Moniko ollut loppuun asti vierellä lemmikkinsä lopetuksessa?

Minua raivostuttaa edelleen ajatus siitä mitä äitipuoleni teki. Tai siis meillä oli aivan ihana samojedi, kun asuin vielä kotona. Isäni erosi sitten tästä vaimostaan ja minäkin olin 19v ja muutin samoihin aikoihin sitten poikaystäväni kanssa yhteen.

Isäni ja tämä ex-vaimo vuorottelivat koiran hoidon suhteen jossain määrin, mutta tämä nainen teki siitä hankalaa. Erittäin hankala ihminen oli kaikinpuolin, jonkinsortin narsisti kai.

Muistan vain aina sen, kun isäni soitti itkien ja raivoissaankin siitä miten tämä nainen oli antanut uuden miesystävänsä ampua meidän koiran. En tiedä missä koira on ammuttu ja minne haudattu, mutta en voi sietää ajatusta että niin hieno koira ei saanut arvokkaampaa loppua. Ja mitään syytähän tähän ampumiseen ei ollut. Koira oli terve ja hieno koira, jolla edessä vielä vuosia. Olisi antanut sen sitten isälleni mutta ei...

 

Miulla on myös tuo uurna tuolla kirjahyllyn päällä kun en oikein ole osannut päättää mihin sen haluaisin haudata. Mutta nyt kun olen lukenut näitä teidän kirjoituksia niin päätin että siellä se saakin olla. On sitten Rouva aina meidän mukana vei elämä sitten minne suuntaan tahansa.

:hug: kaikille lemmikinsä menettäneille

 

Eräs mielestäni liikuttava tarina kertoo sukulaiseni koirasta. Koira oli sairauden runtelema ja heikko kun emäntänsä vei sen lopetettavaksi. Ennen ell menoa omistaja antoi koiralleen palan suklaata, jota se ei ollut koskaan maistanut. :heart: Suklaahan voi koirille olla vaarallista, mutta mitäpä sen on väliä kun koira nukkui ikiunta puolen tunnin päästä. Hassu ja liikuttava juttu... :saint:

 

Kaulapanta jäi meillekin muistoksi kun haukku tuhkattiin. Uurna haudattiin sitten takapihalle.
Kaulapannassa on vieläkin koiran turkin tuoksu. Mä joskus sitä katselen kun äiteellä käyn ja vedet kihoaa heti silmiin

:hug: :hug: :hug: Likan miukulainen on likalla uurnassa yöpöydällä. Mäkään en varmaan tuon mammutin tuhkaa aikanaan mihinkään hautaa vaan se uurna kulkee mukanani minne ikinä sitten maailmassa menenkin. Ja kun mut aikanaan itse poltetaan, olen lapsilleni sanonut, että mammutin tuhka pitää laittaa samaan paikkaan kuin minunkin. Me ollaan ton koirulin kanssa yhdessä aina.

Me harkittiin myös sen uurnan säilyttämistä jossakin, mutta mun sisko ei olisi kestänyt katsella sitä. Oli 13-vuotias silloin ja koiran kuolema otti tosi koville.

 

Oon ollu paikalla loppuun asti ja haudannutkin itse.Vaikeaa se oli mutta se mun velvollisuus oli.

 

Miten te olette pystyneet siihen? :'( Olin tänään mukana tukena kun ystäväni kävi nukuttamassa rakkaan lemmikkinsä ikiuneen. Mua itketti myös ihan mielettömästi ja tunnelma oli todella haikea ja surullinen. Kun pääsin kotiin ajattelin heti, miten kestän jos ja kun oma koira joskus menee viimeiselle piikille.. Jotenkin sitä on velkaa olla vierellä ihan viimeiseen asti, toisaalta ajatus tuntuu todella ahdistavalta.

Molempien vierellä olin loppuun asti. Itkusta ei tullut loppua ja sydän tuntui pysähtyvän. Mutta se oli se viimeinen palvelus ystävälle.

 

Äää, nyt itkettää taas..tästä tulee parin kk:n päästä kolme vuotta kun olin mukana..Saattamassa meidän rakasta kisua ikiuneen. Toinen oli ollut niin kipeä ja omissa oloissaan monta viikkoa, niin kipeä ettei kehrännyt enää ollenkaan. Jostain syystä tuona hetkenä tapitti mua silmiin ja kehräsi.. :'( Voiko eläin vaistoa sen jotenkin? Miksi se kehräsi..se oli pääsemässä kivuistaan ja kissojen taivaaseen, mutta tiesikö se sen?

Niin ja itseasiassa huomenna tulee 3vuotta meidän toisen kisun lopetuksesta.. :'(

Kyllä kisu tiesi, että pääsee pian tuskistaan ja kiitti sinua.. Olen varma, että eläimet vaistoavat omistajansa surun.

Kiitos..Näin mä olen aina koittanut ajatellakin, mut jotenkin sun sanat lämmittivät erityisesti.. :hug:

 

Eräs mielestäni liikuttava tarina kertoo sukulaiseni koirasta. Koira oli sairauden runtelema ja heikko kun emäntänsä vei sen lopetettavaksi. Ennen ell menoa omistaja antoi koiralleen palan suklaata, jota se ei ollut koskaan maistanut. :heart: Suklaahan voi koirille olla vaarallista, mutta mitäpä sen on väliä kun koira nukkui ikiunta puolen tunnin päästä. Hassu ja liikuttava juttu... :saint:

Liikuttavaa todellakin... Jotenkin ihanasti tehty :,)
Me annettiin haukulle viimeisen vuorokautensa aikana sen lempiherkkuja eli maksalaatikkoa, täyslihamakkaraa ja sydäntä. Ei se paljoa jaksanut syödä (suolistosyöpä oli runnellut koiraraukan nopeasti huonoon kuntoon). Siliteltiin ja annettiin nukkua vieressä, mistä se oli ikionnellinen :heart:

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

:'(
Kyyneleet tuli kun tän luin.
Ehkä oli parempi että et nähnyt koiraasi auki revittynä, nyt sinua seuraa hyvät muistot mukana rakkaasta koirastasi. :hug:

 

minä pidin tassusta kiinni ja juttelin.olen myös pitänyt sylissä kun toinen on lähtenyt viimeselle matkalle :'( ei todellakaan helppoa

 

Minua raivostuttaa edelleen ajatus siitä mitä äitipuoleni teki. Tai siis meillä oli aivan ihana samojedi, kun asuin vielä kotona. Isäni erosi sitten tästä vaimostaan ja minäkin olin 19v ja muutin samoihin aikoihin sitten poikaystäväni kanssa yhteen.

Isäni ja tämä ex-vaimo vuorottelivat koiran hoidon suhteen jossain määrin, mutta tämä nainen teki siitä hankalaa. Erittäin hankala ihminen oli kaikinpuolin, jonkinsortin narsisti kai.

Muistan vain aina sen, kun isäni soitti itkien ja raivoissaankin siitä miten tämä nainen oli antanut uuden miesystävänsä ampua meidän koiran. En tiedä missä koira on ammuttu ja minne haudattu, mutta en voi sietää ajatusta että niin hieno koira ei saanut arvokkaampaa loppua. Ja mitään syytähän tähän ampumiseen ei ollut. Koira oli terve ja hieno koira, jolla edessä vielä vuosia. Olisi antanut sen sitten isälleni mutta ei...

Mä en tiedä, mitä olisin vastaavassa tilanteessa tehnyt. Jos olisin itse ollut 19 v, luultavasti olisin vähintäänkin polttanut sen ex-vaimon talon. Melko varmasti olisin siinä iässä mennyt pidemmällekin.

 

Minä.Meiltä lopetettiin koira keväällä -02,eläinlääkäri tuli kotiin ja anto piikit.. Ihan järkyttävää..

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

:'( :hug:

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

:'(
Kyyneleet tuli kun tän luin.
Ehkä oli parempi että et nähnyt koiraasi auki revittynä, nyt sinua seuraa hyvät muistot mukana rakkaasta koirastasi. :hug:

Kiitos.. Tätä kirjoittaessa tuli itellenikin muistot niin elävästi mieleen että kyyneleet tuli. Tässä koneen vieressä se katsoo ruskeilla silmillään minua valokuvakehyksissä.

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

:'(
Kyyneleet tuli kun tän luin.
Ehkä oli parempi että et nähnyt koiraasi auki revittynä, nyt sinua seuraa hyvät muistot mukana rakkaasta koirastasi. :hug:

Kiitos.. Tätä kirjoittaessa tuli itellenikin muistot niin elävästi mieleen että kyyneleet tuli. Tässä koneen vieressä se katsoo ruskeilla silmillään minua valokuvakehyksissä.

Mie olen yrittänyt etsiä Rouvastani kuvaa minkä voisin suurentaa seinälle mutta sen etsiminen on vielä niin vaikeaa että ei menaa tulla valokuvien katselusta mitään...

 

Mä olin 3-vuotta sitten loppuun asti kissani vierellä kun sille annettiin lopetuspiikki,keuhkot oli kasvaimia täynnä ja koirani lähellä olin loppuun asti ja siitä on jo yli 10-vuotta aikaa,kyllä se kyyneleet tuo silmiin aivan kuten ihmisenkin kuolema.Musta on eläimelle turvallisempaa,että on lähellä loppuun asti.

 

Muistin että on yksi koira jonka lopetusta en nähnyt. Tästä tapahtumasta on jo monia vuosia aikaa kun koirani sai jouluyönä vatsalaukunkiertymän. Kiertymä oli todella paha ja se oli saanut sisuksia jo kuolioon. Koiralle kerkesi tulla shokkitila päälle ennen kuin kerkesin sen kanssa eläinsairaalaan (silloin se oli vielä helsingin hämeentiellä ).

Siellä vastaanotossa odotin itkien monia tunteja kun koiraani leikattiin ja lopulta tultiin sanomaan ettei mahdollisuuksia selviytymiseen enää ole. Valitsin koiralleni uurnan itkien, hoitajan näyttäessä esitteitä uurnista. En saanut mennä hyvästelemään enää koiraani, oli kuulemma sen verran revitty auki. Lopulta tilasin taksin ja itkin koko matkan kotiin pelkkä panta kädessäni.

Nyt tästä on kulunut melkein 10-vuotta ja koirani on seuranut uurnassaan minua koko tämän ajan. Nyttekin uurna on palkintohyllyllä pokaalien vieressä ja olen ripustanut uurnan ympärille mitallin jonka kyseinen koira sai pakinnoksi jälkikokeesta. Se oli minun paras sakemanni mitä minulla on koskaan ollut. :'(

:'(
Kyyneleet tuli kun tän luin.
Ehkä oli parempi että et nähnyt koiraasi auki revittynä, nyt sinua seuraa hyvät muistot mukana rakkaasta koirastasi. :hug:

Kiitos.. Tätä kirjoittaessa tuli itellenikin muistot niin elävästi mieleen että kyyneleet tuli. Tässä koneen vieressä se katsoo ruskeilla silmillään minua valokuvakehyksissä.

Mie olen yrittänyt etsiä Rouvastani kuvaa minkä voisin suurentaa seinälle mutta sen etsiminen on vielä niin vaikeaa että ei menaa tulla valokuvien katselusta mitään...

Mä laitoin kissastani ja koirastani suurennetut kuvat seinälle ja uurnat niiden alle kaapin päälle. Siinä ovat taas kotona ja meidän muistoissa. oli se kuvien valitseminen ja käsittely tuskaa, silmät vuoti niin, ettei mitään nähnyt. Onneksi ei enää koskaan tuota tuskaa joudu kärsimään.

Ei koskaan!

 

Kauhea paikka. Mutta se oli viimeinen palvelus, jonka lemmikkiystävälläni saatoin antaa, olla sen lähellä viimeiseen asti, vaikka itselle se oli kuinka vaikeaa. Se oli uskollinen minulle ja minä halusin osoittaa omaa uskollisuuttani tälle rakkaalle ystävälle, kulkemalla sen kanssa loppuun asti. ;(

 

Olen ollut. Surullista oli, mutta jos ja kun, joudun siihen ehkä tulevaisuudessa, niin aijon olla eläimeni kanssa loppuun asti.

 

meillä se piakkoin edessä kun kohta 2-kymppinen kisuherra alkaa olla niin huonossa kunnossa..pelkään sitä hetkeä jo nyt :'(

 

Eläinlääkäri tuli kotiin ja koirani nukkui keittiön matolle tassu minun kädessä. Hirveä tilanne, mutta olemassaolevista vaihtoehdoista paras. Sen jälkeen tyhjyys iski hirveällä voimalla. Ei halua edes enää ajatella asiaa...

 

Meille tuli kotiin koira kun olin 14v. Mun eka koira. Muutin pois kotoota ja koira jäi vanhemmilleni, olihan se virallisesti äitini. Se koira lopetettiin ku olin 26 v.issäni. Piikki kun annettiin oli koira sylissäni loppuun asti. Vieläkin itkettää ne viimeist sairastelu päivät ja viimeinen huokaus syl :'(

 

Olen ollut jo useamman kerran (4) ja tulen olemaan mukana vastakin. Jos sen eläimen ottaa, kyllä siitä pitää pystyä huolehtimaan loppuun saakka. Ajatelkaa mikä etuoikeus eläimillä kuitenkin on, kun pääsevät täältä pois kun kivut ja tuskat rupeaa olemaan liian kovat.

 

mie olin ..koira oli nuori mutta pakko oli nukuttaa pois..vieläkin muistan kuinka eläinlääkäri syyllisti minut joka oisin eläimen toivonut selviävän..hautaaminen kanssa oli kauhea kokemus..maa jäässä ja isäni keuhkokuumeessa kaivakassa apuna kun olin niin raskaana että en saanut enää tehdä kovia hommia.. mies oli kotona pojan kanssa..itkemässä :'(