Muita, jotka stressaa lasten sairastumisista - jo etukäteen... - ?

Ja ei, nyt en tarkoita mitään vakavia sairastumisia, vaan ihan näitä perustauteja kuumetta, flunssaa ja vatsatauteja...

Ja ei, en kaipaa saarnoja siitä, että "älä stressaa" tai "turha murehtia etukäteen" vaan ainoastaan vertaistukea muilta, jotka ovat yhtä sekoja kuin itse olen.

Eli meillä lapset 7v ja 9v. Tuntuu, että en pysty nauttimaan elämästä ja ihan arkipäivän asioista täysillä sen takia, että olen ikään kuin koko ajan karvat pystyssä miettimässä, mistä mikäkin tauti voisi tulla ja onko lapsi nyt kipeä, kun on vähän hiljainen tai käyttäytyy oudosti jne. jne.

Kaikki HopLopit ja muut on mulle ihan täysi kauhistus ja tilanteet, joissa kuulen, että lasten eskarissa/koulussa joku on kipeä tai lähtenyt pois kesken päivän - ja kaikista pahimpana, jos on oksentanut (!) kesken päivän.

Jos lapselle ei ruoka maistu => se on varmaan tulossa kipeäksi.
Jos lapsi on poikkeuksellisen väsynyt => se on tulossa kipeäksi.
Jos lapsi on muuten vaan kärttyinen => se on tulossa kipeäksi.
jne jne jne

Ja meidän lapset on aina sairastanut kuitenkin tosi harvoin! Ehkä 1-2 kertaa vuodessa jompi kumpi kipeänä ja silti stressaan koko ajan, ihan koko ajan! Kesällä vähän helpottaa, kun ei ole koulua ja muutenkin vähemmän tauteja liikkeellä.

Onko muita yhtä sekopäitä stressaajia kuin minä itse?

 

Mahataudin suhteen olen! Menen ihan sekaisin jos kuulen että joku on koulussa tai päiväkodissa oksentanut.

 

Kyllähän sitä miettii etukäteen noita HopLoppeja sun muita paikkoja et mitä sieltä tulee. Mutta en suostu elämään elämää niin, että sitä pitäisi rajoittaa pelkojen takia. Jos sairastuu niin sitten sairastuu.

 

Puuhippa, noin minäkin hoen itselleni, mutta ei auta. Se ajatus on AINA takaraivossa, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa

 

Sulla ovat sentään jo koulussa, mut katos tätä

 

Oksennustaudin suhteen stressaan, en perusflunssien tai rokkojen. Varsinkin nyt on ihan hirveeä aikaa, kun tuntuu paljon olevan vatsatauteja liikkeellä

 

Ai että, noita lappuja INHOAN yli kaiken! Mulla nuorempi vielä eskarissa (täytti just 7v) ja iltapäivät päivähoidossa, joten saadaan vielä nauttia noista ihanuuksista muutama kuukausi... Lapsen edellinen päiväkoti ennen eskaria harrasti noita varsinkin aivan liian usein, huoh!

 

"Vatsatautia kammoava", toi on mullakin se pahin, ehdottomasti! Mutta silti kaikki muukin sairastaminen tuntuu maailman lopulta, sillä ne kaikki muutkin voi enteillä vatsatautia ja oksentamista...yh!

 

En mä noita perustauteja stressaa, ne on kuitenkin pääosin viattomia ja itsestään ohimeneviä. Lisäksi vielä hyvällä hygienialla torjuttaviasa. Sen sijaan vakavat taudit pelottaa. Kun on noita kuvia missä on tuoli jokaista syöpään sairastunutta lasta kohti, kuulee että joku tutun tuttu on saanut jonkun hirveän sairauden mikä johtaa vammaisuuteen ja kuolemaan, tai jollain lapsella on katkennut verisuoni päästä ja kuollut siihen... Ne on ahdistavia ja sen jälkeen aina tulee tarkkailtua omia lapsia.

 

Mä oon ihan samanlainen. Ja stressaan siksi, että pitää olla silloin töistä pois. Joskus illalla kuuntelen lapsen hengitystä ja joskus jos se kuulostaa raskaalta, iskee oikein kauhun tunne että nyt se on tulossa kipeäksi. Tai jos lapsi ei syö. Tai jos nukahtaa vaikka turhan aikaisin yöunille... Tai jos on joku uusi näppylä jossain.

 

Oisku, mulla on varmaan sellainen itsesuojeluvaisto, ettei enää kapasiteetti riitä murehtimaan tuollaisia oikeita murheita ja siksi en ole - vielä - onneksi niihin usein tarttunut. Jos lähtisin vielä tuolle tielle, niin olisin varmaan jossain parantolassa hetken kuluttua Luulen, että olen muutenkin ihan tarkoituksella torjunut kaikki tuollaiset vakavat sairastumisen omien lasten kohdalta, sillä yksi lapsen kuolema tuli jo liian lähelle meidän elämässä tuollaisen sairastumisen takia, niin en vaan pysty ajattelemaankaan asiaa.

 

Minuakin ahdistaa aina kun kuulen, että lasten kaverit ovat kipeänä. Pelkään tartuntoja, koska omien lasten sairastuminen vaikuttaa työni kautta niin moniin ihmisiin.

 

Täällä on yksi hysteerinen äiti. Ja tämä aika vuodesta on kaikkein kamalinta! Mitä tälle oikein voisi tehdä, kun olisi kiva nauttia lasten kanssa erilaisista massatapahtumista ja hoplopeista, ilman että miettii sitä minkä taudin sieltä saa, hinkkaa käsiä puhtaaksi ja pesee kaikki vaatteet.

 

Kyllä stressaan. En niinkään paljoa perus-flunssia mutta juurikin tuota vatsatautia. Ja sitä että pitää olla töistä pois. Mulla kaks lasta, toinen päiväkodissa ja toinen koulussa. Meen ihan paniikkiin jos lapset kertoo että joku oli oksentanu päivällä ja lähteny kotiin. Oon satavarma joka kerta että meillä on kohta se sama. Yleensä nuo sairastaa joka talvi yhden kerran oksennustaudin ja kuumetauteja muutamia vuodessa. Pienempinä sairastivat useammin.

Oksennustauti on jotain niin kamalaa. Minunki täytyy myöntää että mietin asiaa paljon ja jos esim. mennään kauppaan, reissuun, hoplopiin, mihin vaan, niin tutkin lapsia ja mahdollisia oireita. Jos ei syö tai on vaisu, niin heti mietin että nyt ne sairastui. Harvoin ne kuitenkaan missään kaupassa on alkaneet oksentamaan ja kun tarkemmin miettii, niin eipä varmaan ikinä. Yhdesti toinen oksensi autossa kun oli liian kuuma. Mutta joo, tää on kamalaa

 

Täällä kans yks ahdistuja/stressaaja. Ja pelkään siis ihan kaikkia pöpöjä, flunssista vatsatauteihin. Ja pelkään ihan yhtälailla kaikkien perheenjäsenten puolesta, en siis pelkästään lasten. Ihan vain siksi, että sairastaminen on vaan niin inhottavaa touhua ja vaikuttaa ikävästi elämään. Se siis ottaa päähän, että ei sitten päästä harrastuksiin, kerhoihin jne. Ja muutenkin on paljon raskaampaa kipeenä hoitaa kaikki arkiaskareet ja lapset.

En juuri kyttää, että miten lapset syö tms. mutta välillä tuntuu, että tuo pöpökammo hallitsee liikaa elämää. Kun aina tulee mietittyä niin paljon joka paikassa, että apua, varmasti saadaan täältä joku tauti ja mm. ahdistaa jos lapset vaikka koskevat joihinkin pintoihin yleisillä paikoilla.

En tykkää tästä pöpökammostani yhtään, koska tuntuu juuri, että se rajoittaa elämästä nauttimista niin kuin joku sanoikin.

 

En ymmärrä. Koulussa, päiväkodissa ja ennenkaikkea KAUPASSA olet alttiina kaikille pöpöille. Ja hyvä niin, altistut kroppa vastustaa tautia, saat vastustuskykyä ja vahvistut. Mä tapaan joka päivä työssäni flunssaisia ja muita sairaitapotilaita, tosi harvoin olen itse tai lapset kipeänä. Ja tiiätkös, en käytä kuin töissä käsidesiä! En hoplopissa, en laivalla, en eteläreissuilla!

Sun pitää miettiä mikä siinä suo ahdistaa. Ajatus pöpöistä/bakteereista ja viruksista? Ajattele kuinka paljon sulla niitä on nenässä, kynsissä jne jne. Suurin osa niistä pöpöistä on hyviä.

 

Hei, ihanaa löytää vertaisia!

Oon asiaa ajatellut paljon viime aikoina ja pitänyt itseäni todella kummajaisena. Haluaisin viedä lapset esim hoploppiin, mutta ajatus pöpöistä siellä ahdistaa. Nyt vielä oksennustautia, influenssaa ym liikkeellä, niin en uskalla. Haluaisin elää murehtimatta etukäteen.. Enkä haluais lapsille näitä neurooseja siirtää..

 

"Kiva" kun on samanlaisia kuin itse olen, vaikka ei tämä siis oikeasti kivaa ole. Joskus olen jutellut asiasta psykologin kanssa ja hän totesi, että pelkään sairastumisissa eniten kontrollin menettämistä. Ja vamaan ihan oikeassa onkin - ahdistaa eniten juuri ajatus siitä, että jos joudutaan perumaan jotain tapahtumia, lomamatkoja, harrastuksia tms. tai joutuu oleen pois töistä, kotona tulee sotkua jne.

 

Aamulla vein lapsen eskariin ja oli ensimmäinen lapsi paikalla, yleensä ei koskaan ole eka. Arvaatte varmaan mikä mun ensimmäinen ajatus on... "Täällä riehuu nyt joku kamala tauti, ja kaikki on kotona oksentamassa!"

 

Vaikka vanha ketju onkin niin on mukava lukea että en ole ainoa joka stressaa sairastumista.olisikin kiva tietää miten tästä pääsee stressistä pääsee eroon? Onko jollain kokemusta?
Mitä sitten jos eroa miehestä? Sit stressaan yksi ja voiko mies vedota erotella jotenkin tähän seikkaan että jos joku lapsista sairastuu menen jotenkin lukoon. Aikasemmin enemmän nykyisin jo vähemmän tao oikeastaan en uskalla näyttää sitä miehelle ja oon yksin ajatusten kanssa kun ennen sain purettua omia ajatuksia. Nyt tuntuu että se on ollut virhe että luotiin omaan mieheni tästä kammosta kertomiseen. ... en nyt mitään vastausta hae kunhan sain purkaa ajatuksini.