Muita jotka ei kehtaa näyttäytyä uikkareissa/alasti?

Olenko siis muka ainoa, joka ei kehtaa näyttäytyä julkisesti uikkareissa tai alasti? En käy koskaan uimahalleissa tai uimarannalla. Tai siis rannalla voin käydä, mutta pidän vaatteet päällä. Häpeän kehoani hirveästi. Olen reippaan ylipainon jälkeen nyt normaalipainoinen, mutta kroppa pilalla. Myös raskaudet pilasivat kehon osaltaan. Reidet ja takapuoli ovat selluliittikraatteria ja arpisia, maha roikkuu, vaalenneet raskausarvet joka puolella. Kävin lääkärissäkin tosta keskivartalosta ja sanoi, että ei sitä jumpalla tms pois saa, vaan pitäisi leikata. Siihen mulla ei ole varaa. Eikä myöskään aikaa nyt kun lapset pieniä. Yksi kaksoisraskaus siis myös takana ja siinä maha meni ihan pilalle (= Näytän alastomana aivan kauhealta.

Noh, viime aikoina on tullut useammalta ihmiseltä täysin ymmärtämätöntä viestiä, kun en esim. lähde lasten kanssa uimahalliin heidän kanssaan. Mun mielestä mulla on oikeus yksityisyyteen, siis olla näyttäytymättä alasti, ja myös oikeus säilyttää viimeiset heikot itsetunnon rippeet tässä asiassa. Tiedän, että vain hävettäisi mennä uimahalliin, niin en sitten mene.

Tuntuu, että KUKAAN ei ymmärrä. Olenki siis ainoa, joka pitää aina julkisilla paikoilla vartalon peitettynä?

 

Kokeile nudistirantaa. Siellä käy väkeä, joka on tottunut kaikenlaisiin kehoihin eikä ole niin kärkäs arvostelemaan. Sitten kun uskallat kulkea alasti, uskallat varmasti liikkua uimapuvussakin.

 

Minulla myös omasi kaltainen kroppa. Välillä olen käynyt uimahalleissa ym. Yleensä hävettää ja yritän liikkua niin, että takapuoleni on seinään päin eikä kaiken kansan töllisteltävissä. Voisi tosin miettiä, että mitä ihmettä sitä itseään häpeämään. Lisäksi asiahan on niin, että yleensä itse olemme kovin ankaria itseämme kohtaan ja näemme vikoja siellä, missä niitä ei todellisuudessa edes muiden silmille ole nähtävissä. Tuttavapiirissäni lähes kaikki naiset häpeävät kroppaansa ja minusta aivan syyttä - jokainen heistä on minun silmissäni kaunis. Omalla kohdallani toki olen sitä mieltä, että häpeilen aivan syystä Varmaankaan muut eivät näe minua, eivätkä sinuakaan, niin kammottavana kuin me itse.

 

Juu täällä. En ole ylipainoinen, vaan keikun alipainon ja normaalinpainon rajoilla. Ikää on vasta 22, mutta en tule enää ikinä kulkemaan uimapuvussa saatika alasti missään julkisilla paikoilla. Raskaudesta tätäkin voi kiittää. Ja ei, vaikka inhoan sitä vartaloa, joka mulle synnytykseen jäi, niin se ei vähennä rakkautta lastani kohtaan.

 

Itselläni ei tuota ongelmaa ole, mutta juuri viikonlopun kylpylässä viettäneenä voin lohduttaa, että kyllä siellä kuule kaikenlaista kroppaa tulee vastaan. Kannattaa käydä uimapukuostoksilla, koska varmasti löytyy monenlaista vaihtoehtoa. Eräällä naisella näin sellaisen uimapuvun, joka oli hyvin "anteeksiantava", hieman mekkomainen, ja se verhosi kriittiset kohdat oikein kivasti. Tietysti siellä saunaosastolla täytyy ilman uikkareita pystyä olemaan, mutta siellä oikeasti on jos jonkinlaista kroppaa. Sekaan vaan!

 

On siis ainakin kaksi muuta, jotka ymmärtävät ongelman. Mua ei yhtään lohduta tieto siitä, että meitä on vaikka millä vartaloilla liikkeellä. Se ei muuta muuksi sitä, mitä näen peilistä. Siis sitä, mitä sieltä OIKEASTI näkyy. Mä kyllä tiedän, miltä näytän.

Mielenkiintoista on muuten se, että aina, tai ainakin useimmiten, vaaditaan et pitäs hyväksyä oma kroppa, ei saisi hävetä sitä, ja lohdutetaan sillä miten kaikki on erilaisia. Samaan aikaan täälläkin puhutaan aivan hirveän rumasti lihavista tai jos on jotain selluliittiä tms. Mua hävettää, TIEDÄN, että kuulun niihin ihmisiin, joista sitten puhuttas selän takana tai jopa täällä mitäsnytissä, että ette arvaa mitä näin tuollakin yhessä uimahallissa!?!! On ka-ma-laa elä tällasessa kropassa. SElviän, kun mun ei tarvitse näyttäytyä alasti. Ajattelin vain kysyä, olenko ainut maailmassa tällainen friikki.

 

Totta kai sulla on oikeus olla näyttäytymättä. Mutta jos menisit uimahalliin, varsinkin päiväsaikaan, näkisit, että se on täynnä kuvailusi kaltaisia kroppia. Eivätkä nekään häpeä.

Mitä hävettävää arpisessa kropassa olisikaan? Eihän ole mikään kansalaisvelvollisuus näyttää hyvältä, tai aina iloiselta, tai ikuisesti nuorelta. Älä mene nykymallin lankaan siinä. Et sä mitään velkaa oo.

 

Sinne sekaan vaan. Siellä on vaikka minkänäköistä kroppaa. Itsekkin kuulun niihin joista puhutaan, tosin ylipainon takia (bmi 40, että ei mikään lievä). Ikinä, en koskaan ole huomannut kenenkään tuijottavan tai puhuvan pahaa. Ehkä ne seläntakana puhuu, mutta siinäpähän puhuvat, en mä sitä enää ole kuulemassa enkä mahdollisista puheista osaa mieltäni pahoittaa.
Se on pieni hetki, kun kokonaan alasti joudut olemaan, muulloinhan uikkari peittää kyllä. Pääsevätkö lapsesi muiden kanssa sitten uimaan, vai jääkö heiltä uimataidon oppiminen välistä äidin traumojen takia?

 

Mä uskon, että kun kerran uskaltautuisit menemään uimahalliin tai kylpylään, ja selviäisit siitä, voisit päästä yli tuosta asiasta. Voithan vältellä alastomuutta julkisilla paikoilla, ja eihän siinä toisaan mitään, mikäli se ei ole sinulle ongelma. Sitten asia onkin kurjempi, jos koet jääväsi jostain paitsi tai lapsesi kärsivät asiasta, esim. eivät opi uimaan tai jäävät paitsioon kivoista uimahalli/kylpyläreissuista sinun pelkojesi takia. Ja kenellä oikeasti on aikaa ja energiaa jäädä tuijottelemaan jonkun mamman mahamakkaroita tai arpia, saati että jäisi oikein miettimään ja puhumaan jonkun kanssa asiasta...?? Kyllä mulla ainakin on täys työ 3 pienen lapsen kanssa seillä toimiessa, että tosiaan en muiden vartaloita kerkiä analysoimaan.

 

Kyllä mä joskus, aika harvoin, käyn muksujen kanssa kylpylässä mutta häpeän kroppaani, koska se on yksinkertaisesti ällöttävä. Raskausarpia, leikkausarpia ja ihan hirvee vatsa (pakko mennä vatsanahan kiristykseen kun jostain repis siihenkin rahat) ja tällä hetkellä ihan liikaa läskiäkin.
Kavereiden tai tuttujen kanssa en tosiaan mielelläni lähtis minnekään missä pitäis näyttäytyä alasti. Ja jotkut saunaillat jäis kyllä väliin.

Ymmärrän ap:ta ihan täysin mutta kylpylässä ja uimahallissa käyneenä voin sanoa ettei sieltä kyllä keneltäkään mitään pahaa silmää saa kun tuskin ne muut sun kroppaa yhtä kriittisesti katsoo.

 

Minä inhoan toikkaroida uimapukusillaan/alasti, jopa ihan kotioloissa joten ymmärrän pointtisi täysin. Minä sitä vastoin kyllä olen muutamia kertoja käynyt kylpylöissä tai uimahalleissa, mutta pahalta se silti tuntuu vaikka kuinka koittaa ajatella, että mitäpä se muille kuuluu millainen kroppa minulla on.

Synnytyksen jälkeen en ole käynyt missään julkisilla paikoilla (siis uimassa) mutta minulla ei toisaalta raskaus jättänyt jälkiä mihinkään. Selluliittia löytyi jo ennen raskautta ja mahamakkaroita, ja sinäpä sen sanoit, minäkin koen kuuluvani niihin, joista sitten selän takana puhutaan, että miten tuokin valas kehtas tänne tulla?!

 

Mitenkäs teidän seksielämä?? Ettekö kehtaa riisua vaatteita edes oman miehen kanssa sängyssä?

 

Tarkennuksena vielä, että en siis ole koko elämään kylpylöitä vältellyt. Olen käynyt kyllä aiemmin sen verran uimahalleissa, rannoilla ym., että tiedän, minkänäköisiä ihmiset keskimäärin ovat. Kuulun valitettavasti siihen karseimpien näkyjen luokkaan. Monet itkut olen tämän takia itkenyt ja surrut lasten puolesta. He pääsevät kyllä isänsä kanssa uimaan, mutta jotenkin suren sitä, että eivät koskaan pääse minun kanssani uimaan...tämä on kyllä varmaan aika turha suru. Jos olisin rikkaampi, niin leikkauttaisin nämä reisistä ja mahasta roikkuvat hyllyvät, tutisevat venyneen nahan tursakkeet pois. Ja kyllä, kyllä mua on tuijoteltu jo ekan raskauden jälkeen rannalla. Kyllä ne vilkaisut ym. huomaa. En osaa olla välittämättä. En ole niin vahva ihminen.

 

Mitenkäs teidän seksielämä?? Ettekö kehtaa riisua vaatteita edes oman miehen kanssa sängyssä?

Miten tämä seksiin liittyy? En mä siellä julkisilla paikoilla seksiä harrasta? Harrastatko sinä? Kyllä mä kotona ja miehen kanssa kehtaan olla.

 

Mitenkäs teidän seksielämä?? Ettekö kehtaa riisua vaatteita edes oman miehen kanssa sängyssä?

Vaikken julkisilla paikoilla seksiä harrastakkaan, niin kyllä minua hävettää olla alasti myös mieheni edessä. Alusvaatteisilleen ihan ok, mutta alastomuudesta on selkeästi itselle tullut viime vuosina pieni ongelma.
Kovasti olen laihduttanut ja edelleen laihdutan ja toivon, että joskus vielä olen tyytyväinen peilikuvaani ja uskallan olla rohkeasti ilman rihmankiertämää mieheni edessä ja ehkä jopa rohkeasti voin olla uimapuvussa kylpylässä.

 

Minä myös ymmärrän sua ap. Itse kuuden lapsen äitinä en ole aikoihin ilennyt mennä uimahalleihin tms... ylipainoa ei tällä hetkellä juurikaan ole, mutta kyllä raskaudet on jättäneet sellaiset jäljet etten kehtaisin mennä. Saunominen myös on ollu suuri ongelma, en kehdannut vuosiin mennä saunaan esim siskojeni kanssa, saatikka jos oltiin esim mökillä tyttökavereiden kanssa. Taannoin sitten päätin että kyllähän menen saunaan... ja puhuin niille kavereille pelostani, sen jälkeen oon vähän paremmin kehdannut mennä. MUTTA, ei puhettakaan että uikkariin tohtisin pukeutua tai mennä uimahalliin.

 

Kiitos vastanneille ja kokemuksensa jakaneille. Tuntuu, että tämä aihe on jonkinlainen tabu. Ja että kukaan ei ota mua tosissaan. Ja että näin ei saisi ajatella ja toimia. Helposti myös syytetään siitä, että esim. alistun vallitsevalle naiskuvalle. Ehkä siinä on jotain perää,mutta kyllä pitäisi saada ääneen ja rehellisesti puhua siitä, että jotkut vartalot vaan näyttää ihan karmeille, ihan oikeasti. Ei ne parane sekaan menemällä ja sillä että ei ajattele. On kurjaa olla joukon rumin, joko naamastaan ja/tai vartalostaan. Miksi siitä ei saa puhua? Miksi sitä ei saa myöntää?

En minäkään enää lihava ole, näytin paljon paremmalta lihavana. Nyt varsinkin raskaudet vaan yksinkertaisesti tuhosi kropan totaalisesti. Iho ei palautunut enää. Entisten läskien ja raskausmahan jäljiltä näytän yliajetulta syltyltä. Napakin roikkuu ties missä =( Rinnat lähti kokonaan ja ovat eri kokoiset. Ne on tollaset arpiset koirankorvat, nahanpalat.

 

[QUOTE="läski";27206473]On siis ainakin kaksi muuta, jotka ymmärtävät ongelman. Mua ei yhtään lohduta tieto siitä, että meitä on vaikka millä vartaloilla liikkeellä. Se ei muuta muuksi sitä, mitä näen peilistä. Siis sitä, mitä sieltä OIKEASTI näkyy. Mä kyllä tiedän, miltä näytän.

Mielenkiintoista on muuten se, että aina, tai ainakin useimmiten, vaaditaan et pitäs hyväksyä oma kroppa, ei saisi hävetä sitä, ja lohdutetaan sillä miten kaikki on erilaisia. Samaan aikaan täälläkin puhutaan aivan hirveän rumasti lihavista tai jos on jotain selluliittiä tms. Mua hävettää, TIEDÄN, että kuulun niihin ihmisiin, joista sitten puhuttas selän takana tai jopa täällä mitäsnytissä, että ette arvaa mitä näin tuollakin yhessä uimahallissa!?!! On ka-ma-laa elä tällasessa kropassa. SElviän, kun mun ei tarvitse näyttäytyä alasti. Ajattelin vain kysyä, olenko ainut maailmassa tällainen friikki.[/QUOTE]

Olen käynyt jos jonkilaisessa uimahallissa ja kylpylässä ja koskaan, siis koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan toiselle mitään, tai puhuvan seläntakana. Kukaan, kenen kanssa olen ollut, ei ole alkanut puhua toisten vartaloista, enkä itsekään ala.

Se, miksi sinun pitäisi hyväksyä oma kroppa, on kehoitus sinua itseäsi varten. Jotta sinun olisi mukavampi olla ja elää, sinun on pakko hyväksyä se, miltä nyt näytät. Niin yksinkertaista se on. Ärsyttävää, tiedän. Mutta totta. Jos koet jääväsi jostain paitsi, kun et käy uimahallissa tai kylpylöissä niin sinuna tekisin itsetunnollesi jotain. Mutta jos sinua ei haittaa ettet koskaan käy noissa, niin ei kai siinä mitään.

Mutta voin kertoa, ettei mikään kirurginveitsi paranna huonoa itsetuntoa. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät tämän ja leikkauksiin haikailun sijaan opettelisivat ensin tulemaan toimeen sellaisina, kuin ovat.

 

Minä en käy uimahalleissa, kylpylöissä, uimarannoilla enkä enää saunailloissakaan. Tai uimarannalla käyn, mutta mulla on aina pitkät housut tai hame päällä. Mulla on niin ruma leikkausarpi reidessä ja siitä kun aikani kuuntelin kuittauksia yleisillä paikoilla, niin enpä ole enää vuosiin viitsinyt jalkaani näyttää. Muuten kroppa on ihan siedettävä, mitä nyt selluliittiä on reisissä ja takapuolessa. Lasten puheista ja uteliaisuudesta ei tietenkään tarvitsisi piitata, mutta kun lapset suureen ääneen kailottavat, että "mikä tuon tädin jalassa on", niin johan alkaa päät kääntyä aikuisillakin. Mä en vain halua sitä enää. Mies on hoitanut lasten uimahalli- ja kylpyläreissut ja opettanut heidät uimaan.

 

Ja ap, sinä saat ajatella niin kuin ajattelet, mutta onko se järkevää? Satutat itseäsi vain enemmän kun luettelet niitä omasta mielestäsi huonoja puolia sinussa.

Olet ollut raskaana eli sinulla on lapsia. Mitä sanot heille jos ja kun he alkavat peilata omaa ulkonäköään median asettamiin malleihin? Mitä ajattelet, jos he surkuttelisivat itseään samoin kuin sinä nyt?