Monikulttuuriset suhteet

Kokemuksia monikulttuurisista suhteista kaipailisin, varsinkin siitä onko jokin muuttunut lasten myötä? Onko toisen maan/suvun tavoissa jotakin, joka ärsyttää? Miten toisen suku suhtautuu sinuun ja lapseen? Onko kumppanisi muuttunut lapsen saamisen jälkeen?

Mulla on 2kk lapsi italialaisen miehen kanssa, piakkoin tarkoitus muuttaa Italiaan. Miehestä on tullut melkein ylihuolehtivainen, kyselee koko ajan onko kaikki ok ja miten jaksan. Onhan se herttaista, mutta ei tarpeellista.
Miehen vanhemmat ei ihan hyväksy sitä, että nukutan heidän lastenlastaan ulkona ja saunassakin on jo pikaisesti käyty. Ei olla vauvan kanssa vielä miehen sukua käyty tapaamassa, halusin rauhoittaa pienen ensimmäiset kuukaudet ja olla Suomessa. Tiedän, että se on sylistä toiseen pompotusta ja sitä karmean kovaa kälätystä kuitenkin. Vauva varmaan jaksais kyllä, mutta minä en.. Siellä on myös armoton painostus aiheesta kielikurssi, mun italia kun on ihan alkutekijöissään vielä. Olis kuulemma ollut hyvää aikaa nyt kesällä. Kuvitteleeko ne, että istuisin vauvan kanssa kielikurssilla? Hyvä kun on aikaa syödä, saatika sitten opiskella..

Millaisia kokemuksia muilla?

 

Juu ei toimi! Jo saman maan sisälläkin ihmiset on niin erilaisa etteivät voi tulla toimeen. Tuollaisen monikulttuurisen suhteen onnistuminen riippuu kovasti yksilöistä.

 

itse olen myöskin monikulttuurisessa suhteessa, naimisissa olen ollut 2 vuotta ja sitä ennen seurustelu tapahtui kahden maan välillä.
Naimisiin mentyäni muutimme miehen maahan... ja tajusin että en ollut etukäteen ymmärtänyt miten vaikeaa tulisi olemaan. Olemmat molemmat länsimaalaisia ja taustamme ovat hyvin samanlaisia, mutta eläminen yksin hänen kanssaan toisessa maassa on ollut paljon vaikeampaa kuin olisin ikinä osannut kuvitella. Hänen perheensä ei hyväksynyt mua. Eivät ymmärtäneet että mulla oli vaikeaa (kulttuurishokki) ja tuomitsivat mut täysin. Itseäni harmittaa tosi paljon, koska olin aina toivonut että ois läheinen suhde tulevaan anoppilaan, mutta nyt kun ajattelen omiani niin tulee vaan inho ja katkeruus pintaan. Nämä perhe asiat aiheuttivat etenkin alussa todella paljon riitoja myös minun ja mieheni välillä, kun hän ei ymmärtänyt miten tuomituksi tunsin itseni ja miten hänen perheensä käyttäytyminen satutti minua. Sen sijaan miehenikin näki syyn minussa ja oli vihainen siitä että en halunnut olla hänen perheensä kanssa (yritin todella paljon...)
Lapsia meillä ei vielä ole, mutta olen raskaana ja täytyy sanoa, että koko raskausaikakin on mennyt siihen että olen toivonut olevani suomessa. Täällä kaikki toimii todella eri tavalla, ja on vaikeaa odottaa esikoista ilman oman perheen ja ystävien tukea. Onneksi lapsen synnyttyä on tarkoitus muuttaa suomeen. Mieheni on muuten kauhistellut suomalaista tapaa nukuttaa vauvat ulkona...
Koen, että usein on niin että itse on vaan sopeuduttava siihen toiseen kulttuuriin, vaikka mies ymmärtäisi, perhe ei ymmärrä sitä että itse on erilainen koska on ulkomaalainen. Toisaalta erilaisia perheitäkin varmasti on... mutta usein painostus on kova.

Sanon ystävilleni nyt, että miettivät tarkkaan suhdetta ulkomaalaiseen, vaikka kuinka ruusuiselta näyttäisi. Kun suhteessakin on vaikeuksia niistä on paljon vaikeampaa selvitä kun on yksin kaukana kotoa, kuin jos olisi suomessa. Pois lähtö on siinä tapauksessa niin lopullista, että ei sekään niin vaan tapahdu.

Olen muuten itse kans asunut italiassa aikasemmin, ja huomasin miten lastenkasvatus on todella erilaista siellä, ylensä aika tiukkaa, lapsia tarkkaillaan tosi paljon, ulos ei päästetä leikkimään helposti yms...

tää teksti on nyt tosi negatiivistä, tietenkin on olemassa myös hyviä tapauksia, yksi ystävä on naimisissa jenkin kanssa ja heillä menee tosi hyvin, tosin asuvat suomessa ja vannovat etteivät koskaan muuta miehen perheen luo!! Vaikuttais yleisesti siltä, että jos ollaan naisen maassa niin on helpompaa, mutta naisella miehen maassa on vaikeaa, ja perheen suhtautuminen naiseen on ylensä painostavaa...
toivottavasti sulla nyt menis kuitenkin hyvin (hyvä sanoa tälläisen tekstin jälkeen) ja pysy lujana sen kanssa mitä pidät tärkeänä!!

 

minun mieheni on amerikkalainen, meillä on neljä lasta ja olemme olleet naimisissa 14 vuotta =)
meillä menee tosi hyvin, kun menimme naimisiin niin muutimme amerikkaan ja muutimme sieltä takaisin suomeen vähän yli vuosi sitten
meidän lapset puhuvat suomea ja englantia, vähän ruotsiakin koska olen suomenruotsalainen.
tosin lapsemme puhuvat kaikkein parhaiten englantia koska asuimme amerikassa niin kauan. he käyvät englanninkielistä koulua täällä suomessa ja nuorin on englanninkielisessä päiväkodissa.
onneksi suomalainen ja amerikkalainen kulttuuri eivät ole kovin erilaisia, ja tulen hyvin toimeen mieheni sukulaisten kanssa ja hän minun =)
käymme noin kerran vuodessa amerikassa, ja silloin kun asuimme siellä kävimme noin kerran vuodessa suomessa.
ja tottakai aluksi oli vähän hankalaa, mieheni ei osaa suomea hyvin, ja aluksi ei ollenkaan, ja kun muutimme amerikkaan mentyämme naimisiin minua vähän pelotti että miten minä pärjään, olin vielä niin nuori. mutta kaikki meni todella hyvin ja tässä sitä nyt ollaan, takaisin minun maassani ja onnellisina :heart:

 

Eiköhän suhteen onnistuminen riipu millaisista ihmisistä on kyse. On niitä ongelmia täysin suomalaisillakin pareilla. Itselläni on meksikolainen avomies, aiemmin asuimme hänen kotimaassaan ja ilman mitään ongelmia. Koko suku otti minut hyvin vastaan (vaikka alussa kielimuuri olikin kun oma espanja ei ollut kovin hyvä). Nyt olemme olleet suomessa jonkin aikaa ja myös minun sukuni on hyväksynyt avomieheni hienosti. Tähän mennessä eri kansalaisuudet eivät ole aiheuttaneet mitään ongelmia, toki kun kyseessä on kaksi eri kulttuuria täytyy välillä tehdä kompromissejä ja yrittää ymmärtää miksi toinen tekee jotkin asiat niinkuin tekee. Itse en suomalaiseen mieheen enää vaihtaisi :heart:

 

Minun mies on eestiläinen. Kyllä siinä on aika paljon eroavaisuuksia, mutta totuttelua takana jo pian 4v. Koitetaan kestää Rakkaus voittaa eikö niin?