Meillä ei lähisukua paikkakunnalla, joten suvun puoleen ei voi hoitoasioissa kääntyä. MLL palvelua käytettiin ekan kerran häittemme aikaan neljä vuotta sitten, silloin kokonaisen vuorokauden. Sitten vierähti muutama vuosi...
Tänä kesänä alkoi tuntua siltä, että voishan tuota kahdestaankin joskus iltaa viettää tms ja otin yhteyttä MLL

on. Pyysin vanhempaa naishenkilöä, jos vain suinkin järjestettävissä, koska tosiaan lapsillamme ei oikein ole kontaktia isovanhempiinsa. No, saimme yhteystiedot oikein ihanalle noin 45-v naiselle (mummoa ei löytynyt) ja hän kävi meillä pari kertaa kesällä.
28.9. meillä on hääpäivä, joten kyselin jo hyvissä ajoin tältä naiselta pääsikö hän silloin hoitamaan lapsiamme, laittamaan heidät nukkumaan. Hän lupasi järjestää menonsa niin, että pääsee. Lapset tykkäävät hänestä tosi paljon, hän on lastentarhassa töissä ja aivan ihana rauhallinen ja mukava ihminen :heart: