Muita joista tuntuu eron jälkeen että "joutuu"olemaan loppuiän yksin ?

[vieras]

Erosta alle vuosi ja tuntuu siltä etten koskaan enää tule tapaamaan ketään ja saan loppuelämäni viettää ilman miestä...toisaalta on vielä jotenkin niin kiinni entisessä elämässä että senkin vuoksi vaikea edes kuvitella sitä eloa jonkun toisen miehen kanssa.Jopa vastenmieliseltä tuntuu ajatus.
Onko tämä nyt jotain normaalia eromasennusta?kellään muulla samoja tuntemuksia vai olenko outolintu?
Toisaalta kovastikin kaipaa jotakuta vierelleen ja ns.normaalia perhe-elämää

 

[vv]

ehkä sulla on eron käsittely vielä kesken,,toisilla se kestää kauan.
mä oon ollut yksin 1,5 vuotta ja elän elämäni parasta aikaa
ehkä joskus haluan taas parisuhteen mutta en vielä,,nyt on aika elää lapsilleni :heart:

 

[Nyynä]

:wave: erosta reippaasti yli vuosi ja edelleen samat fiilikset.

miulla ainaki on rima noussu niin ylös että jos mahollinen seurustelukaveri vähänki rupiaa vituttamaan niin: monoa. saa seuraava kumppani kyllä aikamoisen työn tehä että luotan ja minkäänlaista miun elämäntyylin arvostelua en tule sietämään.

ehkä se on hyväki olla jonku aikaa yksin.

 

[vieras ap]

Varmasti parasta onkin olla vähän aikaa yksin,jo ihan oman psyykenkin kannalta.Ja minulla samanlaisia tunteita että jos joku mieskaveri sanoo jotain typerää esim.elämästäni tai ei ymmärrä millaista olla yh niin eipä paljon enää huvita yhteydessä olla.
Toisaalta epäilen että siihen vaikuttaa sekin että lapsen isä edelleen elämässämme jollain tavalla mukana,soutaa ja huopaa kai itse sen eron kanssa.Joten vaikea kai tässä on mitään uuttakaan luoda kun itsellä niitä tunteita vielä kovastikin jäljellä kaikesta huolimatta.

 

[?]

:wave: erosta reippaasti yli vuosi ja edelleen samat fiilikset.

miulla ainaki on rima noussu niin ylös että jos mahollinen seurustelukaveri vähänki rupiaa vituttamaan niin: monoa. saa seuraava kumppani kyllä aikamoisen työn tehä että luotan ja minkäänlaista miun elämäntyylin arvostelua en tule sietämään.

ehkä se on hyväki olla jonku aikaa yksin.

saako kysyä että mikä sun exässä oli vikana?

 

[Nyynä]

:wave: erosta reippaasti yli vuosi ja edelleen samat fiilikset.

miulla ainaki on rima noussu niin ylös että jos mahollinen seurustelukaveri vähänki rupiaa vituttamaan niin: monoa. saa seuraava kumppani kyllä aikamoisen työn tehä että luotan ja minkäänlaista miun elämäntyylin arvostelua en tule sietämään.

ehkä se on hyväki olla jonku aikaa yksin.

saako kysyä että mikä sun exässä oli vikana?

se oli petturi. petti minua ekan kerran ku olin raskaana ja toistamiseen puoltoista vuotta sitten.

että ehkä se riitti tälle elämälle.

 

[Nyynä]

Varmasti parasta onkin olla vähän aikaa yksin,jo ihan oman psyykenkin kannalta.Ja minulla samanlaisia tunteita että jos joku mieskaveri sanoo jotain typerää esim.elämästäni tai ei ymmärrä millaista olla yh niin eipä paljon enää huvita yhteydessä olla.
Toisaalta epäilen että siihen vaikuttaa sekin että lapsen isä edelleen elämässämme jollain tavalla mukana,soutaa ja huopaa kai itse sen eron kanssa.Joten vaikea kai tässä on mitään uuttakaan luoda kun itsellä niitä tunteita vielä kovastikin jäljellä kaikesta huolimatta.

:hug: ihan varmasti. ei se tuossa tilanteessa niin helppoa ole. meillä oli vähän samankaltasta soutamista ja huopaamista puoli vuotta ennenku exä sai vihdoin sanottua että hällä on toinen. siitä lähti se minun oman elämän rakentaminen. vieläkin on kesken, varmaan vielä pitkään.

jotenki on semmonen olokin vielä etten kelpaa kenellekkään. kun en kelvannu exälle niin kuka minut sitten vois huolia? eli se itsetuntokin on vielä exän jäljiltä melkosessa alavireessä. kait se tästä jossain vaiheessa, mutta nyt tällä hetkellä on semmonen olo että kun oon tarpeeksi moniin turvenuijiin törmänny niin nyt en halua törmätä keneenkään mieheen.

 

[vieras ap]

Nimenomaan itsetunto romahtanut nollaan-mies muutti suoraan toisen naisen luo,lapsi vielä pieni.Ja kun tuntuu että itse on lähestulkoon idiootti kun tämänkin antoi miehelle anteeksi,tavallaan.Vaan minkä sitä tunteilleen voi.Mies nyt vakuuttaa ettei ole kenenkään kanssa mutta silti epäilys kalvaa koko ajan.Eikä jaksa käsittää kuinka joku ei voi tietää omia tunteitaan ketä lopulta rakastaa ja ketä ei-itselle se itselleen rehellisenä oleminen ei ole konstikaan