Toggle sidebar

Muita jotka ette ole ikinä olleet masentuneita ja minkälaista elämänne on ollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Manta"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Alkuperäinen kirjoittaja jaaa:
Kuten sanoin, on ihan luonnollista, että elämässä on vaikeita jaksoja ja on luonnollista, että ihminen tuntee surua ja murhetta. Ja varmasti tuossa em. tilanteessa kokee aivan hirveitä, mutta mielestäni se ei ole mitään masennusta, vaan luonnollista reagointia elämän vaikeuksiin.

Pointtini oli se, että masennus on sairaus, johon voi sairastua, mutta useimmat itseään masentuneeksi nimittävät eivät ole masentuneita, vaikka helposti haluavatkin itsensä määrittää masentuneeksi.
Click to expand...

Onneksi minulla on kolme diagnoosia mielenterveyden ongelmista, joista yksi on vaikea masennus. Niin ei tarvitse lukeutua tuohon sinun useimpien feikki-masentuneiden joukkoon. Arvaa mikä edesauttaa minulla, siis mikä pakkoajatus, tätä masentuneena oloa? Se, että minun olisi vain pitänyt jaksaa, olen asennevammainen kun muutkin pärjäsivät ja minä en.

Se ei ole kiva ajatus.

Ja mitä minulla on taustalla? Vauvana lastenkotiin ja sieltä sijaiskotiin. Sitten adoptio. Adoptiosuvun hylkiminen ja asettaminen eri arvoon muiden suvun lasten kanssa. Adoptioisän paha alkoholismi. Vanhempien vähättely. Pahoja oppimisvaikeuksia koulussa- jäin kaikesta jälkeen. Vanhempien avioero. Itsensä etsiminen, ja biologisen äidin totaali torjuminen (en ole hänen lapsensa, kuulemma). Yläasteella valtava suorituskammo ja koulupelko, keskiarvo oli alle kuuden. En saanut (ylläripylläri) opiskelupaikkaa. Muutin omilleni, koska toisen vanhemman oli saatava asua uuden puolison kanssa rauhassa.

Siitä sitten työttömyyttä, syrjäytymistä... pelkoja. Mutta jee, eläissäni en ole huumeita kokeillut eikä alkoholin kanssa ole ongelmia. Muuten vain on, että olen kolmekymppinen kouluttamaton mielenterveysongelmainen, jolla on hitto

väärä asenne.
 
[QUOTE="vieras";23788623]Mutta sun pointtisi menee ihan täysin hukkaan, siinä kohtaa kun on "millaisen elämän olen elänyt" koska sä et tiedä mimmosen elämän mä olen elänyt ja miten sen koen. Ja miten olen asiat käsitellyt, ehkä en ole niinkuin en olekkaan. Surutyöni on edelleen kesken. isälläni oli maanisdepressiivinen, voihan se puhjeta vielä minullekkin, mistä sen tiedän. Mutta en anna sen kaataa itseäni sänkyyn.[/QUOTE]

Kylläpä olet vihaisella asenteella liikenteessä. No, en kyllä rehellisesti sanottuna odottanutkaan että edes yrittäisit ymmärtää. Pointtini kun oli edelleen se että kun koko elämä on traumaa niin olisi varsinainen ihme että selviäisi ilman vaurioita kun mitään apua ja tukea ei ole saanut. Ja ajattelin että kun sanon että äidin itsemurha silmieni edessä ja koulukiusaus ovat pieniä asioita kaikessa siinä muussa niin ehkäpä sinä ja muut kaltaisesi "minähän en masennus kun niin päätän" pysähtyisivät hetkeksi miettimään että millaisissa oloissa osa masentuneita on elänyt. Mutta ei, se menikin niin että vedit herneet nenään kun kehtasin suuni aukaista. Edelleenkin kun se masennus ei päättämällä pysy poissa jos on tullakseen.
 
Olen saanut pysyä masennuksesta loitolla.:)
Enkä oikein edes tunne ihmisiä, jotka olisivat masentuneita, ainakaan sen suuremmin.
Että minusta niihin masentuneisiin törmää lähinnä täällä netissä...

Elämäni on ollut hyvin kirjavaa ja viime vuosina hyvinkin rankkaa monesta syystä. Olen tosin saanut kasvaa ehjässä ja turvallisessa perheessä, se kaiketi antanut hyvän pohjan elämälle.
Olen onnellisesti naimisissa ja meillä on monta, ihanaa ja tervettä lasta.
Elämä koettelee välillä rankastikin, mutta olemme mieheni kanssa molemmat huumorityyppejä ja emme ota tätä elämää niin vakavasti...:) Lisäksi kun on kuvioissa rutkasti rakkautta, uskon et ne yhdessä ovat parhaat masennuksenkarkoittajat!
Puhallamme kaikessa yhteen hiileen, siinä on valtava voima.
 
[QUOTE="vieras";23788695]Kylläpä olet vihaisella asenteella liikenteessä. No, en kyllä rehellisesti sanottuna odottanutkaan että edes yrittäisit ymmärtää. Pointtini kun oli edelleen se että kun koko elämä on traumaa niin olisi varsinainen ihme että selviäisi ilman vaurioita kun mitään apua ja tukea ei ole saanut. Ja ajattelin että kun sanon että äidin itsemurha silmieni edessä ja koulukiusaus ovat pieniä asioita kaikessa siinä muussa niin ehkäpä sinä ja muut kaltaisesi "minähän en masennus kun niin päätän" pysähtyisivät hetkeksi miettimään että millaisissa oloissa osa masentuneita on elänyt. Mutta ei, se menikin niin että vedit herneet nenään kun kehtasin suuni aukaista. Edelleenkin kun se masennus ei päättämällä pysy poissa jos on tullakseen.[/QUOTE]

No anteeksi ihan kauheasti jos olen kanssasi erimieltä. =)
Joo, varmasti osalla masentuneista on ihan oikeasti ollut rankkaa, ehkä sitten juuri sinulla. Mutta sitten on myös näitä jotka vellovat elämänsä suossa, vaikka sitä ei edes ole. Siinä kohtaa se asenne ratkaisee aika paljon.
Onko sulla ennustuspallo kun noin faktaksi tiedät? ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Tuntuuko masennuksesta kärsivistä pahalta, kun joku sanoo, ettei ole masentunut tai ole koskaan ollut masentunut? Siis vaikka tällaisessa yhteydessä, jossa asiaa vartavasten kysytään?
Click to expand...

Ei tunnu. Vasta siinä vaiheessa, kun aletaan yleistää tai jakaa neuvoja, alkaa tuntua joltain. Ehkä joku kateus saattaa nostaa päätään, kuten minulla kun luin Anatolian viestiä. Hänelle on auttaneet ystävät ja ulkona olo. Minä olen kyllä liikkunut, mutta ystäviä ei koskaan ole ollut. Se sattuu, kun joku kertoo että pysyy ehkä pinnalla ystävien avulla. En siis koe sitä henkilökohtaisena loukkauksena enkä halua toiselle pahaa, muistan vain itse, miten oma elämä on mennyt.
 
[QUOTE="hmmmmm";23788777]Ei tunnu. Vasta siinä vaiheessa, kun aletaan yleistää tai jakaa neuvoja, alkaa tuntua joltain. Ehkä joku kateus saattaa nostaa päätään, kuten minulla kun luin Anatolian viestiä. Hänelle on auttaneet ystävät ja ulkona olo. Minä olen kyllä liikkunut, mutta ystäviä ei koskaan ole ollut. Se sattuu, kun joku kertoo että pysyy ehkä pinnalla ystävien avulla. En siis koe sitä henkilökohtaisena loukkauksena enkä halua toiselle pahaa, muistan vain itse, miten oma elämä on mennyt.[/QUOTE]Ymmärrän.
 
[QUOTE="jepulis";23788804]Masentuneet ovat vähän samanlaisia kuin lapsettomat...koko maailman tulisi pyöriä heidän vikinöiden tahtiin.[/QUOTE]

Ymmärrätkö sä edes kuinka pahalta tällaiset viestit tuntuu?
 
[QUOTE="vieras";23788833]Ymmärrätkö sä edes kuinka pahalta tällaiset viestit tuntuu?[/QUOTE]

Odotinkin, että saisin kiellon kritisoida.
Masentuneilla ja lapsettomilla ON ongelmansa, sitä ei käy kieltäminen, mut että heitäkö pitäisi kohdella jotenkin erilailla kuin ihmisiä yleensä? En usko.
 
[QUOTE="jepulis";23788804]Masentuneet ovat vähän samanlaisia kuin lapsettomat...koko maailman tulisi pyöriä heidän vikinöiden tahtiin.[/QUOTE]

Jos tapaisit minut, vaikka leikkipuistossa tai kahvilassa, et uskoisi että olen masentunut ja jopa jonkun määritelmän mukaan syrjäytynyt. En kerro kenellekään taustaani, en sitä että en ole koulutettu, enkä tosiaan sitä että olen masentunut. Niin että ei, kenenkään maailman ei tarvitse pyöriä minun ympärilläni, ei edes aviomieheni.

Minulla arki sujuu, koska rutiinit tuo turvaa. Itsensä kehittäminen ja eteenpäin meno on vaikeaa, kun ei usko mihinkään eikä kenenkään. Mutta ulkonäöstäni huolehdin, kun en tosiaan halua huomioita itseeni negatiivisella tavalla.
 
[QUOTE="hmmmmm";23788889]Jos tapaisit minut, vaikka leikkipuistossa tai kahvilassa, et uskoisi että olen masentunut ja jopa jonkun määritelmän mukaan syrjäytynyt. En kerro kenellekään taustaani, en sitä että en ole koulutettu, enkä tosiaan sitä että olen masentunut. Niin että ei, kenenkään maailman ei tarvitse pyöriä minun ympärilläni, ei edes aviomieheni.

Minulla arki sujuu, koska rutiinit tuo turvaa. Itsensä kehittäminen ja eteenpäin meno on vaikeaa, kun ei usko mihinkään eikä kenenkään. Mutta ulkonäöstäni huolehdin, kun en tosiaan halua huomioita itseeni negatiivisella tavalla.[/QUOTE]

Wau! Olet varmaan ainoa laatuasi, onnittelen vilpittömästi! :)
 
[QUOTE="jepulis";23788885]Odotinkin, että saisin kiellon kritisoida.
Masentuneilla ja lapsettomilla ON ongelmansa, sitä ei käy kieltäminen, mut että heitäkö pitäisi kohdella jotenkin erilailla kuin ihmisiä yleensä? En usko.[/QUOTE]
Onko kukaan vaatinutkaan että masentuneita ja lapsettomia pitäisi kohdella eri tavalla kuin muita? Ei miun mielestä kukaan.
 
[QUOTE="jepulis";23788905]Wau! Olet varmaan ainoa laatuasi, onnittelen vilpittömästi! :)[/QUOTE]

En tosiaan ole. Turha yrittää olla ilkeä. Ymmärrän, ettet edes halua ymmärtää. Jos jotain olen elämäni aikana ihmisistä oppinut niin sen, että sinunkaltaisista ei tarvitse välittää. Sinäkään et ole maailman napa, vaikka voisi "käytöksesi" perusteella luulla, että epätoivoisesti yrität olla sitä edes jollekin.

Wau. Sivusta seuraamallakin voi oppia kaikenlaista toisista ihmisistä.
 
[QUOTE="hmmmmm";23788929]En tosiaan ole. Turha yrittää olla ilkeä. Ymmärrän, ettet edes halua ymmärtää. Jos jotain olen elämäni aikana ihmisistä oppinut niin sen, että sinunkaltaisista ei tarvitse välittää. Sinäkään et ole maailman napa, vaikka voisi "käytöksesi" perusteella luulla, että epätoivoisesti yrität olla sitä edes jollekin.

Wau. Sivusta seuraamallakin voi oppia kaikenlaista toisista ihmisistä.[/QUOTE]

Huomaa, että olet masentunut. Sanoin tuon kommenttini vilpittömästi, enkä ilkeilläkseni. Mainitsin vilpittömyydestäni, jotta varmasti sen ymmärtäisit. Et siltikään ymmärtänyt.
 
[QUOTE="hmmmmm";23788639]Onneksi minulla on kolme diagnoosia mielenterveyden ongelmista, joista yksi on vaikea masennus. Niin ei tarvitse lukeutua tuohon sinun useimpien feikki-masentuneiden joukkoon. Arvaa mikä edesauttaa minulla, siis mikä pakkoajatus, tätä masentuneena oloa? Se, että minun olisi vain pitänyt jaksaa, olen asennevammainen kun muutkin pärjäsivät ja minä en.

Se ei ole kiva ajatus.

Ja mitä minulla on taustalla? Vauvana lastenkotiin ja sieltä sijaiskotiin. Sitten adoptio. Adoptiosuvun hylkiminen ja asettaminen eri arvoon muiden suvun lasten kanssa. Adoptioisän paha alkoholismi. Vanhempien vähättely. Pahoja oppimisvaikeuksia koulussa- jäin kaikesta jälkeen. Vanhempien avioero. Itsensä etsiminen, ja biologisen äidin totaali torjuminen (en ole hänen lapsensa, kuulemma). Yläasteella valtava suorituskammo ja koulupelko, keskiarvo oli alle kuuden. En saanut (ylläripylläri) opiskelupaikkaa. Muutin omilleni, koska toisen vanhemman oli saatava asua uuden puolison kanssa rauhassa.

Siitä sitten työttömyyttä, syrjäytymistä... pelkoja. Mutta jee, eläissäni en ole huumeita kokeillut eikä alkoholin kanssa ole ongelmia. Muuten vain on, että olen kolmekymppinen kouluttamaton mielenterveysongelmainen, jolla on hitto

väärä asenne.[/QUOTE]

Ilmeisesti et tuolta sairaudeltasi kykene kunnolla lukemaan, mitä toiset kirjoittivat. En missään ole kieltänyt, etteikö masennus olisi oikea sairaus ja etteikö siihen voisi sairastua. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että masennus on myös samaan aikaan eräänlainen muotisairaus, johon ihmiset helposti turvautuvat ja jolla selitetään ihan normaaleja elämään kuuluvia surujaksoja.
 
[QUOTE="jepulis";23788946]En tarkoita tätä ketjua, vaan yleensä elämässä ja tälläkin palstalla. Todellakin vaaditaan, lapsettomat ehkä vielä enemmän -ovat rasittavia tyyppejä lähes poikkeuksetta.[/QUOTE]
Aha,mie oon ainakin viellä lapseton,en omasta halusta.En kuitenkaan koe olevani rasittava tyyppi,en vaadi kokomaailmaa pyörimään ympärilläni,onnittelen tulevia ja jo olevia vanhempia onnellisena,en kateelisena,enkä hauku tai lyttää heidän onneaan.Minuu ei tarvia kohdella jotenkin eri lailla kuin muita ihmisiä,miun seurassa ei tarvia olla varovainen tai eri lailla kuin muidenkaan.:)
 
Ei masennus pelkistä tapahtumista ole kiinni, itselläni ainakin hormoonit on suurin tekijä masennuksiin, mitä on ollut. Nytkin on ollut paljon asioita huonosti, elämä menee kaikkea muuta kuin hyvin, mutta en ole masentunut.

Raskausaikoina sensijaan olen joka kerta ollut masentunut samoin kuukautiskierron aikoihin (silloin kun sellaisia oli) iski masennus aina viikko ennen menkkoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kais:
Aha,mie oon ainakin viellä lapseton,en omasta halusta.En kuitenkaan koe olevani rasittava tyyppi,en vaadi kokomaailmaa pyörimään ympärilläni,onnittelen tulevia ja jo olevia vanhempia onnellisena,en kateelisena,enkä hauku tai lyttää heidän onneaan.Minuu ei tarvia kohdella jotenkin eri lailla kuin muita ihmisiä,miun seurassa ei tarvia olla varovainen tai eri lailla kuin muidenkaan.:)
Click to expand...

Wau, sinäkin taidat olla ainoa laatuasi. Onnittelen vilpittömästi. :)
 
Kohta 27 vuotta olen elänyt ilman masennusta :)

Kaikenlaista on tullu koettua mutta ilman mustia ajatuksia on menty. En mitenkään voi ymmärtää mitä joku ihminen käy läpi sairastuessaan, enkä väheksy jo sairastuneita. Kuitenkin joskus tuntuu ettei masentunut ihminen edes tahdo yrittää muuttaa elämäänsä positiivisempaan suuntaan... On helpompaa jäädä kotiin diagnoosin kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Kohta 27 vuotta olen elänyt ilman masennusta :)

Kaikenlaista on tullu koettua mutta ilman mustia ajatuksia on menty. En mitenkään voi ymmärtää mitä joku ihminen käy läpi sairastuessaan, enkä väheksy jo sairastuneita. Kuitenkin joskus tuntuu ettei masentunut ihminen edes tahdo yrittää muuttaa elämäänsä positiivisempaan suuntaan... On helpompaa jäädä kotiin diagnoosin kanssa.
Click to expand...

Hyvin sanottu. :flower: Olen lähes satavarma siitä, että vaikka masentuneilla on myös todellinen ongelma, heillä on myös asennevamma. Kietoudutaan siihen diagnoosiin oikein olan takaa.
 
Minä en ole ollut koskaan masentunut. Elämässä on ollut ikäviä juttuja kuten isän liiallinen alkoholinkäyttö, koulukiusaamista yläasteella ja pikkusisko on sairastanut syövän, muutamia mainitakseni, mutta kyllä mun mielestä mun elämä on enimmäkseen ollut hyvä. Tuo nyt on huono adjektiivi tähän, mutta tarkoitan sillä, ettei mulla ole mitään elämää suurempia koettelemuksia ollut, minkä takia olisin masentunut tms.

Kuten moni muukin on tässä kirjoittanut, en osaisi kuvitella itseäni masentuneena. Mulla on jotenkin aina tapana nähdä niitä valoisia puolia ja mahdollisuuksia kaikissa asioissa. Ns. mun lasi on puoliksi täynnä. Tunnen kyllä ihmisiä, joiden lasi on puoliksi tyhjä... En tiedä, mistä se johtuu... Kai ihmiset vaan on erilaisia.
 
Vaikea lapsuus, kauhea nuoruus, taistelua koko elämä. Perussairaus, jatkuva lääkitys ja pikku paine sairaudesta varjostaa eloa. Vanhemmat ei minusta välittäneet, eivätkä välitä vieläkään.

Onnellinen parisuhde, yksi erityislapsi kolmesta. Ei masennusta. Tiedän hyvin mitä on masennus, ystäväni masentui ja oli pois töistä 2 vuotta.
 
[QUOTE="jepulis";23789109]Hyvin sanottu. :flower: Olen lähes satavarma siitä, että vaikka masentuneilla on myös todellinen ongelma, heillä on myös asennevamma. Kietoudutaan siihen diagnoosiin oikein olan takaa.[/QUOTE]

Täytyy myöntää, kolahtaa niin vitusti :( Mä antaisin MITÄ TAHANSA, siis MITÄ TAHANSA että saisin olla mieleltäni terve. On HELVETTIÄ sairastaa psyykkisesti, silkkaa helvettiä. Kun sairastuin ensin minäkin ajattelin että omalla asenteella selätin masennuksen nopeasti. Olen tehnyt aivan helvetisti töitä sen eteen että parantuisin ja joutunut karvaasti kokemaan että kaikesta tekemistäni huolimatta oireilen rajusti psyykkisesti. En enää niinkään masennuksen muodossa mutta muuten. Minulla oli unelmia, haaveita, kunnianhimoa..kaikista niistä unelmista olen joutunut luopumaan ja se sattuu, se sattuu niin helvetisti. Ja nyt joku tulee sanomaan etten edes oikeasti halua parantua vaan maata kotona diagnoosin kanssa.
Ja btw, mun sairastelusta tietää edelleenkin vain muutamat eikä sairaus näy takuulla päälle päin. Elämäni hyvistä asioista nautin takuulla enemmän ja täydemmin kuin moni teistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Ei masennus pelkistä tapahtumista ole kiinni, itselläni ainakin hormoonit on suurin tekijä masennuksiin, mitä on ollut. Nytkin on ollut paljon asioita huonosti, elämä menee kaikkea muuta kuin hyvin, mutta en ole masentunut.

Raskausaikoina sensijaan olen joka kerta ollut masentunut samoin kuukautiskierron aikoihin (silloin kun sellaisia oli) iski masennus aina viikko ennen menkkoja.
Click to expand...

Heh heh hehe. Oletan että tämä(kin) oli vittuilua. Masennus on sairaus, ei mitään vitutusta tai alakuloa joka iskee ennen menkkoja. Tällaisten "masentuneiden" takia kaikki masentuneet tai "masentuneet" pistetään samaan kastiin :(
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa