Muita hyvin yksinäisiä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huohh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Huohh

Vieras
Onko täällä muita, joilla ei ole ehkä sen perheen lisäksi yhtään ystävää, ei edes hyvänpäiväntuttuja? Mulla on kännykän listassa vain sukulaisten sekä miehen numero (eli yhteensä n. 5 numeroa), ei kenenkään muiden... En ole koskaan juhlinut, käynyt ostoksilla, ollut yökylässä tai missään kaverin kanssa, kerran olin kahvilla n. 4 vuotta sitten erään jo inhottavaksi muuttuneen ihmisen kanssa. Että on se hienoa. Ja luulin olevinani ihan tavallinen ihminen, mutta silti tällainen osa mulle langetettu. Kiitti!
 
HUHHUH! Olisikohan sun aika mennä johonkin, missä tapaisit muita? Ei sulle ole mitään osaa langetettu, sun pitää itse olla aktiivinen. Suomalaiset ovat sosiaalisesti aika passiivisia noin yleisesti ottaen eli jos meinaa jotain saada, pitää ite yrittää.
 
Näin voi käydä, kumma kyllä.
olen kyllä paljon itse valinnut tämän "yksinäisyyden" koska aikaisemmin elämä oli niin hysteeristä.
Nautin tästä kyllä, mutta kaipaisin joskus oikein hyvää ystävää, jonka kanssa voisi
tehdä mitä sattuu huvittamaan.
Minun numeroni kyllä saisit jos tuntisin sinut paremmin :-)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nipsuneiti:
HUHHUH! Olisikohan sun aika mennä johonkin, missä tapaisit muita? Ei sulle ole mitään osaa langetettu, sun pitää itse olla aktiivinen. Suomalaiset ovat sosiaalisesti aika passiivisia noin yleisesti ottaen eli jos meinaa jotain saada, pitää ite yrittää.

Noh, mihinkä? Kiinnostuksen kohteet suurilta osin marginaali-ilmiöitä, joten samantapaisia ihmisiä tuskin Suomesta löytyy, saati lähimailta. Esimerkiksi liikuntaharrastukset ovat oksettavia, kun vihaan jos joudun olemaan muiden seassa tuijotettavana. Haluaisin kuitenkin vaan olla yksin, mutta tuntea olevani sentään edes hiukan arvostettu. Nykyäänhän mua ei halua kukaan kuunnella, vaikka miten aloittelisin juttelemista ja ehdottaisin tapaamisia ja niin edelleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja AP:
Noh, mihinkä? Kiinnostuksen kohteet suurilta osin marginaali-ilmiöitä, joten samantapaisia ihmisiä tuskin Suomesta löytyy, saati lähimailta. Esimerkiksi liikuntaharrastukset ovat oksettavia, kun vihaan jos joudun olemaan muiden seassa tuijotettavana. Haluaisin kuitenkin vaan olla yksin, mutta tuntea olevani sentään edes hiukan arvostettu. Nykyäänhän mua ei halua kukaan kuunnella, vaikka miten aloittelisin juttelemista ja ehdottaisin tapaamisia ja niin edelleen.
Miksi kaverin pitäisi olla samanlainen kuin sinä? Mä olen solminut suurimman osan ystävyyssuhteistani vasta perheen perustamisen jälkeen ja mulla on ystävinä ja kavereina joukko mitä erilaisempia ihmisiä. Nuorimmat kaksvitosia ja vanhimmat lähes seitsemänkymppisiä. Jos hakisin vain itseni kaltaisia ihmisiä, 90% ystävistäni ja kavereistani putoaisi porukasta pois.

 
Peesailen keittiönoitaa siinä, että ei kavereiden tarvitse olla samanlaisia kuin sinä. Ja tuntuu, kuin itse eristäisit itsesi elämänmenosta, ja estät siten itseltäsi uusien ihmisten tapaamisen. Ehkä olet epävarma itsestäsi, ja pelkäät pakkeja tai sitä, että se uusikaan tuttavuus ole ihan samanlainen kuin sinä. Ei hikiliikuntaa tarvitse rakastaa, mutta entä esim. koiran kanssa kävelyä, tai uimista. Käytkö kirjastossa? Löytyskö jotain lukupiiriä tai muuta? Entäs jos menisit jonnekin kurssille? Eikö mikään järjestötoiminta, tai vapaaehtoistyö kiinnostaisi? Siinäkin voisi tavata ihmisiä.

Et varmasti ole luotaantyöntävä, vastenmielinen ihminen, vaan ehkä hiljaisempi ja siten sinuun on vaikea tutustua?
 

Yhteistyössä