Muita kohtalotovereita tai samassa tilanteessa olleita :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pipsa27
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Pipsa27

Jäsen
09.04.2008
127
0
16
Olen nyt rv 28 ja kävin maanantaina kokoarvio ultrassa, kun sikiö oli 8pv pienempi rakennuultrassa kuin niskapoimussa, ja siellä törmättiinkin uuteen tilanteeseen. Nimittäin vauveli oli perätilassa sekä napanuora tiukasti kaulan ympärillä. Annettiin kolmen viikon päähän uusinta kontrolli ja käskettiin kovasti huolehtia liikelaskusta. Ja tulla heti synnärille jos vauva tämän kolmen viikon aikana lakkaa liikkumasta tai liikkeet muuttuvat veltoiksi. Lääkäri oli todella huolissaan ja kyseli moneen otteeseen kun ultralla katseli että onhan vauva liikkunut tänään reippaasti..Sikiö on ollut alusta asti varsin reipas liikuskelemaan ja liikkunutkin paljon enemmän kuin esikko liikkui koko raskaus aikana.
Lääkäri sanoi myös että vauva on jo 900g ja ihan elinkelpoinen yksilö, ettei huolta jos joudutaan ottamaan hätäsektiolla jo pian pois, mutta tietenkin sanoi myös sitä että mitä kauemman aikaa vauva saa kohdussa elellä sitä parempi tottakai.
Ei myöskään antanut kovin suuria toiveita tällä kertaa synnyttää alateitse, sillä vauvaahan ei pysty kääntämään kun se napanuora on kaulan ympärillä, sanoi että kolmen viikon päästä katsotaan tilanne uudelleen jos ei sitä ennen ole tarvinnut vauvaa ottaa pois, ja silloin myös katsotaan sektio aika valmiiksi. Käyn nyt tämän ns. kriittisen ajan joka viikko neuvolassa kuuntelemassa sydänäänet, ettei tarvitse luottaa pelkkään liikelaskentaan.

Esikko tosiaan syntyi ihan alatiesynnytyksellä ja varsin nopeastikkin ensisynnyttäjältä :)
Olisi todella kiva kuulla teidän kertomuksianne ja vaikka vain mielipiteitänne jos ei muuta :) halu olisi kova jutella tästä muiden kanssa.
 
Vaikka en voikaan mitenkään auttaa tai kommentoida ongelmaasi, voin vain kuvitella huolesi ja haluan antaan :hug: ja vauvalle tarrasukkia että kaikki menee hyvin ja viihtyy vielä kohdussa pitkälle!
 
:hug: täältäkin hermostuttavaan tilanteeseesi!

Voin laidasta käsittää hätäsi, kun tän raskauden aikana olen eka kertaa hermoillut tuota napanuoran joutumista kaulan ympäri. Kun istukka tuolla alhaalla, ja joka kerta vauva eri päin...

Olen kuullut, että jollakin ollut 4 kertaa napanuora kaulan ympäri. Tämä vauva leikattiin myös.
 
:hug: En voi kun kuvitella, kuinka suuri huolesi on. Jos yhtään lohduttaa, esikkomme syntyi 950g painoisena ja tuossa istua töllöttää My Little Ponya :heart: Ja kaikki on todella hyvin. Voimia ja jaksamista teille :)
 

Yhteistyössä