muistaako kukaan lapsuudestaan, että yritit ilahduttaa vanhempiasi, mutta lopputulos olikin ihan muuta :)

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
mä olin varmaan jotain 4 vuoden kun päätin ilahduttaa isää silittämällä sen pyhäpaidan sille. siihen aikaan miehet käyttivät nailonisia paitoja, joita ei todellakaan saanut silittää. no mä laiton mun leikkiraudan puuhellalle lämpeempään ja lämmitin sen tuli kuumaksi. jälkeen päin ihmetyttää, että ihme kun en polttanut itseäni. otin isän paidan ja länttäsin sen raudan keskelle selkää. kuului sihinä ja siinä oli kolmion mallinen reikä. silloin hoksasin, että nyt tuli tehtyä jotain, jota ei olis saanut. paita oli uusi, ja vanhemmilla ei ollut todellakaan varaa ostella vaatteita jatkuvasti.
laitoin paidan sinne mistä otin, enkä sanonut vanhemmille mitään. no kyllähän se asia paljastui, kun isä oli pyhänä menossa onnekin ja otti paidan kaapista. turha siinä oli selitellä, ettei muka tiennyt asiasta mitään..

toinen tapaus oli kun veljeni meni navetan päädyssä olevaan ulko vessaan ja mä päätin säikäyttää sen. otin maasta ison kiven murikan ja nakkasin sen tarkoituksena osua vessan oveen ja säikäyttää veli. mutta se osuikin navetan ikkunaan ja ikkuna rikki. vasikka karkuteille ja lehmätkin tais olla sydänrin partaalla
 
Minä oli 6-vuotiaana usein yksin kotona, osasin silloin jo lukea. Päätin yllättää vanhempani leipomalla kakun. No ohjeen otin äitin leivonta-kirjasta ja eiku kakkua tulemaan. Kaikki meni siihen asti hyvin, kun vanhempani tulivat kotia ja kakku pursusi jo uunista ulos... oli vissiin menny joku vikaan...
 
5-vuotiaana sain luvan viilata äidin varpaankynsiä, tykkäsin siitä kovin. Tosin äiti taisi nukahtaa, ja minä kiltisti viilasin kynnet myös päältä. Äiti nauroi, ettei pystynyt pitkään aikaan pitämään ohuita sukkahousuja, koska kynnet repivät ne aina rikki :laugh:
 
Kuulin kerran kun äiti sanoi että olisi mukava käydä luistelemassa, mutta töiden takia ei kerennyt.

Noh, minäpä otin asiasta vaarin ja menin omaan huoneeseen,laitoin ikkunan auki kun oli kunnon pakkaskeli ja aloin kantamaan hammasmukilla vessasta vettä lattialle.. tarkoitus oli siis tehdä äidille luistelurata omaan huoneeseen :)

Aika pian äiti saapuikin luisteluradalle kun huomasi portaista valuvan vettä alakertaan :D Tosin ei tainnut olla luistimia jalassa ;)
 
Minä ajattelin yllättää ja tehdä oikein herkullisia ruisleipiä. Otin sellasen maustepurkin jossa oli samassa tötsässä lohkoissa eri mausteita ja laitoin jokaista maustetta vuoronperään leipien päälle. Ylpeänä odotin kiitoksia, mutta äidin reaktio olikin kielto leikkiä mausteilla.

Ja toinen kerta tuli mieleen kun keräsin äipälle toosi kauniita kukkia pihalta tuliaisiksi sisälle ja äiti oli äkäinen kun hänen vaivalla jostain kaukaa tuomansa ja juurruttamansa kasvi oli tuhottu.
 
Mä päätin auttaa siivouksessa ja luututa lattia.. Tuli sitten laitettua pesuainetta vähän reilummin ja ehkä myös väärää.. Pesu aine vaahtosi kauheesti ja kaikki mitä sain aikaan oli hirveet kasat vaahtoa joka paikassa pitkin lattiaa :)
 
Niin ja pakko vielä lisätä miehenkin puolesta, se oli saanut jostain käsiinsä isänsä aseen panoksia ja jemmannut niitä omassa huoneessa pienessä laatikossa. (tapahtui 80-luvulla)

Naapurissa asui pari vuotta vanhempi poika joka sai sitten tietää jemmaamisesta ja innosti poikaa purkamaan ne panokset johonkin kippoon. Yhdessä rakensivat niistä sitten pommin ja veivät sen päiväkotiin :D Päiväkodin pihalla sitten salaisesti se koottiin ja sytytettiin tulitikulla palamaan :D Noh, pamahtihan se kovasti mutta pojille ei mitään sattunut. POliisit ja palokuntakin kävi paikalla,uutisesta kirjoitettiin jopa paikallislehdessä. Kiva oli varmaan tulla hakemaan poika päiväkodista pois vanhemmilla ;)
 

Yhteistyössä