Mulla on ollut ihan kamala viime viikko, tsempatkaa mua jaksamaan tämä alkava viikko.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kovia kokenut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kovia kokenut

Vieras
Kaksi vuotiaan uhmiksen äitinä ei aina ole helppoa, varsinkaan jos poika on niin kipeä että huutaa vaan koko ajan hereillä ollessaan. Juu, meillä oli viime viikon tavallista rajumpi flunssa, pojalla oli pahimmillaan 39,5c kuumetta. :( Sen lisäksi että lapsi sairasti, mun mies oli maanantai-tiistain työmatkalla, tiistai, keskiviikon ja torstain ylitöissä (tuli kotiin vasta kun poika jo nukkui), ja loppuviikosta mäkin sairastuin. Oli kiva koittaa hoitaa poikaa joka ei tee muuta kuin huutaa ja tappelee, kun itsellä on kuumetta niin ettei meinaa tajuissaan pysyä ja nokka niin tukossa että meinasin tukehtua monta kertaa päivässä.

Ikään kuin tuo rankka viikko olisi ollut liian vähän, mentiin mun miehen kanssa lauantaina turkuun päiväretkelle. Piti olla kiva retki, poikakin meni isovanhemmille, mutta tappeluksihan se meni koko reissu. Kaiken olin suunnitellut ja järjestellyt ihan väärin, joka paikasta myöhästyttiin, eksyttiin pari kertaa, ja kaikki mun syytä kuulemma. Illalla kehtas mies vielä pyytää seksiä, ja jostain kumman syystä suostuin, mutta aamulla kuulin haukut siitäkin kuinka paskaa seksiä oli. :(

No, ajattelin sitten että mun sunnuntaita ei ainakaan kukaan pilaa, niin kuinka olla´kaan, sinäkin aamuna mut herätettiin seitsemältä vaikka mun piti saada nukkua myöhään. Olin jo heräämisestä kiukkuinen, mutta sitten meidän akvaariosta alkoi kuolemaan kaikki kalat. :O Kolmessa tunnissa jokainen kala oli kuollut, ja heti perään hajosi vielä suodatinkin. Itkin koko eilisen päivän ja koitin parhaani mukaan pelastaa kalat vaihtamalla vettä ja muutenkin juoksemalla ympäri huushollia.

Tänään heräsin niin maanantai-oloon, että teki mieli vaan marssia ovesta ulos ja niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä etten jaksa mitään. En tuota lasta, en miestäni, en itseäni, enkä varsinkaan kotitöitä. Akvaario makaa tuossa nyt pimeänä ja ihan sekaisin, suodattimeen pitäisi lähteä etsimään uutta varaosaa, ja kämppä siivota. MÄ EN JAKSA! Sanokaa mulle että tää viikko ei ainakaan voi olla yhtä kamala kuin tuo edellinen, pliis...
 
Kuulkaa jos nää olis mun pienimpiä ongelmia tässä elämässä, niin oisin kyllä iloinen. Tuskin kukaan ois mun elämäntarinaa jaksanut lukea, siksi en kirjoittanut sitä tähän. Mutta juu, toki jos ihmiset nauttii siitä että on vuorotellen niin kuuma ja kylmä että taju meinaa lähteä, ja pelkkä lähikaupassa käynti kestää sen takia 1,5h ja samaan aikaan lapsi huutaa suoraa huutoa 24/7 niin okei, mutta mulla ainakin loppuu voimat jossain vaiheessa tollaseen.
 
mulla meni terveys, työpaikka, todettiin masennus ja ahdistuneisuushäiriö ja nuori jäi kiinni näpistyksestä. pieniltä tuntuu nuo sinun kovat kokemukset.

Well, itse pyysit, aletaan ihmeessä kilpailemaan. Mulla on mennyt elämä 8-vuotiaasta perseelleen, äiti otti miehen joka oli väkivaltainen, teki tämän kanssa 4 lasta lisää, äiti ja isäpuoli dokas kaiken aikaa ja isäpuoli hakkas ja kidutti meitä kunnes alkoi yrittämään käyttää mua hyväkseen murrosiässä. Sitten jouduin lastenkotiin, ajauduin käyttämään huumeita, ja sekoilemaan. Selvitin pääni kun olin 20, jonka jälkeen kävin 5 vuotta terapiassa mm. paniikkihäiriön, masennuksen ja persoonallisuushäiriön takia. Siinä välissä seurustelin alkoholistin naistenhakkaajan kanssa kolme vuotta, ja kun lopulta pääsin irti, jouduin hakemaan lähestymiskiellon ja muuttamaan toiselle puolelle maata karkuun. Mulla ei ole tämän kaiken takia muuta koulutusta kuin peruskoulu, ja töihin en ole pystynyt koskaan. Joten töitä tulen tuskin tulevaisuudessakaan saamaan...

Äiti teki mulle ulosottoon yli 30 000e velkaa, en ole väleissä enää biologisen perheeni kanssa, ja asun nykyään paikkakunnalla josta en tunne kuin kaksi ihmistä. Olen päivät pitkät kotona lapsen kanssa, mies tekee pitkää päivää jotta se on mahdollista. Olen yksinäinen, toisinaan onneton ja tällä hetkellä myös väsynyt kaikkeen. Mulla on viimeksi ollut omaa aikaa ilman lasta ja miestä viime vuonna. Masentunut en silti ole, vaikka mulla on varmasti ollut sua PALJON rankempi elämä. Joten vieläkö haluat jotain ulista, vai voitko nyt jo kommentoida alkuperäiseen aiheeseen jotain? Et vai? No painu sitten syvälle sinne mistä tulitkin.
 
Omat murheemme on meillä kaikilla. Viime viikko oli täälläkin kammottava. Töissä on paska ilmapiiri. Ravasin lapsen kanssa lääkärissä astmatutkimuksissa. Nyt lapsella on kuumetta melkein 39 astetta. Ja pahin kaikesta, jouduin lopettamaan rakkaan kissani, joka oli oma vauvani, tosin jo 8 vuotias. Sitä menetystä olen itkenyt kohta jo viikon.

Yritetään pitää näistä kaikista vastoinkäymisistämme huolimatta lippu korkealla. Ei lannistuta, vaan luodaan katse kohti parempaa huomista. Eiköhän niitä parempiakin aikoja ole luvassa.
 
no mukavaks et ainakaan ole oppinut :D Ja luulis tollaisten koettelemusten jälkeen nuo ekan viestin jutut vaikuttavan pieniltä murheilta. mutta kaikki tavallaan... Tsemppiä päivääs.
 
no mukavaks et ainakaan ole oppinut :D Ja luulis tollaisten koettelemusten jälkeen nuo ekan viestin jutut vaikuttavan pieniltä murheilta. mutta kaikki tavallaan... Tsemppiä päivääs.

Mulla ei ole tarvetta olla mukava ihmisille jotka on ilkeitä mulle, miksi olisi?

Toki ne tuntuu pieniltä mun edelliseen elämään verrattuna, mutta mulla ei siis sun mielestä ole oikeutta enää ikinä olla väsynyt mihinkään, sen jälkeen mitä olen jo joutunut läpi käymään?

Sulla sen sijaan taitaa mättää aika pahastikin päässä kun tykkäät potkia ihmisiä maassa. Kannattas varmaan tehdä tolle luonteenpiirteelle jotain...
 
Pöh ei kannata ottaa nokkiinsa näistä ilman oikeaa nimimerkkiä jonkun elämäänsä väsyneen häirikön jutuista eihän noita kehtaisi kukaan oikeasti toiselle sanoa muuta kuin täällä ja ihan vain vittuillakseen koska oikeassa elämässä ei kehtaa tai pärjää.

Kyllä toi aloittajan viikko kuulosti tosi rankalta ja kaikki äidit tietää millaista on olla yksin kipeenä pienen lapsen tai useammankin kanssa ja millaista on kun ei siitä oikein saa kiitosta edes mieheltä joka on tyytyväisenä ollut töissä tai työmatkalla eikä välttämättä edes tajua millaista kotona on ollut.

Kuulostaa siltä että kaipaisit huilia, ilman miestä ja lasta. Olisiko mahdollista saada lasta vaikka illaksi hoitoon ja jos sulta löytyisi joku ystävä jonka luona voisit käydä kylässä tai mennä tyttöjen kesken vaikka kylpylään muutamaksi tunniksi?

Lupaat itsellesi että ajattelet akvaariota ja siivousta vasta seuraavana päivänä. Luulen että sitten olisi energiaakin taas.

Koita jaksaa, väliaikaista kaikki on vaan :)
 
Kiitos ihme otus. Kyllä mä silti meinaan laittaa takas läjään tuon akvaarion, se on kuitenkin ainoa mun oma asia tässä elämässä.

Sen sijaan kodin ajattelin siivota vasta kun mies on tullut töistä, ei varmasti pääse tästä lätistä luistamaan.
 
Ap, sinulle on kyllä sattunut älyttömästi kaikkea paskaa.
Huippua että olet kuitenkin selvinnyt noinkin hyvin normaaliin elämään. Toivottavasti saatte miehesi kanssa asiat rullaamaan paremmin, ja saat välillä hengähdystaukoja.
Tsemppiä uuteen viikkoon!!
 
Kuulostaa todella ikävältä. Epätodennäköistä tosiaan on, että tuleva viikko olisi yhtä kurja kuin tuo edellinen. Jos asiassa jotain hyvää haluaa nähdä, niin joskus pienet kurjuudet paljastavat tavallisen arjen hyvät puolet. Parempaa vointia teille!:hug:
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Neljän Äiti;25997111:
Ap, sinulle on kyllä sattunut älyttömästi kaikkea paskaa.
Huippua että olet kuitenkin selvinnyt noinkin hyvin normaaliin elämään. Toivottavasti saatte miehesi kanssa asiat rullaamaan paremmin, ja saat välillä hengähdystaukoja.
Tsemppiä uuteen viikkoon!!

Juu, ja toi nyt oli vaan tuollainen kiukuspäissään kirjoitettu ympäripyöreä kooste kaikesta siitä mitä oon käynyt läpi, enemmänkin ois mutta kun tämä ketju ei varsinaisesti käsittele mun mennyttä elämää, vaan tätä nykyistä.

Ehkäpä tämä vielä tästä, pitää vaan koittaa miettiä että tämä viikko ei ainakaan voi olla kamalampi kuin edeltäjänsä. Ja monet varmaan miettii että "ne on vaan kaloja", mutta mulle ne kalat oli hirveän tärkeitä, plus en ole koskaan nähnyt minkään eläimen kuolevan, eilen näin kuolinkamppailun liian monta kertaa. :'(
 
Kuulostaa todella ikävältä. Epätodennäköistä tosiaan on, että tuleva viikko olisi yhtä kurja kuin tuo edellinen. Jos asiassa jotain hyvää haluaa nähdä, niin joskus pienet kurjuudet paljastavat tavallisen arjen hyvät puolet. Parempaa vointia teille!:hug:

Joo, sitä on oosannut olla kiitollinen että normaali uhmaraivareiden lisäks toi lapsi ei huuda enää koko ajan, vaan voidaan jopa leikkiä ja jutella niin kuin ihmiset aina välissä. :D
 
Jotenkin naurettavaa että elämästä pitää löytyä jokin nyyhkytarina ja sit kyllä löytyy porukalta sympatiaa ...

Jep. :D Kyllä mä ainakin pystyn eläytymään niiden pumpulissa kasvaneidenkin ongelmiin vaikka itselläni tosiaan on ollut paljon isompiakin ongelmia ihan runsain määrin. Mutta sellainen on maailma nykyään, ei saa valittaa turhasta, pitää olla turbonainen.
 
Kyllä sitä sympatiaa pitäisi löytyä ilman noita isompiakin lapsuuden/nuoruuden traumoja. Eli vaikka ne ohittaisikin niin kyllä tuo ap:n viime viikko kuulosti jo yksistään niin rankalta että ei voi kuin ottaa osaa ja toivoa tosissaan parempaa tälle viikolle! :hug:

Lapsi onneksi kasvaa ja nuo vaikeat ajat helpottavat, toivottavasti miehestä löytyy positiivisempiakin puolia kuin nuo mitkä aloituksesta tulivat esille.
 
Kyllä sitä sympatiaa pitäisi löytyä ilman noita isompiakin lapsuuden/nuoruuden traumoja. Eli vaikka ne ohittaisikin niin kyllä tuo ap:n viime viikko kuulosti jo yksistään niin rankalta että ei voi kuin ottaa osaa ja toivoa tosissaan parempaa tälle viikolle! :hug:

Lapsi onneksi kasvaa ja nuo vaikeat ajat helpottavat, toivottavasti miehestä löytyy positiivisempiakin puolia kuin nuo mitkä aloituksesta tulivat esille.

Juu, vaikka kliseiseltä kuulostaakin, mies on normaalisti ihana mies ja hyvä isä. Kyllä hän eilen piti mua illalla tunteja sylissä kun itkin noita kaloja.
 
Well, itse pyysit, aletaan ihmeessä kilpailemaan. Mulla on mennyt elämä 8-vuotiaasta perseelleen, äiti otti miehen joka oli väkivaltainen, teki tämän kanssa 4 lasta lisää, äiti ja isäpuoli dokas kaiken aikaa ja isäpuoli hakkas ja kidutti meitä kunnes alkoi yrittämään käyttää mua hyväkseen murrosiässä. Sitten jouduin lastenkotiin, ajauduin käyttämään huumeita, ja sekoilemaan. Selvitin pääni kun olin 20, jonka jälkeen kävin 5 vuotta terapiassa mm. paniikkihäiriön, masennuksen ja persoonallisuushäiriön takia. Siinä välissä seurustelin alkoholistin naistenhakkaajan kanssa kolme vuotta, ja kun lopulta pääsin irti, jouduin hakemaan lähestymiskiellon ja muuttamaan toiselle puolelle maata karkuun. Mulla ei ole tämän kaiken takia muuta koulutusta kuin peruskoulu, ja töihin en ole pystynyt koskaan. Joten töitä tulen tuskin tulevaisuudessakaan saamaan...

Äiti teki mulle ulosottoon yli 30 000e velkaa, en ole väleissä enää biologisen perheeni kanssa, ja asun nykyään paikkakunnalla josta en tunne kuin kaksi ihmistä. Olen päivät pitkät kotona lapsen kanssa, mies tekee pitkää päivää jotta se on mahdollista. Olen yksinäinen, toisinaan onneton ja tällä hetkellä myös väsynyt kaikkeen. Mulla on viimeksi ollut omaa aikaa ilman lasta ja miestä viime vuonna. Masentunut en silti ole, vaikka mulla on varmasti ollut sua PALJON rankempi elämä. Joten vieläkö haluat jotain ulista, vai voitko nyt jo kommentoida alkuperäiseen aiheeseen jotain? Et vai? No painu sitten syvälle sinne mistä tulitkin.

tälläisiä asioita elämässään kokenut ei marise aloitusviestin kaltaisista jutuista
 
Juu, vaikka kliseiseltä kuulostaakin, mies on normaalisti ihana mies ja hyvä isä. Kyllä hän eilen piti mua illalla tunteja sylissä kun itkin noita kaloja.

No hyvä. :) Joskus sitä vaan kaikki kaatuu päälle yhtä aikaa samalla kun toisella on rankkaa töissä ja toisella kotona, helposti tulee yhteentörmäyksiä parisuhteessakin. Parempaa huomista (ja jo tätäkin päivää) toivottelen!
 
[QUOTE="vieras";25997413]tälläisiä asioita elämässään kokenut ei marise aloitusviestin kaltaisista jutuista[/QUOTE]

Miksei?

Varmasti pienemmät vastoinkäymiset tuntuvat jollain lailla myös heissä ketkä ovat kokeneet kovempia joskus.

En ole ap:n kaltaisia juttuja kokenut mutta jotain rankempia vastoinkäymisiä on tullut ja silti jaksan toisinaan natista pikkuasioista kun väsyttää ja kaikki tuntuu kaatuvan niskaan.
 
[QUOTE="vieras";25997413]tälläisiä asioita elämässään kokenut ei marise aloitusviestin kaltaisista jutuista[/QUOTE]

Jaa, no minä marisin. En ole siis todellinen ihminenkään? Se onkin jo sen luokan ongelma, että tarvii vissiin aloittaa terapia uudestaan, josko sitä vaikka muuttuis ihan oikeasti olemassa olevaksi ihmiseksi. :D

Mikä sä olet sanomaan minkälaisista asioista mä saan nykyään kitistä kun ei ole enää noin isoja ongelmia?
 
Niin siis koska mulla oli rankkaa 25-vuotiaaksi asti, en saa itkeä kun useampi lemmikki kuolee kerralla, tai lapsi on niin kipeä ettewi tee muuta kuin itkee. Mielenkiintoinen näkemys, mutta mä oon silti tyytyväinen etten ole muuttunut trunteettomaksi menneisyyteni takia, vaikka ilmeisesti ois pitänyt...
 

Yhteistyössä