Monelta heräätte, mikä on teille "aikainen aika?

  • Viestiketjun aloittaja "niin"
  • Ensimmäinen viesti
"harmaa"
siinä 7.00 aikoihin arkisin ja viikonloppuisin saatan nukkua jopa klo 8.00
Itse en voi sietää että nukutaan koko päivä.
Ärsyttävimpiä on tuttavat joiden kera sovitaan aamupäivästä treffejä ja sitten kun soitat heille 10-11.00 aikoihin vastataan unisena luuriin kuinka vielä nukutaan ja kauhistellaan kun toiset on jo hereillä.

Ja minä en koskaan ole ollut mikään aamuvirkku mutta silti en voi kokopäivää nukkua.
 
Ritukka
Arkisin herään 4.15 töitten vuoksi. Viikonloppuisin saatan nukkua vaikka klo 12 asti! En tarvitse säännöllistä rytmiä. Saatan nukkua yöllä n. 3 tuntia ja joskus iltapäivällä muutaman tunnin tai vasta illalla pienen pyrähdyksen ja sitten yöunille myöhemmin yöllä.
Tän takia mua ei haittaa vaikka joudun tekemään välillä kolmivuorotyötä.
 
Herään n.7.30 joka aamu, toinen lapsi herää 8-9 aikaan ja vauva n.10 aikaan.
Kuusi on itselleni aikainen.
Kahdeksaan asti olisi sopiva nukkua jos saisi nukkua eikä tarvitsisi herätä miljoona kertaa yössä syöttämään vauvaa.
Nukkumaan menen n.23-24.
 
Mie vaaa :)))
Mie herään 6.00 arkisin joka aamu.
Viikonloppuisin 7.00-10.00 :)
Ja käyn nukkumaa 21.00-22.30 arkisin,viikonloppuisin noin puoli tuntia myöhemmin.
Ja siis oon 11vuotias.
 
vie ras
Töihin herään klo 4.50. Onhan se aikaisin, mutta muuten ei ehdi kun työt alkavat klo 7.

Lomalla herään vasta 8 maissa. En ymmärrä, miten jotkut voi nukkua (siis aikuiset) puoleenpäiväänkin. Kipeänä joo, mutta muuten outoa.
 
Kyllä ne aikaiset aamut on niitä 4:45 herätyksiä että ehtii töihin 6:30. Vapaapäivinä herätys ennen kahdeksaa tuntuu kohtuuttoman aikaiselta.
 
"Vieras."
Herään arkena yleensä klo 7.15, jos aamupalaveri silloin "joudun" heräämään klo 6.30. Viikonloppuna herään klo 8-11. Tuo 6.30 on minulle aikainen ja viikonloppuna klo 8 on varhainen.
 
"juu"
Viikonloppuisin varmaan klo 10 jälkeen, arkisin on pakko herätä aikaisemmin. Mut yleisesti ottaen ennen klo 10 herääminen on mielestäni aikaisin. Nukkumaan menen yleensä 00-03 välillä, mielestäni normaali nuoren ihmisen vuorokausirytmi.
 
Hehehee!
Herään 6.00tai hieman aiemmin arkisin ja käyn nukkumaa ennen 10.00 !:)Hyvin jaksaa!
Sitten vaan vitamiinit naamaa ja päivä sujuu tosi hyvin!:)
Viikonloppuisin herään yleensä 7.00-9.00 väliltä jotain!:)
ja käyn siis viikonloppuisin nukkumaan 9.30-11.00.
Ja sit taas vaa vitamiinit ja hyvä tulee!:)
Lisäks kannattaa syödä joku pieni iltapala niin nukkuu paremmin ettei tarvii niin pitkää sitten.:)
Toivottavasti autto!:)
 
"siri"
Arkisin kello soi 5.45 mikä on mulle aikaista. Muu perhe jää silloin vielä nukkumaan.
Viikonloppuisin kuopus herättää yleensä noin klo 7. Joskus tosi harvoin saattaa nukkua klo 8 asti. Se on jo luksusta
 
oO0Oo
Arkisin herään 05:40. Joskus miehellä alkaa työt tuntia aikaisemmin, ja kello soi silloin 04:40. Se alkaa olemaan minulle jo aika aikaista...

Viikonloppuisin (ja arkisinkin kun herätyskello on unohtunut :D ) herätään ikävä kyllä myös noihin aikoihin. Mutta yleensä saadaan taas nukahdettua ja nukutaan johonkin 9-10.
 
"Ilona"
5.30 on viikonloppuna liian aikaisin, 4.30 on arkenakin aivan liian aikaisin (molemmat esimerkit kuluneelta viikolta). Normaalisti arkena aikaisintaan kuudelta ja viikonloppuna seitsemältä, jos muksut herättää paljon aiemmin niin ketuttaa.
Työni alkavat 8.30 -13.05 riippuen onko aamu- vai iltavuoro.
 
Ennen 7 on liian aikaisin , 8-9 aikaan on sopiva. 9 jälkeen on jo liian myöhään ja "koko elämä on mennyt ohi" kun on nukkunut niin pitkään :) 23-00 yleensä mennään nukkumaan, viikonloppuisin/lomilla saattaa mennä tunti-pari myöhempäänkin. En voi kuvitellakaan meneväni ennen klo 23 nukkumaan! Olen iltaihminen.

Kuopus 7kk on nyt kääntänyt rytminsä niin että menee jo 18-19 yöunille ja herää klo 6 kieppeillä, mutta haetaan se vaan meidän väliin touhuamaan ja nukutaan tuonne 7 hujakoille :) vähän eri kuin esikoinen joka nukkui vauvana klo 20-21 -> 09-10 ja nyt taaperona n. Klo 20 -> 08-09
 
Herään aina herätyksellä tai ilman 05.30-06.30 välilöissä, joskus kun en vaan saa nukuttua niin 05.00 nousen kahvinkeittoon, nukkumaan menen kun kaikki lapset saanu yöunille ja hetken vietän omaa aikaani, katson yleensä vähän telkkaria 23.00 :D
 

Yhteistyössä