V
vieras
Vieras
Uskomuksia ihmisestä
Maankuori on täynnä eläinten ja kasvien kivettyneitä jäänteitä. Ihmisfossiileja on sitä vastoin löytynyt hyvin vähän. Kivettyneet luut ovat useimmiten pirstoutuneet hyvin pieniksi osiksi. Kun luunsiruista kootaan kokonaisuuden osia, voidaan tämä kokoamistyö tehdä monella eri tavalla. Vasta nyt on uskallettu tuoda tutkijoiden piirissä esille se, kuinka ihmisen menneisyyttä kartoittavien tutkijoiden omat uskomukset, ennakkoluulot ja tarkoitushakuisuus ovat ohjanneet heidän työskentelyään ja vääristäneet heidän tulkintojaan. Kehitysoppiin uskovat ovat etsineet todisteita uskolleen -eivät siitä, mikä vastaisi todellisuutta tai tieteellisellä pätevyydellä tehtyä tutkimusta.
Siitä lähtien, kun kehitysoppi hyväksyttiin tieteen tekijöiden yhteiseksi uskonnoksi, on tutkijoiden kesken käyty myös kiivasta kilpailua. Voittajaksi kruunataan se, joka ensimmäisenä löytää puuttuvan renkaan apinan ja ihmisen välille. Tämä kilpailu on saanut aikaan ihmeellisiä asioita. Myös näistä kerromme tässä Taustaa -sarjassa. Ensimmäiseksi käymme läpi tapausta Neandertalin ihminen.
Kiviset ihmiset
Karibiansaarten kovat liitukivikerrokset saivat huomiota v. 1812. Kiviä louhittaessa paljastui sen sisään kivettyneenä lähes ehjä naisen luuranko. Löytö sai nimekseen Lady Guadeloupe,
Lady Guadeloupen kivettyneet luut ovat kiven sisällä. Kehitysoppineiden käyttämien ikätaulukoiden mukaan kivikerros on syntynyt n. 28 miljoonaa vuotta sitten. Luusto kuuluu kuitenkin nykyaikaiselle naiselle. (Science and Medicine Library/Toronto)
Koska kerrostuma oli n. kilometrin pituinen ja ehjä, oli naisen täytynyt hautautua kerroksiin niiden ollessa vasta muodostumassa. Samoista kerrostumista löytyi muitakin ihmisen luurankoja. Suuri, n. kahden tuhannen kilon kivenlohkare kuljetettiin alueelta v.1812 näytteille British Museumiin. Kiven sisästä tuli näkyviin kivettynyt ihmisen luuranko. Museon tarkoituksena oli todistaa se, miten vedenpaisumus oli kohdellut aikansa ihmistä. Tällainen todistelu oli vielä 1800-luvun alussa mahdollista. Kehitysopin uskomukset olivat vasta tulossa.
Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo. Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle.
Calaverasin kallo on myös löydetty kiven sisältä. Ikää kivellä on yhtä paljon kuin Lady Guadaloupellakin. Kallon muoto vastaa neandertalilaisten ja nykyihmisten kallon muotoa. (Science and Medicine Library/Toronto)
Merkittäväksi tämän löydön teki se, että kallon alapuolelta löytyi runsaasti erilaisia astioiden ja työvälineiden jäänteitä, jotka osoittivat, että ihminen oli toiminut alueella ennen hautautumistaan lietteeseen. Nämä löydöt muodostuivat pulmaksi kehitysoppia kannattaville tutkijoille, kun kehitysoppi alkoi vallata selityksineen ja uskomuksineen alaa tutkijoiden piiristä. Kun uusittu British Natural Museum v. 1881 avasi ovensa, olikin kaikki kehitysoppia vastaan oleva aineisto jo korjattu piiloon kellareihin. Vasta nyt, yli 100 vuotta myöhemmin, asiantuntijoita on päästetty tutkimaan näitäkin löytöjä. Kehitysopin ikätaulukoiden mukaan kiven sisällä olevien luurankojen iäksi määriteltiin n. 28 miljoonaa vuotta. Pulma on edelleen siinä, että nämä "nykyihmiset" olivat eläneet n. 25 miljoonaa vuotta liian aikaisin. Siksi kivet sisältöineen pysyvät museon kellareissa.
Kilpailu apinamiehestä alkaa
Vuonna 1857 löytyivät Saksasta ensimmäiset luolaan haudatut Neandertalilaisen jäännökset. Muutama luunpala ja kallon yläosa. Juuri muutamia kuukausia aikaisemmin oli tunnettu anatomian tuntija Richard Owen määritellyt ihmisen ja apinan välimuodon "puuttuvan renkaan" ulkomuodon. Siinä oli merkittävänä piirteenä matala kallo ja voimakkaat silmänympärysluut. Ne kehitysopin kannattajat, jotka halusivat näyttää toteen, että ihminen on kehittynyt apinasta, toivat voimakkaasti esiin uutta Neandertalin alkuihmistä. Taiteilijoille annettiin tehtäväksi luoda ulkokuori ja ympäristö tälle "puuttuvalle renkaalle". Lopputuloksena yleisölle esiteltiin sekä museoiden että painetun sanan kautta apinamainen, matalaotsainen, alastomana ja kumarassa kulkeva, karvainen apinaihminen.
Muutaman luunkappaleen ja kallon yläosan perusteella neandertal-alkuihmiselle annettiin ulkomuoto ja elintavat. Niiden avulla ihmiset saatiin uskomaan tieteellisenä totuutena, että ihminen on kehittynyt apinasta.
Se liikkui rullaavasti apinamaisten jalkojen ulkosivuilla . Se ei osannut puhua, vaan käytti yhteydenpitoon jonkinlaista murahtelukieltä. Se oli eläimellinen ja tyhmä. Kuvien todenperäisyydestä meni takuuseen mm. ranskalainen professori M. Boule jo v.1908, vaikka käytettävissä oli silloin vain kallon osa ja muutamia luunosia jäsenistä. Taiteilijoiden tekemään mielikuvitukselliseen luomukseen, "puuttuvaan renkaaseen" saivat miljoonat ihmiset tutustua eri puolilla maailmaa museoiden, tieteisteosten ja oppikirjojen välityksellä. Alkukantainen kuva ei muuttunut todenperäiseksi vaikka seuraavien vuosikymmenten aikana eri puolilta maailmaa löytyi uusia neandertalin ihmistä koskevia löytöjä, joiden "asukkailla" oli nykyihmisen piirteet.
Eri mieltä
Useat aikansa tunnetut asiantuntijat ja tutkijat olivat alusta lähtien eri kannalla kuin kehitysoppiaan kiivaasti puolustavat tutkijat. He havaitsivat, että nämä hautalöydöt todistivat korkeasta kulttuurista, yhteisön huolenpidosta, vapaista seksuaalisuhteista ja uskosta elämän jatkumiseen. Ravinnon puutteellisuus oli saanut aikaan mm. riisitaudin, josta johtui luuvääristymiä ja niveltulehduksia. Myös sukupuolitaudit olivat olleet yleisiä. Näitä lausuntoja ei haluttu ottaa huomioon, koska ne eivät tukeneet kehitysoppia, vaan pikemminkin Raamatun antamaa kuvaa ihmisestä ennen vedenpaisumusta.
Vasta viime aikoina uusilla menetelmillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä yli 100 vuotta sitten esitetyt näkemykset neandertalilaisia vaivanneista puutostaudeista ja sairauksista olivat oikeita ja tieteellisen puolueettomasti tehtyjä.
Luolalöytöjen ja kaivausten yleistyessä havaittiin, että Neandertalin rotuun kuuluvia oli asunut eri puolilla Eurooppaa sekä Aasian länsiosissa. Löytöpaikkoja on yli 70 ja luujäännöksiä n. 300 yksilöstä. Kehitysopin uskomusten mukaan neandertalilaisia oli ollut olemassa jo 230.000 vuotta sitten, mutta ne kuolivat sukupuuttoon n. 30.000 vuotta sitten. Tietenkin ne, jotka uskovat ihmisen apinamaiseen alkujuureen haluavat unohtaa ne aiemmin mainitut, kiven sisään hautautuneet ihmisen luut, jotka olisivat vastaavien ikälaskelmien mukaan yli 25 miljoonaa vuotta vanhoja mutta Raamattuun uskoville vahvoina todisteina vedenpaisumuksen tuhoista.
Kansainvälisesti tunnettu "Elämän Ihmeet"-kirja kuvaa aivojen koon merkitystä älykkyyden kannalta. Yllä olevaan kuvaan on annettu kirjassa seuraava kuvateksti: "Aivojen kehitys simpanssista nykyajan ihmiseen. Koko kasvaa jatkuvasti. Aivot ovat pienemmät simpanssilla, joka ihmisapinoista on älykkäin. Sitten seuraavat järjestyksessä Jaavan apinaihminen, Piltdowin mies ja Neandertalin ihminen. Uloin ääriviiva esittää tyypillisen nykyajan ihmisen aivoja." Kirjan tarkoitus on luoda lukijalle usko kehitysoppiin. Kirja ei kerro, että neandertalilaisilla oli suuremmat aivot kuin nykyihmisillä. Se ei myöskään kerro, että aivojen koon kasvaminen ei merkitse älykkyyden kasvamista. Tämänkään kehitysoppia tukevan kirjan kuvitus ei perustu tosiasioihin. Piltdownin mies ja Jaavan apinaihminen olivat vuosikymmeniä voimakkaita todisteita siitä, että ihminen on polveutunut apinasta. Myöhemmin paljastui, että molemmat olivat räikeitä väärennöksiä, joilla tuettiin uskoa kehitysoppiin.
Mitä useampia neandertalilaisten hautoja kaivettiin, sitä vaikeampaa kehitysopin kannattajien oli puolustella väitteitä ja uskomuksia apinamaisesta "puuttuvasta renkaasta". Eräs neandertalilainen oli haudattu yhdessä silmukkahaarniskapaitansa kanssa, toisen kallossa oli ammuksen sisäänmeno- ja ulostuloreikä, jne. Kun Filippiinien saarilta löytyi v. 1910 eläviä "neandertalilaisia" (Tay Tay-kansa)5 , oli "puuttuvan renkaan" kohtalo jo silloin vaakalaudalla. Luonnollisesti näistä löydöistä ei annettu tietoa apinaihmisen lumoissa olevalle yleisölle, jota pidettiin kehitysopin uskossa ja apinan sukulaisina. Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on edelleen kehitysuskon vääristämät tiedot neandertalin alkuihmisistä.
Neandertalilainen ihminen oli huomattavasti nykyistä ihmistä rotevampi. Tämä käy hyvin ilmi kun vertaa neandertalilaisen sormiluuta nykyisen keskiverto-ihmisen sormiluuhun.
Yli 150 vuoden aikana löydettyjä luun kappaleita on nyt voitu tutkia uudelleen. Neandertalin ihmisen kallon osat ja muut löydetyt luut osoittavat, että kysymyksessä on nykyihmistä voimakkaampi ja vankempi rotu. Luusto on kookkaampaa ja aivojen koko on ollut reilusti nykyistä keskikokoa tilavampi.6 Elämäntyyli on ollut yhteisömyönteinen ja uskonnollinen.
Voidaankin todeta, että neandertalilainen ei eroaisi nykyisten ihmisten joukosta. Nykyisinkin on kookkaita ja kauniita ihmisiä, jotka ovat voimiltaan ja taidoiltaan muita ylempänä. Kuten esi-isämme olivat ennen vedenpaisumusta.
Maankuori on täynnä eläinten ja kasvien kivettyneitä jäänteitä. Ihmisfossiileja on sitä vastoin löytynyt hyvin vähän. Kivettyneet luut ovat useimmiten pirstoutuneet hyvin pieniksi osiksi. Kun luunsiruista kootaan kokonaisuuden osia, voidaan tämä kokoamistyö tehdä monella eri tavalla. Vasta nyt on uskallettu tuoda tutkijoiden piirissä esille se, kuinka ihmisen menneisyyttä kartoittavien tutkijoiden omat uskomukset, ennakkoluulot ja tarkoitushakuisuus ovat ohjanneet heidän työskentelyään ja vääristäneet heidän tulkintojaan. Kehitysoppiin uskovat ovat etsineet todisteita uskolleen -eivät siitä, mikä vastaisi todellisuutta tai tieteellisellä pätevyydellä tehtyä tutkimusta.
Siitä lähtien, kun kehitysoppi hyväksyttiin tieteen tekijöiden yhteiseksi uskonnoksi, on tutkijoiden kesken käyty myös kiivasta kilpailua. Voittajaksi kruunataan se, joka ensimmäisenä löytää puuttuvan renkaan apinan ja ihmisen välille. Tämä kilpailu on saanut aikaan ihmeellisiä asioita. Myös näistä kerromme tässä Taustaa -sarjassa. Ensimmäiseksi käymme läpi tapausta Neandertalin ihminen.
Kiviset ihmiset
Karibiansaarten kovat liitukivikerrokset saivat huomiota v. 1812. Kiviä louhittaessa paljastui sen sisään kivettyneenä lähes ehjä naisen luuranko. Löytö sai nimekseen Lady Guadeloupe,
Lady Guadeloupen kivettyneet luut ovat kiven sisällä. Kehitysoppineiden käyttämien ikätaulukoiden mukaan kivikerros on syntynyt n. 28 miljoonaa vuotta sitten. Luusto kuuluu kuitenkin nykyaikaiselle naiselle. (Science and Medicine Library/Toronto)
Koska kerrostuma oli n. kilometrin pituinen ja ehjä, oli naisen täytynyt hautautua kerroksiin niiden ollessa vasta muodostumassa. Samoista kerrostumista löytyi muitakin ihmisen luurankoja. Suuri, n. kahden tuhannen kilon kivenlohkare kuljetettiin alueelta v.1812 näytteille British Museumiin. Kiven sisästä tuli näkyviin kivettynyt ihmisen luuranko. Museon tarkoituksena oli todistaa se, miten vedenpaisumus oli kohdellut aikansa ihmistä. Tällainen todistelu oli vielä 1800-luvun alussa mahdollista. Kehitysopin uskomukset olivat vasta tulossa.
Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo. Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle.
Calaverasin kallo on myös löydetty kiven sisältä. Ikää kivellä on yhtä paljon kuin Lady Guadaloupellakin. Kallon muoto vastaa neandertalilaisten ja nykyihmisten kallon muotoa. (Science and Medicine Library/Toronto)
Merkittäväksi tämän löydön teki se, että kallon alapuolelta löytyi runsaasti erilaisia astioiden ja työvälineiden jäänteitä, jotka osoittivat, että ihminen oli toiminut alueella ennen hautautumistaan lietteeseen. Nämä löydöt muodostuivat pulmaksi kehitysoppia kannattaville tutkijoille, kun kehitysoppi alkoi vallata selityksineen ja uskomuksineen alaa tutkijoiden piiristä. Kun uusittu British Natural Museum v. 1881 avasi ovensa, olikin kaikki kehitysoppia vastaan oleva aineisto jo korjattu piiloon kellareihin. Vasta nyt, yli 100 vuotta myöhemmin, asiantuntijoita on päästetty tutkimaan näitäkin löytöjä. Kehitysopin ikätaulukoiden mukaan kiven sisällä olevien luurankojen iäksi määriteltiin n. 28 miljoonaa vuotta. Pulma on edelleen siinä, että nämä "nykyihmiset" olivat eläneet n. 25 miljoonaa vuotta liian aikaisin. Siksi kivet sisältöineen pysyvät museon kellareissa.
Kilpailu apinamiehestä alkaa
Vuonna 1857 löytyivät Saksasta ensimmäiset luolaan haudatut Neandertalilaisen jäännökset. Muutama luunpala ja kallon yläosa. Juuri muutamia kuukausia aikaisemmin oli tunnettu anatomian tuntija Richard Owen määritellyt ihmisen ja apinan välimuodon "puuttuvan renkaan" ulkomuodon. Siinä oli merkittävänä piirteenä matala kallo ja voimakkaat silmänympärysluut. Ne kehitysopin kannattajat, jotka halusivat näyttää toteen, että ihminen on kehittynyt apinasta, toivat voimakkaasti esiin uutta Neandertalin alkuihmistä. Taiteilijoille annettiin tehtäväksi luoda ulkokuori ja ympäristö tälle "puuttuvalle renkaalle". Lopputuloksena yleisölle esiteltiin sekä museoiden että painetun sanan kautta apinamainen, matalaotsainen, alastomana ja kumarassa kulkeva, karvainen apinaihminen.
Muutaman luunkappaleen ja kallon yläosan perusteella neandertal-alkuihmiselle annettiin ulkomuoto ja elintavat. Niiden avulla ihmiset saatiin uskomaan tieteellisenä totuutena, että ihminen on kehittynyt apinasta.
Se liikkui rullaavasti apinamaisten jalkojen ulkosivuilla . Se ei osannut puhua, vaan käytti yhteydenpitoon jonkinlaista murahtelukieltä. Se oli eläimellinen ja tyhmä. Kuvien todenperäisyydestä meni takuuseen mm. ranskalainen professori M. Boule jo v.1908, vaikka käytettävissä oli silloin vain kallon osa ja muutamia luunosia jäsenistä. Taiteilijoiden tekemään mielikuvitukselliseen luomukseen, "puuttuvaan renkaaseen" saivat miljoonat ihmiset tutustua eri puolilla maailmaa museoiden, tieteisteosten ja oppikirjojen välityksellä. Alkukantainen kuva ei muuttunut todenperäiseksi vaikka seuraavien vuosikymmenten aikana eri puolilta maailmaa löytyi uusia neandertalin ihmistä koskevia löytöjä, joiden "asukkailla" oli nykyihmisen piirteet.
Eri mieltä
Useat aikansa tunnetut asiantuntijat ja tutkijat olivat alusta lähtien eri kannalla kuin kehitysoppiaan kiivaasti puolustavat tutkijat. He havaitsivat, että nämä hautalöydöt todistivat korkeasta kulttuurista, yhteisön huolenpidosta, vapaista seksuaalisuhteista ja uskosta elämän jatkumiseen. Ravinnon puutteellisuus oli saanut aikaan mm. riisitaudin, josta johtui luuvääristymiä ja niveltulehduksia. Myös sukupuolitaudit olivat olleet yleisiä. Näitä lausuntoja ei haluttu ottaa huomioon, koska ne eivät tukeneet kehitysoppia, vaan pikemminkin Raamatun antamaa kuvaa ihmisestä ennen vedenpaisumusta.
Vasta viime aikoina uusilla menetelmillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä yli 100 vuotta sitten esitetyt näkemykset neandertalilaisia vaivanneista puutostaudeista ja sairauksista olivat oikeita ja tieteellisen puolueettomasti tehtyjä.
Luolalöytöjen ja kaivausten yleistyessä havaittiin, että Neandertalin rotuun kuuluvia oli asunut eri puolilla Eurooppaa sekä Aasian länsiosissa. Löytöpaikkoja on yli 70 ja luujäännöksiä n. 300 yksilöstä. Kehitysopin uskomusten mukaan neandertalilaisia oli ollut olemassa jo 230.000 vuotta sitten, mutta ne kuolivat sukupuuttoon n. 30.000 vuotta sitten. Tietenkin ne, jotka uskovat ihmisen apinamaiseen alkujuureen haluavat unohtaa ne aiemmin mainitut, kiven sisään hautautuneet ihmisen luut, jotka olisivat vastaavien ikälaskelmien mukaan yli 25 miljoonaa vuotta vanhoja mutta Raamattuun uskoville vahvoina todisteina vedenpaisumuksen tuhoista.
Kansainvälisesti tunnettu "Elämän Ihmeet"-kirja kuvaa aivojen koon merkitystä älykkyyden kannalta. Yllä olevaan kuvaan on annettu kirjassa seuraava kuvateksti: "Aivojen kehitys simpanssista nykyajan ihmiseen. Koko kasvaa jatkuvasti. Aivot ovat pienemmät simpanssilla, joka ihmisapinoista on älykkäin. Sitten seuraavat järjestyksessä Jaavan apinaihminen, Piltdowin mies ja Neandertalin ihminen. Uloin ääriviiva esittää tyypillisen nykyajan ihmisen aivoja." Kirjan tarkoitus on luoda lukijalle usko kehitysoppiin. Kirja ei kerro, että neandertalilaisilla oli suuremmat aivot kuin nykyihmisillä. Se ei myöskään kerro, että aivojen koon kasvaminen ei merkitse älykkyyden kasvamista. Tämänkään kehitysoppia tukevan kirjan kuvitus ei perustu tosiasioihin. Piltdownin mies ja Jaavan apinaihminen olivat vuosikymmeniä voimakkaita todisteita siitä, että ihminen on polveutunut apinasta. Myöhemmin paljastui, että molemmat olivat räikeitä väärennöksiä, joilla tuettiin uskoa kehitysoppiin.
Mitä useampia neandertalilaisten hautoja kaivettiin, sitä vaikeampaa kehitysopin kannattajien oli puolustella väitteitä ja uskomuksia apinamaisesta "puuttuvasta renkaasta". Eräs neandertalilainen oli haudattu yhdessä silmukkahaarniskapaitansa kanssa, toisen kallossa oli ammuksen sisäänmeno- ja ulostuloreikä, jne. Kun Filippiinien saarilta löytyi v. 1910 eläviä "neandertalilaisia" (Tay Tay-kansa)5 , oli "puuttuvan renkaan" kohtalo jo silloin vaakalaudalla. Luonnollisesti näistä löydöistä ei annettu tietoa apinaihmisen lumoissa olevalle yleisölle, jota pidettiin kehitysopin uskossa ja apinan sukulaisina. Koulukirjoissa ja ns. tieteisteoksissa on edelleen kehitysuskon vääristämät tiedot neandertalin alkuihmisistä.
Neandertalilainen ihminen oli huomattavasti nykyistä ihmistä rotevampi. Tämä käy hyvin ilmi kun vertaa neandertalilaisen sormiluuta nykyisen keskiverto-ihmisen sormiluuhun.
Yli 150 vuoden aikana löydettyjä luun kappaleita on nyt voitu tutkia uudelleen. Neandertalin ihmisen kallon osat ja muut löydetyt luut osoittavat, että kysymyksessä on nykyihmistä voimakkaampi ja vankempi rotu. Luusto on kookkaampaa ja aivojen koko on ollut reilusti nykyistä keskikokoa tilavampi.6 Elämäntyyli on ollut yhteisömyönteinen ja uskonnollinen.
Voidaankin todeta, että neandertalilainen ei eroaisi nykyisten ihmisten joukosta. Nykyisinkin on kookkaita ja kauniita ihmisiä, jotka ovat voimiltaan ja taidoiltaan muita ylempänä. Kuten esi-isämme olivat ennen vedenpaisumusta.
