuveljelleni joka oli silloin 12v. Kerroin taas äidille ja äiti ilmoitti sossuun. Isä menetti veljeni tapaamisoikeuden ja minulle sanottiin että koska olin 15v, sain itse päättää tapaanko isää. En halunnut tavata.
Kun täytin 18v, isä soitti ja pyysi käymään. Mentiin silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa käymään. Isä vei meidät baariin. Käytiin muutamia kertoja ja joka kerta isä halusi baariin. Sitten isä taas häipyi.
7 vuotta meni etten kuullut isästä yhtään mitään. Sitten veli kertoi että oli käynyt isän luona. Veli oli isän kanssa tiiviisti tekemisissä, minä suhtauduin skeptisemmin. Veli ja isä juovat aina kun veli kävi isän luona. Välillä heillä oli ihan nyrkkitappeluja ja välillä olivat taas parhaat kaverukset.
Puhelimitse olen pitänyt isään yhteyttä, mutta ei olla nähty sen jälkeen kun olin 19v ja isä häipyi. Eli 11 vuoteen ei olla nähty.
Eilen isän nykyinen avovaimo soitti kännissä ja sanoi: "Muista soittaa huomenna isälles ja onnitella! Se odottaa sun soittoa!"
Musta on jotenkin tekopyhää tollaista isää onnitella mutta toisaalta käy sääliksi. Tää on nii ahdistavaa! Koen syyllisyyttä jos en onnittele mutta aina kun puhun isän kanssa, ahdistun.
Meillä on aivan ihana isäpuoli joka on ollut meidän elämässä jo 18 vuotta. Häntä olen aina muistanut isänpäivänä ja hän on meille läheisempi ja enemmän isä kuin oma isä.
Joka isänpäivä mietin tätä samaa: soitanko isälle vai en. Aiemmin en ole soittanut mutta nyt on kai pakko kun avovaimonsa muistutti.
Kun olin 13v, tätini (äidin sisko) ilmoitti että oli löytänyt isäni ja että tämä haluaa pitää yhteyttä. Olin ihan innoissani! Isän alkoholismin takia ensimmäiset tapaamiset oli valvottuja. Kun ne meni hyvin, saatiin käydä isän luona joka toinen viikonloppu. Aluksi meni ihan hyvin mutta sitten se meni siihen että isä osti kaappiin ruokaa ja antoi rahaa ja lähti ryyppäämään. Lähti perjantai-iltana ja tuli sunnuntaiaamuna takaisin. Kerroin äidille ja äiti ilmoitti sossuun. Isä menetti tapaamisoikeuden. Sai kuitenkin valvotut tapaamiset kerran kuussa.
Pari vuotta meni kun taas sai tapaamisoikeuden kun oli tullut valvottuihin tapaamisiin aina selvinpäin. Taas käytiin joka toinen viikonloppu isän luona. Sitten isä alkoi ryypätä kotona ja jossain vaiheessa alkoi antaa viinaa myös pikkuveljelleni joka oli silloin 12v. Kerroin taas äidille ja äiti ilmoitti sossuun. Isä menetti veljeni tapaamisoikeuden ja minulle sanottiin että koska olin 15v, sain itse päättää tapaanko isää. En halunnut tavata.
Kun täytin 18v, isä soitti ja pyysi käymään. Mentiin silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa käymään. Isä vei meidät baariin. Käytiin muutamia kertoja ja joka kerta isä halusi baariin. Sitten isä taas häipyi.
7 vuotta meni etten kuullut isästä yhtään mitään. Sitten veli kertoi että oli käynyt isän luona. Veli oli isän kanssa tiiviisti tekemisissä, minä suhtauduin skeptisemmin. Veli ja isä juovat aina kun veli kävi isän luona. Välillä heillä oli ihan nyrkkitappeluja ja välillä olivat taas parhaat kaverukset.
Puhelimitse olen pitänyt isään yhteyttä, mutta ei olla nähty sen jälkeen kun olin 19v ja isä häipyi. Eli 11 vuoteen ei olla nähty.
Eilen isän nykyinen avovaimo soitti kännissä ja sanoi: "Muista soittaa huomenna isälles ja onnitella! Se odottaa sun soittoa!"
Musta on jotenkin tekopyhää tollaista isää onnitella mutta toisaalta käy sääliksi. Tää on nii ahdistavaa! Koen syyllisyyttä jos en onnittele mutta aina kun puhun isän kanssa, ahdistun.
Meillä on aivan ihana isäpuoli joka on ollut meidän elämässä jo 18 vuotta. Häntä olen aina muistanut isänpäivänä ja hän on meille läheisempi ja enemmän isä kuin oma isä.
Joka isänpäivä mietin tätä samaa: soitanko isälle vai en. Aiemmin en ole soittanut mutta nyt on kai pakko kun avovaimonsa muistutti.
