Muita jotka ostaa lapsille vaatteita vaan kun on tarvis

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Q-kuppi:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kerran täällä eletään:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja småfolk:
ihan vaan mielenkiinnosta kyselisin, että eikö teidän mielestä ole mukava katsella lasta, joka on kaiken muun ihanuuden ohella myös hyvin puettu?
minä ajattelen niin ja siksi vaatteita tulee ostettua paljon.
Ei. Pahaa tekee nähdä, että me täällä länsimaissa elämme muiden selkänahasta ja kustannuksella.
suurin osa niistä vaatteista tappaa lapsia muualla. Puuvillan kasvattaminen vie heiltä juomaveden ja myrkyt joita kasvatuksessa käytetään saastuttavat heidän maan, jotta itse näkevät nälkää. Puuvillan kasvattaminen vie siis veden ja maan ja näin lapset näkevän nälkää.

Lisäksi vaatteiden valmistaminen kehitysmaissa saastuttaa ympäristön ja taas syöpiä ja köyhyyttä kehitysmaihin.

Joten ei, enemmän oksettaa jos näen että jollakin on joka päivä uudet hm vaatteet.
No tähän ei paljon yksittäinen ihminen voi vaikutta, joten so what
tottakai voi vaikuttaa, jos ei osta turhaa tavaraa, ei sitä kukaan jaksa toisten selkänahasta valmistaakaan.
Kukaan muu siihen ei voi vaikuttaa kuin sinä ja minä, tavalliset ihmiset.
Mutta entäs asian toinen puoli: jos puuvillan viljely loppuu, mistä nämä ihmiset saavat toimeentulonsa? Jos tekstiilitehtaat suljetaan, missä ne ihmiset sitten työskentelee? :/
Olisivat rikkaita ihmisiä jos valkoinen ihminen ei olisi varastanut kaikkea mikä irti lähtee ja saastuttanut maata vettä ja ilmaa.
Pärjäisivät paljon paremmin jos valkoinen ihminen ei olisi tullut tuhoamaan heidän elämää.
tuo on höpöjuttua että ostamalla autat jotakuta, ei todellakaan. Ostamalla tuhoat elämän maapallolta.
Me emme voi palata ajassa taaksepäin, enkä kysynyt tuota. Vaan sitä, että mikä avuksi jos tehtaat suljetaan ja puuvillan viljely loppuu? Turha haikailla menneisyyteen, vaan täytyy keskittyä nykyisyyteen ja tulevaan.
Pakkohan ne vaatteet on jostain ostaa...kirpputorit on toki olemassa ja itsekin käyn paljon niillä, mutta jostainhan ne vaatteet on ostettu ennen kun ne ovat kirppikselle päätyneet.
lue tuolta ylhäältä, ilman puhdasta maata ja juomavettä ei lapset elä pelkällä tehtaalla.
 
rapu
Mää kans tykkään että lapsi on hyvin puettu, siksi ostan úsein kivaa vaatetta. Kaikkia pidetään kyllä useasti, ettei ne turhaksi ole.
Ja kyllähän se jotain kertoo vanhemmistakin jos lapsi hyvin puettu.
Kerhossa kun näkee välillä aika säälittäviä lapsia pienissä huonoissa vaatteissa ja on kyllä äitikin sitten samaa kaliperiä.
Tässä just laittelen tilausta tanskalaiseen nettikauppaan josta ostan ihania Småfolkin vaatteita joita ei edes Suomesta saa.
Sitten kun ne jää pieneksi niistä saa yli 50% takasin kun myy huutonetissä.
 
Kiva ketju. Mä kun luulin olevani poikkeus:) En siis tykkää shoppailusta yleensäkään, enkä ole lastenvaaatteistakaan innostunut.

Nyt sain Kappahlin kupongin, jolla olis saanu puoleen hintaan yhden vaatteen. Lopputulos oli se, että tulin kaupasta tyhjin käsin. En vaan viittiny ostaa mitään, kun poika ei tartte mitään - vaikka olis halvalla saanutkin.

Ostan siis vaan tarpeeseen ja senkin mielellään kirpparilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Me emme voi palata ajassa taaksepäin, enkä kysynyt tuota. Vaan sitä, että mikä avuksi jos tehtaat suljetaan ja puuvillan viljely loppuu? Turha haikailla menneisyyteen, vaan täytyy keskittyä nykyisyyteen ja tulevaan.
Pakkohan ne vaatteet on jostain ostaa...kirpputorit on toki olemassa ja itsekin käyn paljon niillä, mutta jostainhan ne vaatteet on ostettu ennen kun ne ovat kirppikselle päätyneet.

lue tuolta ylhäältä, ilman puhdasta maata ja juomavettä ei lapset elä pelkällä tehtaalla.
...ja taaskaan en saanut vastausta siihen mitä kysyin =)
Elikkäs: Maa on jo saastunut ja vesi loppu. Kun tehdas suljetaan ja pellot pistetään pakettiin, muuttuuko tilanne? Ei muutu ainakaan hetkessä. Joten ihmiset ei saa toimeentuloaan tehtaasta tai puuvillasta, mutta heillä ei myöskään ole puhdasta maata eikä juomavettä. Joten miten niille ihmisille sitten kävisi, kun ei ole minkäänlaista toimeentuloa? Kiinnostaa ihan tosissaan.
 
Mä odotan vieläkin vastausta. :|
 
Yhteistyössä