Muita äitejä, jotka eivät leiki lastensa kanssa?

[Harmaana nyt]

Olenko ainoa?
Lapsi on nyt 3 ½ vuotias, mummot ( tapaa melkein päivittäin)ja isänsä ja muutamat sukulaiset leikkivät
hänen kanssaan ja muutama ystäväkin hänellä on, ei näe heitä kyllä kovin usein. Itse en jotenkin jaksa, osaa ja tunnustan suoraan etten oikein kehtaakaan leikkiä. Haluaisin että haluaisin leikkiä( olipa järkevästi sanottu...) mutta en vain jotenkin jaksa, monesti on niin että
kun olemme päivät kakasin, tyttö leikkii omia leikkejä, piirtää, nukke leikit ym.
ja minä laitan ruokaa ja leivon joskus hän tekee kaverina ruokaa, mutta
tänäänkin kysyin niin ei halunnut.

Minulla on vaikea ahdistuneisuushäiriö jossa on myös masennusta,
en tiedä vaikuttaako se tuohon haluun leikkiä.
Haluan kuitenkin, että laitan tytölle ruoan, aina ´puhtaat vaatteet,
pesut ym. ja kotihommia jaksan tehdä, välillä paljon, sitten taas vähän vähemmän.
Mutta jotenkin koen niin kovaa syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa tuosta
etten leiki lapseni kanssa.
Ja monesti päivällä odotan iltaa, että kun lapsi nukahtaa saan tehdä hetken käsitöitä omissa oloissani ja siitäkös vasta tunnen huonoa omaatuntoa.

Olenko ainoa tälläinen äiti?

Ja niin sisaruksia lapsella ei ole, sehän auttaisi tässä tilanteessa paljon.

 

[Vernalis]

En mä ainakaan ole koskaan niinkään leikkinyt lapsen kanssa. kaikkea muuta kyllä puuhaaan yhdessä. Luetaan kirjaa, piirretään ja laitetaan ruokaa mistä poika erityisesti tykkää. Enkä ole koskaan potenut siitä mitään huonoa omaatuntoa. Meillä isi saattaa joskus leikkiä pojan kanssa mutta yleensä leikkii yksin.

 

[lauantaipussi]

Ei kai sitä nyt varsinaisesti leikkiä tartte, kuhan on läsnä ja muuten huomioi. Kuulostat ihan hyvältä äidiltä, älä hätäile!

 

[sama täällä]

meillä kaksi poikaa ja mä en yksinkertaisesti osaa leikkiä, en siis kyllä osais vaikka lapset olis tyttöjäkään eli en vain osaa joten mennä sille tasolle että osaisin/jaksaisin leikkiä etekään pidemmän aikaa. Joskus toki autoilla pörrään hetken heidän kanssa tai legoilla rakennellaan. Enemmän sitten pelataan jotain, ulkona jalkapalloa tai sisällä pelejä.

Mies leikkii sitten poikien kanssa. Ja hän tykkääkin siitä ja konttaa ja menee "heidän tasolle" välillä vähän liikaakin ;D

Ja joo, kyllä täälläkin on huonoa omaatuntoa podettu välillä asian suhteen, etenkin kun näkee kuinka mies JAKSAA leikkiä ja selvästi tykkää siitä. Multa se ei tule niin luontaisesti enkä sitten ole pakottanutkaan itseni sillä kyllä lapsetkin sen huomais..

 

[ap]

Monesti piinaan itseäni ajatuksella, että entä jos minulla ei sairauteni ja lääkitykseni takia tule koskaan olemaan toista lasta, vain tämä ainoa ja nyt minä idiootti en edes nauti siitä, että saisin leikkiä ym.!! Kun seuraan vierestä kun esim. äitini leikkii lapsen kanssa niin oikein kadehtien sitä katson. Ja lapsi tosiaan tyttö, että olisi barbi leikit ym. mutta ei niin ei.
Mietin, että onko se tämä sairauteni, vai olenko vain sitten sellainen etten osaa tai jaksa ja kehtaa, se on varmaan parempi sana kuvaamaan sitä tunnetta.

Ulkonakin tuntuu ettei oikein jaksaisi mitään pallopelejä eikä hiekkalaatikko juttuja.

 

[Babylonin Riippuva Puutarha]

En ole erityisen leikkivä. Mies on sitävastoin.

 

[Tallamuspurkuna]

En osaa leikkiä sellaisia "roolileikkejä" kovinkaan hyvin. Siis tyyliin kaupantäti+asiakas, lääkäri+potilas jne. Tai barbeilla tms. Mutta teen kyllä hiekkakakkuja, syön leikkiruokia, väritän, piirrän, muovailen, leivon, siivoa, laitan ruokaa, hoidan pyykit jne. yhdessä lasten kanssa

Niin ja meilläkin mies osaa kyllä leikkiä lasten kanssa paremmin kuin minä

 

[yks]

oon samanlainen kuin sä. mua ei kiinnosta mikään leikkiminen lapsen kanssa. mutta tykkään metsäretkistä yms. vihaan hiekkalaatikoita mutta käydään kaupungin puistoissa aika ajoin sen takia että lapsi tykkää.. meillä on muutama harrastus joissa käydään joka viikko (kohta 3v)

 

[vieras]

En leiki, joskus rakentelen legoilla tai autan pukemaan nukkeja. Mutta muuten en osaa leikkiä.

 

[samis]

Monesti piinaan itseäni ajatuksella, että entä jos minulla ei sairauteni ja lääkitykseni takia tule koskaan olemaan toista lasta, vain tämä ainoa ja nyt minä idiootti en edes nauti siitä, että saisin leikkiä ym.!! Kun seuraan vierestä kun esim. äitini leikkii lapsen kanssa niin oikein kadehtien sitä katson. Ja lapsi tosiaan tyttö, että olisi barbi leikit ym. mutta ei niin ei.
Mietin, että onko se tämä sairauteni, vai olenko vain sitten sellainen etten osaa tai jaksa ja kehtaa, se on varmaan parempi sana kuvaamaan sitä tunnetta.

Ulkonakin tuntuu ettei oikein jaksaisi mitään pallopelejä eikä hiekkalaatikko juttuja.

Ihan kuin mun elämästä! Mäkin katson ihaillen kun mun äiti leikkii mun tytön kanssa. Mä en osaa. Äitini on monesti sanonut että leiki hyvä ihminen lapses kanssa. Siitähän mä vasta lukkiudun. Ja mulla aina ollu huono itsetunto, olen helposti vetäytyvä/lukkiutuva varsinkin jos pitäisi tehdä jotain mitä toinen käskee tai jos joku katsoo. Et ole ainoa ja varmasti hoidat muuten hommat, niin minäkin teen ruokaa, lapsi on pesty ja puhdas, mitään ei puutu. Ja odotan myös iltaa että on omaa aikaa.

 

[.]

En leiki. En varmaan koskaan. Mutta vietän kyllä muuten aikaa lasten kanssa. Ulkoilen, uin, teen ruokaa, pelaan, luen, teen kotitöitä jne. Eli en leiki, mutta touhuan kyllä arjen askareita yhdessä lasten kanssa.

 

[Jenis]

En osaa leikkiä sellaisia "roolileikkejä" kovinkaan hyvin. Siis tyyliin kaupantäti+asiakas, lääkäri+potilas jne. Tai barbeilla tms. Mutta teen kyllä hiekkakakkuja, syön leikkiruokia, väritän, piirrän, muovailen, leivon, siivoa, laitan ruokaa, hoidan pyykit jne. yhdessä lasten kanssa

Niin ja meilläkin mies osaa kyllä leikkiä lasten kanssa paremmin kuin minä

Näin meilläkin. Touhutaan paljon muuta yhdessä, mutta ei varsinaisesti leikitä - eikä se mun mielestä oikeastaan aikuisten tehtävä olekaan. Oon kyllä hommannut tenavalle lähipiiriin paljon lapsikavereita, joiden kanssa pääsee leikkimään

 

[Jenis]

Juu, ja odotan ja kaipaan sitä omaa aikaa myös! Ei mun mielestä vaikuta mitenkään äitinä olemisen "hyvyyteen", että tahtoo joskus olla hetken ihan rauhassa ilman että joku roikkuu lahkeessa

 

[ap]

Ulkona mekin ollaan, kesällä syötiinkin monesti ulkona kun ei raskittu mennä sisälle.
Kukkien kastelua, hoitoa ym.
Nyt kun sateita niin sisällä tuntuu että seinät kaatuu päälle ja kun vielä ajattelen,
että helkkarin pitkä pimeä syksy, talvi edessä, ettei pääse ulos, siis ulos sillälailla
että vain mennään, on kylmää ja toppavaatteet ym. eli paljon vaikeampaa lähteä sinne ulos.
Oispa edes ikuinen kesä...

Sienessä ajateltiin kyllä tytön kanssa käydä.

 

[.]

Tuli vaan mieleeni, että miksi ihmeessä aikuisen pitäisi leikkiä lasten kanssa? Tuntisin itseni ihan naurettavaksi. Sen verran kaukana on tuo elämänvaihe meikäläisellä, että tekisi mieleni leikkiä. No askartelua lukuunottamatta, jos sekään nyt on varsinaisesti leikkiä.

 

[vieras]

minä en ole koskaan leikkinyt, joskus harvoin jotain muistipeliä pelannut tms. en edes osaa leikkiä.

 

[v]

En koskaan oikein leiki lasten kanssa. Ehkä pari kertaa vuodessa leikin Muutoin ne kulkee mulla mukana siinä sivussa eli leikkii omiaan ja mä teen omia kotihommia. Sellainen äiti mä oon ja tasapainoisia nuo näyttäs silti olevan.

 

[ap]

Ihana lukea että en sitten olekaan ainoa tälläinen äiti.
Ahdistaa vain kun haluaisin olla erilainen, siis nauttia ja osata leikkiä.
Ja kyllä varmaan osaisin, mutta kuten jo kirjoitinkin niin en jotenkin jaksa ja kehtaa.

 

[Jenis]

Ihana lukea että en sitten olekaan ainoa tälläinen äiti.
Ahdistaa vain kun haluaisin olla erilainen, siis nauttia ja osata leikkiä.
Ja kyllä varmaan osaisin, mutta kuten jo kirjoitinkin niin en jotenkin jaksa ja kehtaa.

Mun mielestä on turha kantaa syyllisyyttä tuollaisesta. Teet lapsen kanssa niitä juttuja mistä molemmat tykkää

 

[vieras]

minä en ole koskaan leikkinyt, joskus harvoin jotain muistipeliä pelannut tms. en edes osaa leikkiä.

Ja minä en halua leikkiä! On lapsella ollut onneksi ikäisiään kavereita. Vaikka on ollut huono omatunto asiasta niin en siltikään, en koskaan. Muuten olen läsnä.

 

[ap]

Ihana lukea että en sitten olekaan ainoa tälläinen äiti.
Ahdistaa vain kun haluaisin olla erilainen, siis nauttia ja osata leikkiä.
Ja kyllä varmaan osaisin, mutta kuten jo kirjoitinkin niin en jotenkin jaksa ja kehtaa.

Mun mielestä on turha kantaa syyllisyyttä tuollaisesta. Teet lapsen kanssa niitä juttuja mistä molemmat tykkää

Niin, siinäpä se ongelma on. Kun tyttö varmasti olisi onnensa kukkuloilla jos
leikkisin hänen kans joko nukeilla tai barbeilla..

 

[Kowalski]

En mä leikkimällä leiki.

Luen kyllä kirjaa, pelaan lautapelejä, autan vaikeampien palapelien rakentamisessa, "syön" mukisematta mulle tuodut leikkiruoat ja olen asiakkaana leikkikahvilassa, pelaan palloa lasten kanssa, otan heidät mukaan kotitöihin, autan nukkevauvojen vaikeiden neppareiden kanssa, katson muksut kainalossa piirrettyjä, sen sellaista.

Mutta ei mua nähdä Barbie toisessa kädessä ja poni toisessa kädessä selittämässä että "eiks nii et tää oli äiti, ja sit tää meni kävelylle..." :xmas:

Legoja kyllä rakennan. Oli lapset kotona tai ei :snotty:

5½ v on mun tyttö ja 3½ v on mun poika.

 

[Jenis]

Ihana lukea että en sitten olekaan ainoa tälläinen äiti.
Ahdistaa vain kun haluaisin olla erilainen, siis nauttia ja osata leikkiä.
Ja kyllä varmaan osaisin, mutta kuten jo kirjoitinkin niin en jotenkin jaksa ja kehtaa.

Mun mielestä on turha kantaa syyllisyyttä tuollaisesta. Teet lapsen kanssa niitä juttuja mistä molemmat tykkää

Niin, siinäpä se ongelma on. Kun tyttö varmasti olisi onnensa kukkuloilla jos
leikkisin hänen kans joko nukeilla tai barbeilla..

Mutta kyllä se huomaa, jos et oikeasti tykkää siitä leikistä - lapsia ei voi huijata Tehkää siis sellaista, mistä molemmat tykkää. Askartelu, leipominen, piirtäminen, ulkoilu?

 

[Tallamuspurkuna]

Niin ja legoilla rakennellaan Joskus palikkatornejakin Ja luetaan, pelataan, lauletaan jne.