Kyllä tihentyy, tuo on vielä alkulämmittelyä ja lopussa alkaa olemaan koko ajan kusemisen tarve. Ei tule mitään mutta tuntuu että rakko on täynnä. Sietämätön olotila.
Ylihuomenna alkaa 12. raskausviikko ja parin viikon ajan oon jo heräillyt noin kolmen aikaan yöllä pissalle. Joskus harvoin käy niin, että ei tarvitse herätä. Joskus käy niin, että pissalla käymisen jälkeen on pakko mennä myös syömään jotain pientä (jogurtti, banaani..) koska on niin kamala nälkä.
rv 13 asti taisin herätä öisin n. 1-2 kertaa vessaan. Sitten kun kohtu oli vähän noussut ylemmäksi, niin yökäynnit loppuivat. Nyt loppuraskaudessa (rv 35) käyn taas sen 1-2 kertaa.
En ole edes raskaana, mutta tulee kyllä joka kerran käytyä vessassa, kun lapsi huutelee. Ja vaikka ei lapsen takia tarvitsisi nousta (harvinaista), käyn kyllä muutenkin vähintään 2-3 kertaa vessassa per yö.
Pari kertaa piti käydä, joskus ei ollenkaan ja se tuntui juhlalta.
Loppu raskautta kohden piti käydä tiheästi ja riippui miten vauva vatsassa liikkui sekin lisäsi vessassa ravailua.