Mulla on hirvee ikävä mun kuollutta koiraani!

[ap]

On munkin koirat ollu perheenjäseniä.
Koiran tulisi aina saada olla koira, ei mikään lapsen korvike.

veit sanat suustani. Tästä voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta toivottelen silti vain jaksamista ap:lle sekä valoisampia iltoja. Kyllä se ikävä vielä hellittää. Keskity nyt vain lapsesi paijaamiseen ja ihaniin hetkiin hänen kanssaan :heart: Teille on luvassa oman elämäsi pituinen yhteinen polku - toisin kuin lemmikkien kanssa. Se tulisi jokaisen lemmikin ottajan tiedostaa jo sitä ottaessa.

Toki tiedän, että koira elää noin 10-15v mutta kyllä siihen silti kovasti kiintyy ja rakastuu kun elää joka ikinen päivä tiiviisti yhdessä. En toki rakasta samalla tavalla kuin ihmistä mutta rakastan kuitenkin.

 

[sipuli]

Ei näköjään pitäisi koskaan tehdä aloitusta kun heti saa paskaa niskaan... halusin vaan purkaa tunteitani mutta sekin käännettiin mua vastaan.

Mitä muuta täältä toisinaan voi oottaa..
Joka tapauksessa, kyllä mä ymmärrän vaikka mä en ole ees koira ihminen, itseasiassa inhoan koiria
Täällä on ehkä toisinaan kauhean vaikea selittää tunteita ihan niin juurtajaksain et kaikki ymmärtäisi sen pointin, helpompi on vaan kärjistää asiat niin et ne kuulostaa joko tailta

 

[ystävyys on ikuista]

Ei näköjään pitäisi koskaan tehdä aloitusta kun heti saa paskaa niskaan... halusin vaan purkaa tunteitani mutta sekin käännettiin mua vastaan.

Älä välitä näistä itsekkäistä akoista. Et ole ilmeisesti törmännyt koiriin liittyviin keskusteluihin, jossa moni julistaa inhoavansa koiria ja kertoo mielipiteensä, että jokainen koira pitäisi tappaa.

häh...?

Ja mikähän meni ohi?

 

[TriplaIsä]

Samaa mieltä. Oli mullakin tää viimeinen koira yli 10 vuotta ennen lasta ja ikävä on kyllä melkoinen, mutta ei sitä rakkautta voi koskaan verrata oman lapsen rakastamiseen.

Sinäkö täällä nyt sanelet säännöt sille miten kukakin edesmenneitä rakkaita lemmikkejään suree?

Vaikka sinulta olisi kuollut sata koiraa niin se ei tee sinusta surun asiantuntijaa eikä varsinkaan anna sinulle pätevyyttä arvioida jonkun sinulle ventovieraan ihmisen suhdetta lemmikkiinsä.

Jos ap rakastaa koiraansa kuin lastansa niin silloin hän jumalauta rakastaa ja sinä olet siihen paskan jäävi mitään sanomaan.

Ap:lle voimia surun käsittelemiseen :hug:

 

[Keijo 50v]

Samaa mieltä. Oli mullakin tää viimeinen koira yli 10 vuotta ennen lasta ja ikävä on kyllä melkoinen, mutta ei sitä rakkautta voi koskaan verrata oman lapsen rakastamiseen.

Sinäkö täällä nyt sanelet säännöt sille miten kukakin edesmenneitä rakkaita lemmikkejään suree?

Vaikka sinulta olisi kuollut sata koiraa niin se ei tee sinusta surun asiantuntijaa eikä varsinkaan anna sinulle pätevyyttä arvioida jonkun sinulle ventovieraan ihmisen suhdetta lemmikkiinsä.

Jos ap rakastaa koiraansa kuin lastansa niin silloin hän jumalauta rakastaa ja sinä olet siihen paskan jäävi mitään sanomaan.

Ap:lle voimia surun käsittelemiseen :hug:

Olipas Triplaisältä fiksusti sanottu

 

[Snoopy]

Ei näköjään pitäisi koskaan tehdä aloitusta kun heti saa paskaa niskaan... halusin vaan purkaa tunteitani mutta sekin käännettiin mua vastaan.

Älä välitä näistä itsekkäistä akoista. Et ole ilmeisesti törmännyt koiriin liittyviin keskusteluihin, jossa moni julistaa inhoavansa koiria ja kertoo mielipiteensä, että jokainen koira pitäisi tappaa.

häh...?

Ja mikähän meni ohi?

Mä en miellä itseäni itsekkääksi akaksi, vaikka korvaani särähtää kovin jos joku kertoo rakastavansa koiraansa yhtä paljon kuin lastaan... Itsekin olen koiraihminen henkeen ja vereen. Koirani elää hienoa täyspainoista elämää lapsiperheessä laumansa alimpana jäsenenä. Otin koiran - tiesin ja osaan varautua siihen, että siitä joskus aika jättää.

Tunnen itsekin useita lapsettomaksi tahattomasti tai tahallisesti jääneen koiranomistajan. Jokainen heistä kohtelee koiraansa kuin koiraa. Koira ei ole lapsen korvike (niinkuin joku jo mainitsikin).

Ap:lle edelleen voimia suruun, ottaa koville kun perheenjäsen (vaikkakin kyse on koirasta) on poissa. Itse olen myös rakkaita koiria jotunut hautaamaan. Kova paikka se on, mutta yli kyllä pääsee. Pitää myös osata suhteuttaa asioita. Loppujen lopuksi sairaalle koiralle on helpotus päästä tuskistaan.

 

[Alaston lohikäärme]

Samaa mieltä. Oli mullakin tää viimeinen koira yli 10 vuotta ennen lasta ja ikävä on kyllä melkoinen, mutta ei sitä rakkautta voi koskaan verrata oman lapsen rakastamiseen.

Sinäkö täällä nyt sanelet säännöt sille miten kukakin edesmenneitä rakkaita lemmikkejään suree?

Vaikka sinulta olisi kuollut sata koiraa niin se ei tee sinusta surun asiantuntijaa eikä varsinkaan anna sinulle pätevyyttä arvioida jonkun sinulle ventovieraan ihmisen suhdetta lemmikkiinsä.

Jos ap rakastaa koiraansa kuin lastansa niin silloin hän jumalauta rakastaa ja sinä olet siihen paskan jäävi mitään sanomaan.

Ap:lle voimia surun käsittelemiseen :hug:

Olipas Triplaisältä fiksusti sanottu

Niin minunkin mielestä. Anteeksi kovasti, että sanoin mielipiteeni. Rakastakoon mun puolesta, mut ei se oo normaalia. Mä en kinaa asiasta tripliksen kanssa enempää.

 

[Borkku]

Työparini (koirani) menetys oli kova paikka, mutta siitä pääsin yli toista olis jos lapseni menettäisin.

En koskaan voisi verrata eläintä ja lastani nämä ovat niin suuresti eri asteikolla.

 

[vieras]

Työparini (koirani) menetys oli kova paikka, mutta siitä pääsin yli toista olis jos lapseni menettäisin.

En koskaan voisi verrata eläintä ja lastani nämä ovat niin suuresti eri asteikolla.

Mutta tarviiko sitä tulla kertomaan varta vasten ketjuun, jossa toinen suree rakasta perheenjäsentään? Ei siis pelkästään sinulle tämä.

Ap, kyllä suru hellittää joskus.

 

[joopajoo]

Ehkä joku koirat.com vois tässä tapauksessa olla parempi purkautumispaikka... Kun nyt lähdettiin elukoita ja OMIA LAPSIA keskenään vertaamaan, for god's sake! *huhhuijaa* Mitäpä muuta voi kakplussan palstalta olettaa? Ihan vaan täällä kaikki nyökytellään kuinka sitä rakastetaan yhtälailla sitä omaa Nicopetteriä ja Fifi -puudelia... :headwall:

 

[Borkku]

Työparini (koirani) menetys oli kova paikka, mutta siitä pääsin yli toista olis jos lapseni menettäisin.

En koskaan voisi verrata eläintä ja lastani nämä ovat niin suuresti eri asteikolla.

Mutta tarviiko sitä tulla kertomaan varta vasten ketjuun, jossa toinen suree rakasta perheenjäsentään? Ei siis pelkästään sinulle tämä.

Ap, kyllä suru hellittää joskus.

Niin olis vaan tarvinnu kirjottaa toi alku Työparini (koirani) menetys oli kova paikka, mutta siitä pääsin yli ja jättää muu pois nin olis ollu tähän ketjuun hyväksyttävä juttu eiks nii

 

[ap]

Kiitos kaikille mua ymmärtäville! Ymmärrän minäkin teitä, jotka ette pidä koirista yhtä paljon kuin minä ja tiedän että kaikille koira ei tarkoita samaa (osalle se on vain koira, toisille lemmikki, joillekin perheenjäsen tai mitä tahansa...).

 

[Mia]

Minulle koirani ovat yhtä tärkeitä kuin lapseni! Tosin tiedän, että niiden elämä on luonnostaa lyhyempi ja siihen on sopeuduttava. On inhottavaa kun sanotaan, se oli VAIN koira.

Se VAIN KOIRA on perheenjäsen sin missä lapsikin.

 

[Jaana]

Ainoa ero on, että tiedän, että koiran elämä on lyhyempi. Siitä selviän, mutta lapseni menetyksestä luultavasti en. Mutta muuten ovat totaalisen yhtä tärkeitä!

 

[-]

Kiitos kaikille mua ymmärtäville! Ymmärrän minäkin teitä, jotka ette pidä koirista yhtä paljon kuin minä ja tiedän että kaikille koira ei tarkoita samaa (osalle se on vain koira, toisille lemmikki, joillekin perheenjäsen tai mitä tahansa...).

minä ymmärrän sinua! vaikka lapsi on minulle eri asia kuin koira, niin koiraakin voi rakastaa todella paljon, sekin voi olla kuin lapsi. lapsen menetyksestä tosin en koskaan selviäisi, koiran kyllä, mutta kyllä se rakkaus ja kiintymys koiraakin kohtaa voi olla suurta. minun koira auttoi minut ylös masennuksestani, se ei todellakaan ole "vain" koira.

 

[-]

Kiitos kaikille mua ymmärtäville! Ymmärrän minäkin teitä, jotka ette pidä koirista yhtä paljon kuin minä ja tiedän että kaikille koira ei tarkoita samaa (osalle se on vain koira, toisille lemmikki, joillekin perheenjäsen tai mitä tahansa...).

minä ymmärrän sinua! vaikka lapsi on minulle eri asia kuin koira, niin koiraakin voi rakastaa todella paljon, sekin voi olla kuin lapsi. lapsen menetyksestä tosin en koskaan selviäisi, koiran kyllä, mutta kyllä se rakkaus ja kiintymys koiraakin kohtaa voi olla suurta. minun koira auttoi minut ylös masennuksestani, se ei todellakaan ole "vain" koira.

lisään vielä, että vaikka koiran kuolemasta pääsisinkin yli, niin kyllä sitä varmasti ikävöin vuosia.

 

["yksinäinen"]

Ymmärrän VP:tä ei saa väheksyä koiraa voi rakastaa enepikin kuin yhtäkään ihmistä.
Olen menettännyt läheisiä ihmisiä, eikä mua se yhtään itketä.
Koiraani itken. Se on ihan normaalia, kukaan ei ole minua koskaan rakastanut niin kuin koirani.
Ikävöin itken sitä, ja tämä on ihan normaalia.
Ei kaikille suoda elämässä mitään ihmisrakkautta, mutta koiralta sitä saa, ja se on täysin vilpitöntä, aidointa