monilapsinen perhe - ei hoitoapuja lainkaan?

[unohdanko haaveet?]

Hei,
halusin kuulla kokemuksia sellaisilta perheiltä joilla on useampi lapsi (2 tai enemmän) eikä lainkaan turvaverkkoja, että miten olette pärjänneet - vai oletteko lainkaan

Pohdimme kolmannen lapsen hankkimista, ja pelottaa kovasti onko kolmannen lapsen mahdollinen tulo viimeinen niitti jaksamiselle, joka on jo kahdesta lapsesta aika äärirajoilla.

Eli siis lapsia on nyt kaksi, 3v ja 1v pojat, ja kolmas olisi haaveissa. Mitään turvaverkkoja ei ole, ei siis minkäänlaisia. Tämä johtuu siitä, että omat vanhempani ovat psyykkisesti sairaita (isä on luonnehäiriöinen ja väkivaltainen ja äiti sairastunut siinä ohessa masennukseen). Sieltä ei siis turvallisuussyistä ole mitään hoitoapua edes hetkiseksi saatavilla, eikä lapsia valitettavasti voi viedä edes valvotusti kyläilemään väkivaltatilanteiden takia. Toiset isovanhemmat taas ovat niin kaukana ja erittäin tiiviisti työelämässä, että näkevät lapsia ehkä 2 kertaa vuodessa parin tunnin pikavisiitillä - ei siis mitään "apua" sieltäkään.

Tiesin jo toki lapsia suunnitellessani että toisilla ei ole mitään velvollisuutta auttaa minua ja hoitaa lapsiani, joten tämä ei ollut sinällään yllätys, mutta - tunnustan tämän nyt reilusti - kateuden peikko on alkanut vähän vaivaamaan kun näen miten tuttavilla ja naapureilla isovanhempien hoitoapu pelaa. Itse siis en ole päässyt esim. puolison kanssa koskaan mihinkään kaksin sen jälkeen kun esikoinen syntyi. Ei edes toiseen synnytykseen. Hoitoapua kun ei kertakaikkiaan ole. Muita sukulaisia ei asu paikkakunnalla koska nykyinen kaupunki ei ole kummankaan kotipaikkakunta vaan tänne on tultu työn perässä. Pari kaveria ovat lapsettomia ja asuvat kauempana, ja muihin äiteihin en kovasta yrityksestä huolimatta ole onnistunut tutustumaan.

Nyt siis muilta haluaisin kuulla (rohkaisevia) tarinoita siitä, että onko elämä ilman hoitoapua mahdollista jos lapsia on useampi. Miten olette jaksaneet puolisoina, kun koskaan ei pääse mihinkään kaksin eikä mitään yhteistä aikaa ole olemassakaan?

Vaihtoehtona on myös siis se, että lapsia ei enää yritetä, sillä pitää itsekin tiedostaa jaksamisensa rajat. Jo nyt kahden kanssa on uskomatonta luovimista välillä, että pystyy hoitamaan omat menot (esim. gynkologi) kun ei ole ketään kuka voisi ottaa lapset edes hetkeksi hoiviinsa. Lapset pitää raahata siis aina mukaan jos jonnekin haluan mennä (olen vielä hoitovapaalla eikä lapset siis hoidossa). Kaikesta huolimatta - päivääkään en vaihtaisi pois - mutta totean myös että helpomminkin asiat voisivat olla.

 

[mulla..]

Meillä on vasta yksi lapsi (vähän yli 2 v) eikä hoitoapuja ole saatu. Ja raskaalta tuntuu tämäkin. Ymmärrän melko hyvin sua. Olen raskaana, aivan alussa ja nyt jo mietityttää miten jaksaa.

Itse tiedätte jaksamisenne rajat. Jos kovasti haluatte kolmannen lapsen, voisiko sitä ikäeroa venyttää? Että se keskimmäinen lapsi olisi vähintään 3 v. kolmannen syntyessä? Suurempi ikäero helpottaa jaksamista. Ja toisaalta jokainen kuukausi on helpompaa. Lapset kasvaa nopeaan ja heidän kanssaan on helpompi olla päivä päivältä.

 

[Yksinkertaista]

Hei,
jos nyt jo jaksamisen kanssa venyy ja paukkuu niin miksi tehdä elämästä vieläkin hankalampaa? Lapset ovat ihan kivoja joo mutta ei kai ihan masokistiksi ole pakko vapaaehtoisesti ryhtyä?

 

[Muut vaihtoehdot]

Eikö tosiaan minkäänlaista apua löydy mistään? Tarkoitan, että ainakin täällä päin esimerkiksi MLL:n ja NNKY:n kautta on käsittääkseni mahdollista saada kohtuulliseen hintaan väliaikaista lastenhoitoapua. Tai voisiko jonkun kaupan ilmoitustaulun tms. kautta löytyä joku paikallinen opiskelija, eläkeläinen tai vastaava väliaikaisavuksi? Henkiselle hyvinvoinnille ja parisuhteelle on erinomaisen hyväksi, jos vaikka kerran kuussa pääsisi kahdestaan johonkin (tosin eipä tähän itsekään tule päästyä).

Kannattaa myös oikeasti harkita riittävää ikäeroa tällä hetkellä nuorimpaan lapseen. Meillä on toinen tulossa ja edellinen on yli kolmevuotias. Olen kyllä moneen kertaan jo raskausaikana siunaillut, että esikoinen ei enää käytä vaippoja, vaan käy pöntöllä, nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin, syö ja pukee itse jne. Kahden lapsen vaipparumba esimerkiksi veisi taatusti ihan eri tapaan voimia ja jo raskausaikana edellisen nostelu pesulle vatsan kanssa, yövalvomiset ja muut rasittaisivat ihan eri tavalla.

 

[kyselyä lisää]

onko ketään paikalla jotka käyttävät ulkopuolista hoitoapua? Oman paikkakunnan MLL-hoitajat ovat nuoria tyttöjä ja ihan pientä lasta joka ei vielä puhu, en uskaltaisi jättää noin nuorelle hoitoon. Onko muita perheitä jotka ovat onnistuneet löytämään hyvän ulkopuolisen hoitajan, jos niitä omia isovanhempia tms ei hoitoapuna ole ollenkaan?

 

[tukiverkoton]

Meillä on kaksi lasta 1v 8 kk ja 4 kk. Täällä Helsingissä olemme onnekkaita, kun ammattilaishoitajia välittää mm. Väestöliitto. Mitään ilmaista tuo apu ei todellakaan ole, mutta välillä olemme valmiit maksamaan melkein mitä vaan, että pääsemme miehen kanssa edes muutamaksi tunniksi kahdestaan hengähtämään kodin ulkopuolelle.

MLL:lla voi olla myös "kokeneempia" hoitajia. Kannattaa ainakin kysyä. Millekään alaikäiselle en näin pieniä vielä jättäisi. Tosin sen olen kyllä huomannut, että maksullistakaan hoitajaa ei tälläiselle porukalle tahdo löytää ihan helposti (1 lapselle hoitajan sai tosi helposti esim. VL:stä), koska näiden kanssa saa kyllä tosissaan tehdä töitä palkkansa eteen.

Itsekin välillä haaveilen kolmannesta, mutta en kyllä ainakaan kovin pienellä ikäerolla. Sitä ehtii vielä pohtia, kun nuorempi on vaikka 3-vuotias. Mikään itseisarvo minulle ei ole se, että saan kolme lasta. Jos vauvakuume vielä muutaman vuoden kuluttua yllättää, niin ihan hyvä, mutta vielä ei ole sen aika.

 

[Sama täällä]

Meilläkään ei ole turvaverkkoa johtuen äitini sairaudesta (mieheni äiti on kuollut) joten kaksistaan pärjäillään, tosin lapsiakin vasta yksi. Hyvin ollaan toistaiseksi pärjätty.

Minä myös kadehdin niitä kavereita, joilla saattaa isovanhemmat asua samassa kaupungissa, jopa molempien puolelta! He saavat käytännössä aina lapsenhoitoapua kun tarvitsevat. Monet, jotka on aina asuneet lähellä vanhempiaan, ei vaan näytä ymmärtävän millainen etuoikeus se on.

Mutta ap, ootko kokeillut verkostoitua muiden sellaisten äitien kanssa, joilla ei ole lastenhoitoapua? Minä vedän äitikerhoa äideille, jotka käytännössä kaikki asuu kaukana suvustaan. Me ymmärretään toistemme murheita hyvin ja saamme toisistamme vertaistukea. Laitoin vain sanan kiertämään, että nyt ois tarjolla ilmainen muskari-loruttelukerho, ja pikkuhiljaa äitejä alkoi ilmestymään. Ne, jotka on ikänsä asuneet tässä kaupungissa, ei koe ilmeisesti tarvitsevansa uusia ystäviä ja uusia kerhoja koska heitä ei ole kerhossa näkynyt. Jokainen, joka tietää muualta muuttaneen äidin jolla on vauva ja joka ehkä kaipaa vähän seuraa, tuo hänet sitten mukaan joukkoon, niin ei tarvi olla yksin. Ongelma vaan, että kohta ei kaikki mammat mahdu saman katon alle.

 

[Qoo]

Meillä samantyyppinen tilanne! Kaksi lasta ja kolmas tulossa, eikä tukiverkkoja ollenkaan. Lapsilla pienet (alle 2 v) ikäerot. Muutimme miehen työn takia uudelle paikkakunnalle ja isovanhemmat aduvat kaukana (ja toiset heistä eivät edes halua auttaa). Meidän pikkusiskomme ovat meneväisiä sinkkuja eikö
heitä kiinnosta lastenhoito. Eipä sille oikein mitään voi. Toisaalta ajattelen niin, että lapset ovat vain hetken pieniä (varsinkin kun meillä pienet ikäerot), ja pian tulee aika etteivät he enää meidän kanssamme niin paljon enää halua ollakaan. Sitten meillä on sitä yhteistä aikaa yllin kyllin, ja omaa aikaa. Ja toisaalta koen kasvaneeni ihmisenä, asenteella että minähän pärjään! Toiset sanovat että heillä asuu isovanhemmat vieressä ja hoitoapua on runsaasti eivätkä pärjäisi muuten. Tuntuu tavallaan hyvältä että itse kuitenkin pärjää. Vähän samat tyypit valittavat kun on niin rankkaa lasten kasvatus ja laittavat vanhemmat lapset hoitoon ja ovat vauvan kanssa kotona, eivät kuulemma jaksa muuten...

No joo, tietenkin olisi ihanaa jos olisi hoitoapua! Itse toivon että ehkä tutustunut muihin samassa tilanteessa oleviin ja voimme auttaa toisiamme. Tai sitten juuri mll yms. Varsinkin kun lapset vähän isompia, 2-3 v, on jo helpompi antaa hoitoon. Tsemppiä kaikille!

 

[mammma77]

Meillä on nyt kolme lasta, 5- ja 3-vuotiaat ja 9kk ikäinen vauva. Vaikka vanhempani ja appivanhempani asuvat n 25km päässä, emme yleensä saa hoitoapua. Omat vanhempani ovat vielä työelämässä ja appivanhemmat käytännössä koko vuoden matkoilla tai mökillä. En toki odota, että he hoitaisivat lapsiamme usein, mutta ehkä voin tunnustaa, että välillä on aika rankkaa. Kaipaisin joskus, että olisi joku luottoihminen, joka tulisi hoitamaan ja auttamaan pyydettäessä. Vielä kun mieskin on paljon töissä ja työmatkoilla, niin olen paljon lasten kanssa yksin, aamusta iltaan ja monesti vielä illasta aamuunkin. Olen kuunnellut ystävääni, joka matkustelee miehensä kanssa joskus viikonlopuksi muualle, kun mummot hoitavat lapsia. Hänen saama apunsa ei tietenkään ole minulta pois, vaan täytyy olla iloinen, että hän saa apua tarvittaessa. Olen ajatellut, että nopeasti nämä onneksi kasvavat ja jokainen päivä vie parempaan suuntaan. Ja onhan tämä vauva vaan niin ihanan suloinen. <3