Muita Naikkarin IVF-jonossa?

Ollaan oltu jonossa joulukuusta ja lääkäri arveli, että suunnitteluaika olisi kesäkuussa ja hoito elokuussa. Olen jo kovasti odotellut aikaa, mutta ei ole postia kuulunut. Kuinka paljon ennemmin olette suunnitteluajan saaneet? Saako sen aina puolen vuoden sisällä jonoon laittamisesta, niinkuin kai hoitotakuu edellyttäisi..? Odottavan aika on pitkä..
 
Selvennän vielä sen verran, kun eilen näköjään väsyneenä kirjoittanut mitä sattuu...:)
Eli meidät latettiin jonoon 30.06.2008 ja suunnitteluaika tuli postissa parin kk:n päästä. Suunnittelukäynti oli kumminkin vasta lokakuun vikalla viikolla. Silloin käytiin läpi se hoito ja alustavasti katseltiin olisko se IVF vai ICSI. Sit lääkäri sanoi, että soittele joulukuussa, kun menkat alkaneet. Soittelin ja ne sanoi, että ne soittelee mulle takas parin vkon sisällä. Ne soittikin mulle viikkoa ennen joulua ja sanoivat et meidät siiirretty Väestöliittoon ja aika sinne tulee aika pian. Ja niin tulin heti tammikuun puoliväliin. Nyt jo siis eka IVF tehty.
 
Kiitos vastauksesta Millis! Näin muistelin kuulleeni, että suunnitteluaika tulisi aika nopsaan jonoon laiton jälkeen ja siksi sitä oon kovasti odotellut, toivottavasti päästään käynnille kuitenkin ennen kesätaukoa.. Miten teidän hoidossa kävi?
 
Me mentiin Naikkarin ivf-jonoon muistaakseni 10.12 ja tammikuun alussa tuli suunnitteluaika huhtikuulle. Se on nyt sitten huhtikuun lopussa ja arvioivat että kesäkuussa alkaviin menkkoihin tehtäisiin hoito. Mulla kuitenkin toiveena että toukokuussa alkaviin, koska alkavat vasta loppukuusta ni ei taida onnata vasta kesäkuussa.. Olettaen että heinäkuussa on taukoa..?

Soittele sinne ja kysele että missä vaiheessa paperit on..
 
Harmi Millis, ettei teidän hoito vielä tuottanut toivottua tulosta :hug:

Kiitos sinullekin Napsuneiti vastauksesta! Teillä on kyllä nopsaan edennyt asiat, pitää soitella ja kysellä mikä meillä hidastaa hommaa..
 

Yhteistyössä