Muita "takinkääntäjiä" alapään ajelun suhteen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja niin tapahtui
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

niin tapahtui

Vieras
Myönnän että vielä 4 vuotta sitten en tiennyt miksi niitä pimppakarvoja pitäisi yleensäkään ajella. Satun kuulumaan niihin melko vähäkarvaisiin, mutta kokeilin sitten kerran ajelemaan odotusaikana ja sen jälkeen en ole niitä karvoja enää halunnutkaan.
 
Heti tuli mieleen mieheni sisko kun muistan häneen katseensa ensimmäisiä kertoja saunoessamme. Ei kai ollut koskaan nähnyt sheivattua naisen alapäätä sitä ennen, ja itsellään kamala pehko silloin. Muutama vuosi sitten juhannuksena kun tulivat mökillemme saunomaan olikin yllätys hänen posliini jalkoväli((( Ja sellaisena on näköjään pysynytkin kun oltiin vastikään heillä saunomassa.
 
Kaikkihan haluavat olla mahdollisimman karvaisia. Samalla ankaruudella olen suhtautunut myös alapääni karvoituksen karsimiseen, mutta nyt pari kertaa olen saksinut sitä hieman lyhyemmäksi pärjätäkseni paremmin helteillä.
 
Olin monta vuotta posliini ja sitten päätin kokeilla taas karvallisena oloa. Lapsetkin hämmästelivät äidin kasvustoa jota en kuitenkaan sitten tykänny pitää edes puolta vuotta. Joten palasin taas tähän tuttuun helppoon tyyliin.
 
[QUOTE="eeee";24281605]Miten te voitte olla ilman karvoja? Ite lyhentelin hyvin lyhyeksi, ja heti hankaa kaikki pikkarit kun ei ole pehmikettä välissä :kieh:[/QUOTE]
Täh? Siis niin kauhea tukka jopa alhaalla, että siitä riittää pehmikkeeksi.
 
Mä oon kääntäny toiseen suuntaan. Toki siistin sivuilta ja lyhennän muuten vähän. Ikää vasta reilu 20 joten ehkäpä mieli ehtii muuttua vielä kerran jos toisenkin.
 
[QUOTE="eeee";24281605]Miten te voitte olla ilman karvoja? Ite lyhentelin hyvin lyhyeksi, ja heti hankaa kaikki pikkarit kun ei ole pehmikettä välissä :kieh:[/QUOTE]

Ei ainakaan miulla hankaa pikkarit yhtään vaikka välillä ajelen täysposliiniksi. :)
 
Miehen mieliksi olen ajellut, mutta tykkää nykyisin enemmän karvoista, että pääsin siitäkin vaivasta. toki aina olen reunat siistinyt niin, etä ei tursua.
 

Yhteistyössä