Muita jotka saaneet kaupanpurun hometalosta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "onnellinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ok, no, ei ole se teidän tuttujen talo, kuten sanoin, näitä on PALJON... :(

Nimetön, kannattaa myös katsoa ettei maksa ns. turhista tutkimuksista, meillä ainakin tämä tutkimukset tehnyt henkilö olisi halunnut tutkia ja ottaa näytteitä vaikka kuinka paljon (ja laskuttaa sen mukaisesti) mutta me annettiin ottaa tasan sen verran että saatiin riittävä näyttö vaurioiden laajuudesta. Ei paljon kiinnostanut enää tarkemmin selvittää kun selvät edellytykset kaupanpurulle oli jo näillä tutkimuksilla. Yhteensä selvittiin tutkimuksista ja asianajajapalkkioista ale kymppitonnilla (tai asianajajan lasku ei ole vielä tullut, mutta hän kertoi mihin haarukkaan se tulee menemään).
 
Muistakaa että purettu asuntokauppa on myyjän kannalta taloudellinen katastrofi joka voi viedä pohjan elämästä. Kyllä apn kelpaa juhlia kun myyjän perhe hajoaa, työpaikka menee alta ja murtunut mies päättää päivänsä homeisessa autotallissa.
 
[QUOTE="vieras";27968950]Muistakaa että purettu asuntokauppa on myyjän kannalta taloudellinen katastrofi joka voi viedä pohjan elämästä. Kyllä apn kelpaa juhlia kun myyjän perhe hajoaa, työpaikka menee alta ja murtunut mies päättää päivänsä homeisessa autotallissa.[/QUOTE]

Ja jos olisi käynyt toisinpäin, se olisi ap:n perhe joka olisi ehkä hajonnut, joutunut taloudelliseen katastrofiin ja koko perhe olisi menettänyt terveytensä loppuelämäkseen...
 
Kyllä, kurjaa on kaikille osapuolille, se on totta!

Mutta täytyy vaan ihmetellä kun katsoo myynnissä olevia taloja, ettei ihmiset vaan tajua kuinka suuri osa niistä on homeessa. Ei mekään tajuttu! Kaikki kuntotarkastukset voisi lopettaa ihan turhana ja ottaa pakollisena käyttöön kuntotutkimuksen ja näytteenoton ns. potentiaalisista kohdista. Ja minkälaisia mörskiä edelleen remontoidaan, vaikka ovat selvästi purkukuntoisia... Toivoisin vaan että tähän asiaan alettaisi kiinnittää enemmän huomiota, koska en toivo kenellekään tämän prosessin läpikäymistä... ja tosiaan me selvisimme vielä helpolla!
 
[QUOTE="onnellinen";27969290]No hei haloo, ei kai me nyt myyjän lapsien vuoksi jäätäis hometaloon asumaan tai otettaisi yli sadan tonnin tappiota itsellemme?[/QUOTE]

No jotain rajaa hehkutukseen. Teille kävi nyt onnekkaasti mutta toisen kustannuksella.

Ensi kerralla te saatatte olla myyjän paikalla ja joudutte vastuuseen piilevästä viasta, ehkä vasta siinä vaiheessa kun olette jo ehtineet ostaa uuden talon.
 
[QUOTE="Hei!";27969356]Että mistä "onnellinen" päättelet että samalla kadulla olisi muitakin hometaloja?[/QUOTE]

Yksi talo oli vasta myynnissä jossa oli todettu "vaurioita". Kävin ihan hupina talon esittelyssä ja kuuntelin välittäjän selitykset että kaikki hyvin kun vaan salaojat kaivetaan... Yhden talon lasten vaatteet haisee homeelle (huomasin kun leikkivät meidän lasten kanssa, en ole käynyt heillä sisällä) ja naapurin talossa oli sisällä minun nenään selvä haju, vaikka hän ei sitä haistanut. Ulkoisesti pystyy jo katsomaan kuinka monesta puuttuu salaojat, kasvillisuus tulee suoraan kiinni (vale)sokkeliin, moni talo on ns. kuopassa eli vedet valuvat kohti taloa, ei poispäin, muutama tasakattotalokin löytyy, pariin rintamamiestaloon kuulemma tulee joka kevät vedet kellariin, yhdessä on otlut kattoremontin tarve jo pitkään ennen kun uusi perhe osti sen, ja tästä kiistelevät nyt entisen omistajan kanssa...

Näistä seikoista johtuen päättelen...
 
[QUOTE="vieras";27969400]No jotain rajaa hehkutukseen. Teille kävi nyt onnekkaasti mutta toisen kustannuksella.

Ensi kerralla te saatatte olla myyjän paikalla ja joudutte vastuuseen piilevästä viasta, ehkä vasta siinä vaiheessa kun olette jo ehtineet ostaa uuden talon.[/QUOTE]

No en nyt ole sen kummemmin hehkuttanut, mutta halusin kertoa että joskus näinkin hyvin voi käydä. Eikä se ole tapahtunut kenenkään kustannuksella, nythän on vaan palattu siihen mikä lähtötilanne oli. Toki myyjällä on toinenkin asunto, mutta voivathan he sen myydä, jos heistä vanha talo oli kerran ihan asuttava...

Ja seuraava talo me rakennetaan itse (tai valvotaan sen rakentaminen niiltä osin kun ei itse tehdä) ja asutaan siinä sitten toivottavasti tappiin saakka. Vanhaa taloa emme osta enää koskaan.
 
Jos joskus vielä talon hommaan niin en ikinä osta vanhaa. Meille myytiin talo hyväkuntoisena ja remontoituna. Olikin jotain ihan muuta. Komppaan onnelista siinä , että myyjät voivat kyllä myydä uuden talonsa ja tulla asumaan vanhaan kun ei he ole koskaan siellä sairastuneet. Tosiasia on se, että näissä peleissä ei voita kukaan. Joillekkin vaan jää musta pekka käteen
 
[QUOTE="Nimetön";27969632]Jos joskus vielä talon hommaan niin en ikinä osta vanhaa. Meille myytiin talo hyväkuntoisena ja remontoituna. Olikin jotain ihan muuta. Komppaan onnelista siinä , että myyjät voivat kyllä myydä uuden talonsa ja tulla asumaan vanhaan kun ei he ole koskaan siellä sairastuneet. Tosiasia on se, että näissä peleissä ei voita kukaan. Joillekkin vaan jää musta pekka käteen[/QUOTE]

Myyjä ei takuulla tiennyt tuosta homeesta mitään. Jos olisi tiennyt, niin ei varmasti olisi ostanut uutta taloa, koska virhevastuun olemassaolo ei tuossa tapauksessa olisi voinut olla yllätys.

Teidän kannaltanne hyvä juttu, mutta myyjälle katastrofi. Minustakin on kohtuutonta joutua palauttamaan kioko kauppasumma 1,5 vuoden asumisen jälkeen. Tehän itse asiassa "voititte" tuossa nyt 1,5 vuoden ilmaisen asumisen.
 
Ei varmaan tiennytkään, mutta jos home saa alkunsa heidän "remontoinnistaan" ja kunnossapidosta niin en kyllä näe, että minä ostajana olisi vastuussa. Mutta tähän meidän tapaukseen liittyy niin paljon muutakin, mitä en viitsi julkisesti vielä tuoda esille. Ja mitä siihen ilmaiseen asumiseen tulee... Nii taloa on rempattu yms joten ei se nyt ihan ilmaista asumista ole ollut. Puhumattakaan siitä, että tälläkin hetkellä vaikka talossa ei asutaan niin kulut kyllä juoksee kahdesta asunnosta.
 
Niin yleensähän näissä lasketaan tuo asumisen hinta pois, mikä siis pienentää palautettavaa hintaa, meillä vaan tehdyt suurehkot remontit "kumosivat" tuon hinnan.
 
Onnellinen Jos sinulle käy niin voisinko laittaa sinulle sähköpostia? En halua omaa osoitettani tuoda julki ja kännykällä plaraan niin en jaksa anonyymia sähköpostia luoda. Joten jos voit antaa neuvoa/mielipidettä niin pistä osoitteesi
 
Ostaja: hyvä juttu, onneksi olkoon!
Myyjälle vähän ikävämpi juttu.. :(
En voi nähdä tätä onnellisena asiana edes ap:n puolesta, sillä hometalossa aina joku häviää.
 

Yhteistyössä