Monet pitävät minua ärsyttävänä liian hyvän itsetunnon vuoksi.

Ironista on se, että ei minulla ole hyvä itsetunto, minulla on ihan surkea itsetunto. Pidän itseäni ihan kamalana, ja minäkuva on todella negatiivinen.

En ymmärrä, että miksi ihmiset silti pitävät minua liian itserakkaana tai omahyväisenä :ashamed: En puhu itsestäni, tai tee itsestäni numeroa, olen ehkä vähän huono kyllä keskustelemaan. Mutta tuntuu hankalalta olla ihmisten kanssa, koska he pitävät minua itserakkaana ja ylpeänä, ja suhtautuvat minuun välillä aika hyökkäävästi. Oikeasti olen vaan niin ahdistunut ja ujo, että en osaa olla luontevasti ja kulissa saattaa näyttää jotenkin ylpeältä, johtuen siitä miltä minä näytän

Miten pääsen tästä eroon? Joskus ihmiset jostain suusta tutustuvat kuitenkin minuun paremmin, ja silloin huomaavat että en ole ollenkaan sellainen kuin mikä se ensimmäinen mielikuva on. Mutta monet eiväat halua edes oppia tuntemaan minua, kun eivät usko että ensivaikutelma voisi pettää. Mitä minä voisin tehdä? En osaa olla luontevasti vieraiden ihmisten kanssa, jännitän itseäni ja sitä että en kelpaa heille

 

Siis kulissi, ei kulissa....

 

Ja jostain SYYSTÄ ei suusta :ashamed:

 

Minä taas olen kauhean huono tutustumaan ihmisiin, ja kyllä se ensivaikutelma on se, joka mulla vaikuttaa teenkö lähempää tuttavuutta. Valitettavasti.

 

hyvän itsetunnon ja töykeyden raja on samanlainen kun hulluuden ja nerouden :attn:

 

hyvän itsetunnon ja töykeyden raja on samanlainen kun hulluuden ja nerouden :attn:

Tää kuulostaa hyvältä pointilta.

 

Jos olet nätti ja tai koulutettu monet "huonommaksi" itsensä tuntevat pitävät sinua ylpeänä tai omahyväisenä. Ovat kateellisia. Hae mieluistasi seuraa muualta esim. harrastuksista.

 

On vaan katsos ihmisiä, jotka eivät kateudeltaan voi sietää kauniita ihmisiä. Mäkin olen melko kaunis, en tosin kylläkään omasta mielestäni, niin eritoten huomaan, esim. asiakaspalvelussa jotkut naiset ovat minulle erittäin töykeitä, vaikka itse olen aina kohtelias ja iloinen. Miksi ? Olen kiinnittänyt asiaan paljon huomiota ja vaikka olisin kuinka ystävällinen tms. mua kohdellaan töykeästi...tai siis naiset kohtelevat. Miehet ovat yleensä kohteliaita ja mukavia. Enkä varmasti käyttäydy miehiä kohtaan eritavalla.

Se on surullista ja kummallista. Mä en tahdo kenellekään pahaa, hoidan vain asioitani.

 

En mä kyllä ole töykeäkään ihmisille, jos tiedän että mun ei tarvi yrittää tutustua niin osaan olla ihan luonteva ja kohtelias. Mutta jos on paineita, että pitäisi tutustua, niin tuntuu että menen heti lukkoon, enkä osaa puhua luontevasti, kun koko ajan arvostelen itseäni ja harkitsen hirveän tarkkaan että mitä sanon, ja pelkään että muutkin arvostelevat. Ja tilanne on koko ajan vaan mennyt huonommaksi vuosien varrella, kun on niin monia huonoja kokemuksia että olen tosiaan alkanut jännittää ihan hirveän paljon

 

En ole kyllä mitenkään kauniskaan mielestäni, ehkä vähän persoonallisen näköinen tai jotain, mutta lähinnä on sellaiset kasvonpiirteet ja olemus, että vaikutan vähän jotenkin ylpeältä tai kylmältä En ole sen näköinenkään, että olis kuulemma helppo lähestyä.

 

Sama vika täällä.
Olen suorasanainen, mutta en loukkaa, en puutu mihinkään henkilökohtaisuuksiin vaan esim. sanon jostain asiasta mielipiteeni, joka a) poikkeaa yleisestä mielipiteestä b) sanon ääneen sen, mitä monet eivät uskalla sanoa, vaikka ovat samaa mieltä

Ihmiset saavat yleensä minusta aika väärän ensivaikutelman, kuvittelevat että olen töykeä, jyräävä, vihainen, ankara, komenteleva jne.
Kun sitten paremmin tutustuvat, huomaavat että olenkin jotain aivan muuta.

Olen yrittänyt pitää matalaa profiilia, olla hiljaa. Ei se silti tuo lähelleni ihmisiä eikä minuun tutustuta sen kummemmin, en siis ole saanut yhtään enempää kavereita tai juttukumppaneita, vaikka olenkin pitänyt suutani soukemmalla
:x

Se jokin on siis myös ulkoisessa olemuksessani ? Ja EI, en ole lainkaan kaunis, ennemminkin päinvastoin; että tuon näköisen kanssa ja noin kulahtaneisiin farkkuihin pukeutuneen hompssutukan kanssa en viitsi alkaa kaveeraamaan.

Mutta onneksi minulla onmuutama tosi upea ystävä.

 

En ole kyllä mitenkään kauniskaan mielestäni, ehkä vähän persoonallisen näköinen tai jotain, mutta lähinnä on sellaiset kasvonpiirteet ja olemus, että vaikutan vähän jotenkin ylpeältä tai kylmältä En ole sen näköinenkään, että olis kuulemma helppo lähestyä.

Et taida kovinkaan paljon hymyillä.

Joillakin vain se ns. perusilme nyt vain on tavallaista vakavamapi, tylympi, tai sitten toisaalta pirteämpi, lämpimämpi jne, jne.

Joillakin sitten se perusilme saattaa olla liiankin "virnuileva" veitikkainen, jolloin heitä sitten taas ei useinkaan oteta riittävän vakavasti, tai että eivät herätä luottamusta, siinä missä "tyhmempi" menisi täydestä kuin väärä raha...

 

Kiva kuulla hei haloo sun kokemuksia!
Mä olen myös suorasanainen, sen lisäksi olen kai aika itsevarma...ja kun en kauheasti kysele toisilta mihinkään apua (teen päätökset issekseni), niin eihän musta aina tykätä. Myös minä olen kuullut monesti, että sähän ootkin ihan erilainen mitä ajattelin. Koska olenhan mä myös lojaali, rehellinen ja hauska. Monta kertaa ihmiset sanoo mun tuntuvan kovalta, kylmältä ja tunteettomalta, vaikka asia on täysin päinvastoin.

On tää mulle välillä ongelma. En tarkoituksella karkota hiljaisempia kavereita luotani pois, mutta jos toinen loukkaantuu aina minun sanoistani (vaikka ne ei ole mitään loukkaavia), en voi oikein asialle mitään - sitten pitäisi muuttaa mun persoona. Ystäviä ei ole paljon...

 

En ole kyllä mitenkään kauniskaan mielestäni, ehkä vähän persoonallisen näköinen tai jotain, mutta lähinnä on sellaiset kasvonpiirteet ja olemus, että vaikutan vähän jotenkin ylpeältä tai kylmältä En ole sen näköinenkään, että olis kuulemma helppo lähestyä.

Et taida kovinkaan paljon hymyillä.

Joillakin vain se ns. perusilme nyt vain on tavallaista vakavamapi, tylympi, tai sitten toisaalta pirteämpi, lämpimämpi jne, jne.

Joillakin sitten se perusilme saattaa olla liiankin "virnuileva" veitikkainen, jolloin heitä sitten taas ei useinkaan oteta riittävän vakavasti, tai että eivät herätä luottamusta, siinä missä "tyhmempi" menisi täydestä kuin väärä raha...

No olen aika vakava, se on kyllä ihan totta. Usein olen ajatuksissani, jos siis olen yksin, ja silloin en kyllä hymyile. Enkä välttämättä hymyile paljon silloinkaan, jos jännitän. Jos olen rentoutunut hymyilen kyllä paljon, ja on hymykuopat että vaikuttaa jotenkin vielä hymyileväisemmältä helposti. Olen tumma, vahvat kulmat ja vähän sellainen ylpeä profiili, eli nenän malli on jotenkin sellainen että siitä kuulemma tulee mieleen jotenkin ylpeä ihminen.

Olen niin monta kertaa saanut kuulla olevani omahyväinen, ylpeä, julma ja niin edelleen, että on tosi vaikeaa olla ajattelematta sitä vaikutelmaa minkä antaa, ja kun ajattelen sitä olen tosi hermostunut, ja annan entistä huonomman vaikutelman

Onneksi on niitäkin, joilla on sitä kärsivällisyyttä ja tahtoa tutustua minuun silti, vaikka olen kyllä hyvin yksinäinen :ashamed:

 

Kiva kuulla hei haloo sun kokemuksia!
Mä olen myös suorasanainen, sen lisäksi olen kai aika itsevarma...ja kun en kauheasti kysele toisilta mihinkään apua (teen päätökset issekseni), niin eihän musta aina tykätä. Myös minä olen kuullut monesti, että sähän ootkin ihan erilainen mitä ajattelin. Koska olenhan mä myös lojaali, rehellinen ja hauska. Monta kertaa ihmiset sanoo mun tuntuvan kovalta, kylmältä ja tunteettomalta, vaikka asia on täysin päinvastoin.

On tää mulle välillä ongelma. En tarkoituksella karkota hiljaisempia kavereita luotani pois, mutta jos toinen loukkaantuu aina minun sanoistani (vaikka ne ei ole mitään loukkaavia), en voi oikein asialle mitään - sitten pitäisi muuttaa mun persoona. Ystäviä ei ole paljon...

No mäkään en kyllä kysele apua, vaan teen asiat itse ja pärjään itsekseni, mutta syynä on se että en halua rasittaa muita ja siksi koen että mun pitää pärjätä aina itse :/ Päätöksetkin olen tottunut tekemään kysymättä apua, koska olen tottunut siihen että mun asiat ei kiinnosta muita niin paljon, että ne viitsisi niihin mielipidettään sanoa.

 

Minä taidan olla vähän omahyväinen, kerron mielelläni itsestäni ja puhun itsestäni.

siksi meillä lapset on tottuneet olemaan hiljaa ja on vaatimattomia. silti varsinkin esikoista, joka on kaunis ja pitkät vaaleat tuuheat hiukset, pidetän usein ylpeänä (äiti huomaa nämä asiat). oikeasti on ujo ja tykkää kaikista ihmisistä.

Ennen kuin tajusin tuon asian ja huomasin häneen suhtautumisen, usein itsekin kartin kauniita ihmisiä, kun ajattelin, että heillä on kuitenkin paljon kavereita, ei heille kelpaa. Hakeuduin rumempien joukkoon. Kun sitten lasten myötä tekee havaintoja, huomaakin, että usein tilanne on täysin päinvastoin. siis kauniit ihmiset on aika yksinäisiä.

 

up