mua harmittaa kun mies ei viihdy kotona.

aina se on ollut levoton luonne ja tehnyt monta vuotta aikanaan reissuhommia yms.
mutta jotenkin mä kuvittelin, et kun saatiin tää talo rakennettua ja elämä on jotenkin "seestynyt" ja tasoittunut tavalliseksi hyväksi arjeksi, et mieskin viihtyis täällä meidän kanssa.
mut eihän se viihdy.
meillä ei ole yhteisiä lapsia, mulla on yksi lapsi edellisestä suhteesta ja lapsi jokatoisen viikonlopun isällään.
meillä olis mahdollisuudet tehdä vaikka mitä ja mä tykkäisin käydä koko perheen kesken esim.sienimetsällä tai muuten vaan kävelyillä / retkillä, museoissa, kirjastossa, mummolassa, kavereilla, kuopsuttaa omaa pihaa... mut ei itseäkään sit enää kiinnosta kun kaiken saa yksin tehdä, mies ei osallistu mihinkään.
tänäänkin lähti käymään kaupassa joskus kolmen jälkeen eikä vieläkään näy kotona. tätä se tekee ja on aina tehny, eikä ilmottele et älä suotta odottele...
mut jotenkin mä kuvittelin et tää tästä muuttuis ja et vois harkita yhteistäkin jälkikasvua ja perheen perustamista, mutta... en uskalla ottaa sitä riskiä.
jotenkin nyt sellanen tyhjä ja turha olo, ihankun mä olisin ilmaa.

 

Selvästikin sinä olet ilmaa. Älä takerru toiseen vaan anna olla rauhassa.

 

Ei minunkaan mies tuollaisista asioista ole kiinnostunut. Ota selvää mikä miestä kiinnostaa, äläkä odota että se on kiinnostunut sun betunioista.

 

Ei minunkaan mies tuollaisista asioista ole kiinnostunut. Ota selvää mikä miestä kiinnostaa, äläkä odota että se on kiinnostunut sun betunioista.

mä olen antanut sille vapaat kädet sen suhteen mitä tehdään, kunhan jotain tehtäis YHDESSÄ. mies on ihan urheilufriikki, mut aivan naurettava ajatus lähteä perheen kanssa jääkiekkopeliin. onhan se nyt hauskempaa jätkien kanssa.
luulis myös et oma piha kiinnostas sen verran et sitä yhdessä laitettas talviteloille (enkä tarkota nyt mitään petunioita, meillä ei kasva pihassa muuta kun nurmikko, mut sitä raksasälää on ympäriinsä!), voitais lähtee leffaan porukalla, ulos syömään, mut ei mitään.
edes kotitöihin ei osallistu piirun vertaa, mä teen kaiken aina YKSIN.
ja mua oksettaa, jossain saattaa odottaa joku joka olis mun kanssa ja tekis perheenä juttuja, joka arvostais ja rakastais ja täällä mä tuhlaan elämääni tohon itsekeskeiseen ihmiseen.

 

Nainen menee miehen kanssa naimisiin toivoen että mies muuttuisi. Sitä ei tapahdu. Ei ihmisen luonne niin vain muutu, olet tiennyt jo hänet ottaessasi mitä saat. Olet elänyt omassa epärealistisessa toivemaailmassasi.

Mies menee naisen kanssa naimisiin toivoen että nainen ei muuttuisi. Eipä toteudu sekään toive. Yhtäkkiä naiselle ei kelpaakaan se mies sellaisena kuin on, vaan nainen alkaa muuttamaan miestä.

 

Minkä ikäisiä te ootte? Noi sienimetsät, pihamaan kuopsuttelut ja muut mainitsemasi toiminnot kuulostaa niin keski-ikäisiltä ja tylsiltä touhuilta että ei ihme jos ei kiinnosta.... Ehkä sit ku se täyttää 50-v.?

 

[QUOTE="pettynyt";22208193], mut aivan naurettava ajatus lähteä perheen kanssa jääkiekkopeliin. onhan se nyt hauskempaa jätkien kanssa.
[/QUOTE]

Onko tuo siis sun ajatus vai miehen ajatus että perheenä ei voi mennä lätkäpeliin? Olkoon kumman vaan niin aivan naurettava ajatus, me kyllä käydään perheenä lätkäpelissä, koska itse olen myös innokas penkkiurheilija. Jos taas sua ei lätkä kiinnosta tippaakaan niin ei sitten kannata mennä peliin mukaan.

 

Minkä ikäisiä te ootte? Noi sienimetsät, pihamaan kuopsuttelut ja muut mainitsemasi toiminnot kuulostaa niin keski-ikäisiltä ja tylsiltä touhuilta että ei ihme jos ei kiinnosta.... Ehkä sit ku se täyttää 50-v.?

no, niin kai sitten. ne vaan on asioita mitä musta on kiva perheenä tehdä ja moni meidän ystäväperhekin SIENESTÄÄ JA MARJASTAA. mut kai me sit ollaan henkisiä eläkeläisiä.

siitä tässä nyt onkin kyse, et tajusin todella, et mies ei tosta aikuistu.
mä olen ollut ihan varma et se rauhoittuu joskus, mut päinvastoin.
ja itse oon rauhoittunu paljon, en mä ole enää se remuaja bilehile mitä olin kun tavattiin, musta se on ihan normaalia et kasvaa ja aikuistuu.
harmittaa vaan kun se tapahtuu vaan toiselle.
kyllä mä voisin tehdä mitä vaan, mut mies ei tee mun / meidän kanssa yhtään mitään.
kai se saa mua harmittaa?
tais olla virhe tänne kirjoittaa.... ainakaan tässä mielentilassa....

 

Onko tuo siis sun ajatus vai miehen ajatus että perheenä ei voi mennä lätkäpeliin? Olkoon kumman vaan niin aivan naurettava ajatus, me kyllä käydään perheenä lätkäpelissä, koska itse olen myös innokas penkkiurheilija. Jos taas sua ei lätkä kiinnosta tippaakaan niin ei sitten kannata mennä peliin mukaan.

mua kiinnostaa jääkiekko, samoin mun poikaa, kaikki kannatetaan samaa joukkuetta, mutta mies menee mieluummin jätkien kanssa.

 

[QUOTE="pettynyt";22208234]mua kiinnostaa jääkiekko, samoin mun poikaa, kaikki kannatetaan samaa joukkuetta, mutta mies menee mieluummin jätkien kanssa.[/QUOTE]

Tuo kuulostaa jo hieman hankalammalta. Ei ilmeisesti halua sinulta muuta kuin palveluksia ja kotisiivousta? Sä asetat oman sietokykysi rajat.

 

Tuo kuulostaa jo hieman hankalammalta. Ei ilmeisesti halua sinulta muuta kuin palveluksia ja kotisiivousta? Sä asetat oman sietokykysi rajat.

ennen mä siedinkin sitä et ei kyhnätty kotona, nautin itsekin siitä ja tykkäsin mennä jne.
mut nyt kun on oma koti valmis, tähän on kumpikin sitouduttu ja tää vaatii kunnossapitoa ja vaivannäköä, mut mun niskaan tuntuu kaikki kaatuvan.
oon tän viikonlopun tutkistellu tätä tilannetta ja sitä miten mä olen muuttunut. en ihmisenä, mutta olen rauhoittunut todella paljon ja miehellä taas menohalut vaan lisääntyy. ja 3kymppisiä ollaan. mä haluaisin lisää lapsia, mut mä haluaisin ne "nyt" enkä sit kun oon 4kymmentä, mut ei tähän tilanteeseen voi mitään lapsia hankkia, en mä jaksais et mun kontolla on omakotitalo, lapset, koirat ja kaikki...
tälläkin viikolla miehellä oli pe vapaa niin ollut baarissa joka ilta, to-pe-la.
oon mäkin sit menny, mut ei olis kyl huvittanu. sit eilisen nysväsinkin kotona ja harmittelin et mies ei ollu mun kanssa.
mä en jaksa tätä.

 

[QUOTE="pettynyt";22208227]no, niin kai sitten. ne vaan on asioita mitä musta on kiva perheenä tehdä ja moni meidän ystäväperhekin SIENESTÄÄ JA MARJASTAA. mut kai me sit ollaan henkisiä eläkeläisiä.

siitä tässä nyt onkin kyse, et tajusin todella, et mies ei tosta aikuistu.
mä olen ollut ihan varma et se rauhoittuu joskus, mut päinvastoin.
ja itse oon rauhoittunu paljon, e.[/QUOTE]

Heh, mun siskon perhe sienestää ja marjastaa yhdessä. Minä haen marjat kaupan pakastealtaasta. Sieniä poimin kyllä jonkin verran, jos metsässä liikumme (= geokätköjä etsimässä), mutta ei minulla mitään säilöntähimoa ole. Typerää olisi pakottaa miestä vapaa-ajallaan harrastamaan / tekemään jotain sellaista, mistä hän ei itse pidä.

Kasva itsekin aikuiseksi ja opettele ymmärtämään, että miehesi on yksilö siinä missä sinäkin ja ystäväperheidenne jäsenet. Tuo että pitää "tehdä perheenä niitä asioita, mitä meidän ystävätkin" on jotenkin niin teennäistä ja ulkoa ohjautuvaa.

 

Heh, mun siskon perhe sienestää ja marjastaa yhdessä. Minä haen marjat kaupan pakastealtaasta. Sieniä poimin kyllä jonkin verran, jos metsässä liikumme (= geokätköjä etsimässä), mutta ei minulla mitään säilöntähimoa ole. Typerää olisi pakottaa miestä vapaa-ajallaan harrastamaan / tekemään jotain sellaista, mistä hän ei itse pidä.

Kasva itsekin aikuiseksi ja opettele ymmärtämään, että miehesi on yksilö siinä missä sinäkin ja ystäväperheidenne jäsenet. Tuo että pitää "tehdä perheenä niitä asioita, mitä meidän ystävätkin" on jotenkin niin teennäistä ja ulkoa ohjautuvaa.

no en todellakaan tarkottanu et meidän pitäs tehdä samoja asioita kun ystäväperheiden, totesin vaan et ei se meidän piireissä oo mikään shokki et nuoretkin ihmiset sienestää ja marjastaa!

enkä mä miestä ole pakottanut mitään tekemäänkään, mä vaan kirjotin mitä MINÄ haluaisin perheenä tehdä, olen EHDOTTANUT näitä miehelle. mut ei sieltä tuu parempiakaan ideoita.

 

[QUOTE="pettynyt";22208366]ennen mä siedinkin sitä et ei kyhnätty kotona, nautin itsekin siitä ja tykkäsin mennä jne.
mut nyt kun on oma koti valmis, tähän on kumpikin sitouduttu ja tää vaatii kunnossapitoa ja vaivannäköä, mut mun niskaan tuntuu kaikki kaatuvan.
oon tän viikonlopun tutkistellu tätä tilannetta ja sitä miten mä olen muuttunut. en ihmisenä, mutta olen rauhoittunut todella paljon ja miehellä taas menohalut vaan lisääntyy. ja 3kymppisiä ollaan. mä haluaisin lisää lapsia, mut mä haluaisin ne "nyt" enkä sit kun oon 4kymmentä, mut ei tähän tilanteeseen voi mitään lapsia hankkia, en mä jaksais et mun kontolla on omakotitalo, lapset, koirat ja kaikki...
tälläkin viikolla miehellä oli pe vapaa niin ollut baarissa joka ilta, to-pe-la.
oon mäkin sit menny, mut ei olis kyl huvittanu. sit eilisen nysväsinkin kotona ja harmittelin et mies ei ollu mun kanssa.
mä en jaksa tätä.[/QUOTE]

Juu ei lisää lapsia tuohon tilanteeseen. Vaihtoehdot on aika vähissä, kuten itsekkin tiedät. Puhumalla tuosta edetään, suuntaan tai toiseen. Koska yhdessä olette perheen perustaneet ei mies voi jättää kaikkea sinun harteillesi. "Mies" ilmeisesti yrittää lisää venyttää sietokykyäsi joten mitä tahansa on odotettavissa. Naurettavaa että aikuiselle pitäisi asettaa rajoja kuin pikkulapselle, mutta ethän sinä voi "miehen" äidin virkaa hoitaa. Joten aseta rajat joihin itse suostut.

 

mäkin olen ollut 80 % mun avioliitossa yksin sen jälkeen kun muutettiin miehen kotipaikka kunnalle. Mies on melkein aina kavereittensa kanssa, tuntikaupalla. Sit jos mä otan tämän puheeks, niin mä vittuilen. Ei ole lapsia, tai lasta, et sen kans kuluis aika. Aika paljon olen tietsikalla, kun olen yksin kotona. Tuntuu kyllä et kaverit on tärkeämpiä kuin mä. Olen niin paljon yksin kotona. Koti on miehelle vaan se mihin tullaan nukkumaan ja syömään.

 

Sitä ei kiinnosta hengata sen lapsesi kanssa. Te kaksi, sinä ja lapsesi saavat miehen tuntemaan itsensä ilmaksi. Se ei halua näyttää sitä sulle, joten vaeltelee mieluummin vaikka yksin katuja kun kohtaa sen mitättömyyden tunteen mihin kotona törmää.

Mitä jos kerrankin kysyisit siltä, että miksi se tuntee itsensä niin huonoksi, hyväksikäytetyksi, itsestäänselvyydeksi?

Ja kyllä, olen samassa tilanteessa kuin miehesi. Minä olen kotitalouskone ja pankki. Miehen lapsi ja mies ovat perhe. Minä vaan...olen... Ei ne puheet vaan kaikki se mikä jää sanomatta...

 

ilmeisesti häntä ei sitten kiinnosta leikkiä kotia. kannattaa ottaa asia puheeksi reilusti. kerrot omat toivomuksesi ja koitatte tehdä jonkunlaisen kompromissin asiaan.

 

Aloitus on tehty yli 10 vuotta sitten. Kannattaa jatkaa keskustelua ehkä toisesta näkökulmasta.

Jos kyseinen henkilö vielä palstailee, niin toki voi halutessaan kertoa, mitä kuuluu nyt.