MITTA TÄYNNÄ!

Kiitos aloittajalle =) !Helpotti ja varmaan huominen tuntuu paljon helpommalta.Mulla on 11 kk ikäinen tyttö, joka huutaa kovaa ja korkeelta niin et luulen sen kuolevan siihen paikkaan, siis kotona. Sit kun vien sen lääkäriin tai naapuriin (jonka äidille oon kertonu ongelmista) tyttö on pieni enkeli. Kiitää pepullaan paikasta toiseen ja tutkii tavaroita, vaan kun päästään kotiin niin kiljunta alkaa. Syöminen ja varsinkin juominen on yhtä tuskaa, ehkä kaks purkillista 6 kk ikäisen ruokaa ja 200 ml maitoo vuorokaudessa.
Tässä ketjussa huomas hyvin et on olemassa emotyyppejä ja sit niitä, joita ei varmaan oo äideiks luotu. Ite kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään. Esikoisen vauva-aikana ajattelin että mä kuolen väsymykseen ennen kun laps täyttää vuoden, mut hengissä oon ja nyt on pikkusisaruskin. Jotenkin tän toisen kanssa menee helpommin, ei kai ehdi joka kirkunasta panikoida, kun toinenkin (2,5 v) on hoidettava.
Mä oon kans välillä niiiiiiin täys tätä hommaa, sotkuista kotia, räjähtanyttä olemustani jne jne. Mutta meillä ainakin esikoisen kanssa rupes olee oikeesti kivaa joskus 1,5 vuoden tienoilla ja on edelleen. Eli parempia aikoja odotellessa. Jaksuja kaikille taistelijoille :hug: .

 

Kiitos, kyllä helpotti. Kitinäpäivät on vaan NIIIIIIIIN #&%?$!*! Kyllä tyttö sitten palkitsi ja seuraavan päivänä ei kitissyt kertaakaan vaan naureskeli ja höpötti kaikille omituisuuksiaan Rakastan lastani ylitse kaiken ja hän on todella toivottu lapsi. Mutta joskus vaan toivoisin olevani kuuro. kohta varmaan olenkin tämän kiljunnan jälkeen Itseäni ei väsymys paina ja seiskalta nousu aamulla ei tunnu missään koska 10vuotta olen noussut (viikonloppuisin tosin en) aina silloin. Mutta kun huuto alkaa heti aamupuurosta alkaen, tuntuu että päivästä ei tule mitään vaikka itse olisi kuinka hyvällä tuulella. Mutta tsemppiä kaikille! :flower:

 

Jos lapsesi on normaali, reagoi kuten oppikirjoissa sanotaan, terve jne., niin älä tuomitse niitä, joilla on vaikeampaa. On olemassa lapsia, joille mikään ei kelpaa ja jotka oikeasti rasittavat vanhempansa loppuun. Alkuperäisellä oli takana 2 kk kitinää, mutta jotkut IHANAT vauvat kitisevät (tai ennemminkin kiljuvat täyttä kurkkua) aina. Vaativan vauvan kanssa on vaikea tuntea sitä ihanaa vauva-arkea; ei unta, ei rauhaa, ainainen syyllisyys siitä, että olenkohan tehnyt jotain väärin, ainainen paha mieli siitä, että rakkaalla lapsella on jokin vialla. Temperamenttieroja nyt vaan vauvoilla on, eivätkä ne erot ole vähäisiä.
Jos sinulla on ns. vaativa vauva, niin oppikirjaohjeet eivät auta. Jos vaativa vauva on lisäksi sairas, niin eipä siinä vanhemmuudesta paljon nautita. Kielteisetkin tunteet on voitava tuntea ja sallia itselleen, ei sitä muuten jaksa. Nauttikaa siis normaalien lasten vanhemmat jos voitte. Vauva-aikahan ei toistu.

 

Hei teille kaikille!
Mun on ihan pakko kommentoida tätä aihetta..Itselläni on 11kk ikäiset KAKSOSTYTÖT, he ovat esikoiseni ja oli täysin SHOKKI saada tietää odottavani kaksosia.Olimme tottuneet ajatukseen 1 LAPSESTA ja laskeneet sen varaan auton ja asunnon...vuoden päivät tätä ykköstä sitten tehtiin ja tuntui ettei mitään tapahdu kunnes menkat oli myöhässä ja testi näytti plussaa..oli riemu rajaton..Ensimmäinen ultra pisti ajattelemaan ku lääkäri tokaisi että:"onneksi olkoon,saatte kaksoset!" Tuli mieleen ettei se tälläin pitänyt mennä ja mistä meitä rangaistaan...mitä pahaa me ollaan tehty?Aborttikin kävi mielessä, mutta kun lasta halusimme niin aloimme totutella ajatukseen kahdesta..olihan 9kuukautta hyvää aikaa valmistautua. Rahaa meillä ei liiemmin ollut vaikka töissä molemmat oltiin, mutta jos verojen jälkeen jää käteen n.1700eur. yhteensä siitä pois vuokrat ym. ni kyllä sillä vielä elää, mutta niukasti. Auto täytyi vaihtaa isompaan,asunto piti löytää että mahduttaisi kaikki sekä myös kaikki tarvikkeet sänkyjä myöden kahtena...LUOJAN KIITOS KIRPPUTOREISTA! Mutta silti jouduimme ottamaan lainaa pankista,että saimme haalittua kaiken tarpeellisen.
Raskaus aika meni todella hyvin,kaikista ennakkoluuloista huolimatta. En kärsinyt juuri mistään..paitsi ihan viimisillä viikoilla tuli turvotuksia. Tytöt syntyivät 36 viikolla sektiolla, kun paikat eivät auenneet tarpeeksi ja vesi oli mennyt. Tytöt olivat täysin terveitä, mutta minä en...jouduin samana yönä vielä lekattavaksi ku tuli jotain ongelmia.Lapsiani en ollut vielä nähnyt vain kuullut..huoli oli suuri. Aamulla kun minut oli viety osastolle ja rupesin heräämään tokkurasta ja mieheni tuli minua katsomaan tyttöjeni kanssa..en tiennyt olenko elossa ja onko tytöt todella minusta tulleet..olin sanaton mutta onnellinen. Viikon makasin sairaalassa ja yritin päästä jaloilleni mutta turvotus oli valtava, mikä esti minua liikkumasta. Olin v***tunut ja masentunut ku muut huolehtivat lapsistani. No onneksi se turvotus alkoi lääkkeitten avulla helpottamaan ja pääsin jaloilleni ja kotion.
Molemmilla tytöillä oli vatsavaivoja seuraavat 3KUUKAUTTA! Oli huutoa ja kitinää, enkä hankkinut enään tietää mikä viikon päivä oli menossa ku yö ja päivä menivät pätkä unien takia sekaisin..oli vielä kesä ja kauhea helle yötä päivää!
Mutta ystävät hyvät ajatelkaas...tyttöni ovat nyt 11kk ja hampaitakin ollaan tehty ja yöt ovat rauhoittuneet 4kk ikäisestä eteenpäin. JA MIKÄ PARASTA..OLEN VIELÄ HENGISSÄ JA TÄYSJÄRKINEN KAIKKIEN VASTOINKÄYMISTEN JÄLKEEN!
Toivottavasti tästä olisi rohkaisua teille tuoreille vanhemmille..yrittäkää muistaa että on aina joku jolla voi mennä huonommin..se antaa kummasti voimaa eteenpäin. =)

 

\

\

kyllä lapsi on käytäytyy kuin vanhempasakin jos äiti kiukkunen ja kitisee sitä samaa tekee lapsikin ja päinvastoin jos äiti onnellinen lapsi myös hyväntuulinen,

:headwall: \|O

Ihan oikeesti... Et voi olla tosissas... :xmas:

Minä olen meillä ainakin tämän huomannut. Jos lähden pahantuulisuuteen ja kiukuiluun mukaan, niin varmasti kiukkuillaan kahta kovemmin. Onhan itselläkin joskus huonoja päiviä, mutta ei sitä kannata lapselle näyttää-> päivästä tulee vielä huonompi lapsenkin kitinän lisääntyessä. Lapsen kiukkuillessa rauhallisesti ja hyväntuulisesti vain korjataan tilanne ja lapsi rauhoittuu kaikista helpoiten. Väsyneenä ja kyllästyneenä se on tietenkin vaikeaa, mutta äidin omalla käyttäytymisellä on paljon merkitystä. (Ainakin meidän uhmaikäisen kanssa)

Nimin. 2 vuotiaan ja vauvan äiti

 

Meidän poika oli kans aluksi tosi työllistävä.. koko ajan syliä, ei suostunu oleen sitterissä tai viltillä ollenkaan. Vessaanki jos menin niin toinen parku koko ajan kurkku suorana. Mutta nyt poika 4 kk ja kaikki paremmin. Viihtyy lattialla (tosin monesti pitää istua siinä vieressä). Mulla kans toi imurointi edelleen vaikeeta..

Ollaanhan suvaitsevasia toistemme ajatuksille? Mikä keskustelufoorumi se tällainen on että kun toinen vaikeaan hetkeen haluaa tukea niin lytätään vaan!?! Itse voin ainaki sanoa että valvominen vie viimeisetkin mehut. Meillä oli vuorokausi rytmi pyllyllään noin 2 kk:tta ja oli tosi rankkaa valvoa joka yö aamuviiteen vauvan kans. Ja ihan pätkissä nukuttiin 3 tuntia kerrallaan. Pikkuhiljaa ollaan saatu rytmiä oikeaan.

Pyydä apua läheisiltä, jotta saat nukkua tai siivota tai käydä vaikka kaupassa. Helpottaa paljon kun saat edes hetken rentoutua. Hyvä äiti pitää huolta myös itsestään. Ja on se vauvaa ajatellen tärkeää että äiti on onnellinen.

 

Meidän poika oli kans aluksi tosi työllistävä.. koko ajan syliä, ei suostunu oleen sitterissä tai viltillä ollenkaan. Vessaanki jos menin niin toinen parku koko ajan kurkku suorana. Mutta nyt poika 4 kk ja kaikki paremmin. Viihtyy lattialla (tosin monesti pitää istua siinä vieressä). Mulla kans toi imurointi edelleen vaikeeta..

Ollaanhan suvaitsevasia toistemme ajatuksille? Mikä keskustelufoorumi se tällainen on että kun toinen vaikeaan hetkeen haluaa tukea niin lytätään vaan!?! Itse voin ainaki sanoa että valvominen vie viimeisetkin mehut. Meillä oli vuorokausi rytmi pyllyllään noin 2 kk:tta ja oli tosi rankkaa valvoa joka yö aamuviiteen vauvan kans. Ja ihan pätkissä nukuttiin 3 tuntia kerrallaan. Pikkuhiljaa ollaan saatu rytmiä oikeaan.

Pyydä apua läheisiltä, jotta saat nukkua tai siivota tai käydä vaikka kaupassa. Helpottaa paljon kun saat edes hetken rentoutua. Hyvä äiti pitää huolta myös itsestään. Ja on se vauvaa ajatellen tärkeää että äiti on onnellinen.

Olispa ihanaa nukkua 3 tunnin pätkissä puolen tunnin- tunnin pätkien sijaan. Voi sitä autuutta, kun saiskin...

 

No joo parempia aikoja odotellessa..aika huvittavaa lukea joitain tekstejä... täällä kohta 11kk poika ja vajaa 8 kk ikäsenä alkoi se kitinäikä ja joku äiti lohdutteli et pari viikkoo kestää..mutta jatkuupa vaan eli 3 kk ollaan jo kestetty tätä menoo huutoo aamusta iltaan, mikään ei oo hyvin, syöminen aivan järkyttävää ja yötkin tosi levottomia että niin josko sitä sitten parin vuoden päästä sais nukuttuu hetken.. oottelen vaan kauhulla syksyy ku toinen tulollaan ja tää keskimmäinen poitsu vaan kitisee tosiaan...enkä tiä mitä teen, oon välillä aika pulassa ku ittellä univelkaa ja pinna tosiaan välillä kireellä...vastaavia kokemuksia otetaan vastaan ja neuvotkin käy...

 

on se hyvä etten mä ole ainoo joka poltaa päreensä välillä

viimeksi tänään on saannu olla äänihuulia aukomassa ja kovaa....tuntuu ettei noihin ihaniin kullannuppuihin taida hiljanen puhe tehota ( jospas sitä kokeilis vaikka huomenna jos on tarve ) pukeminen ulos on semosta tuskaa ettei ole tosikaan ja syöminen on yök yök...
ja ikää heillä on 3,5v ,5,5v ja sitten toi meijän 8,5kk
mutta niinkun joku sano niitä parempia aikoja ootellessa =) =) ja kyllä se siitä helpottaa olen niin kuullut...mutta sitten tulee murrosikä ja uudet murheet ym....

mä olenkin noille mun tyttösille sanonnu että äiti on sitten vanhana "samanlainen " kun te olitten nyt..ei tätä mehuu tota mä halusin ,ei maitoo vaan vettä,liian kuumaa ja nyt on liian kylmää ! kattovat vaan että et ole...

meillä nukkuu kaikki kolme yöt kyllä ihan ok nyt kun ei ole niitä kauhukohtauksiakaan enään tullut isommille...mutta silti olen kun nukkuneen rukous :x :x

no ehkä eläkeellä sitten istutaan rauhas kiikutuolissa kun lapset on saatu isoiksi...

t.kolmen tyttösen äiti