Mitenhä hitossa tän otsikoisi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tuitzu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Tuitzu

Aktiivinen jäsen
18.06.2004
1 587
0
36
Mä olen raskaana viikolla 33. Alusta asti mulla on ollut kamala keskenmenopelko ja menetyksen pelko. Lapsen alkuun saaminen kesti kauan ja sitä edelsi yksi keskenmeno.
Vieläkin mulle on kauheen vaikea muodostaa tunne sidettä tähän lapseen joka kaiken järjen mukaan syntyy reilun kk päästä.
Ajattelen kokoajn että jotain pahaa tapahtuu ja jos menetys olsi sitten jotenkin helpompi, kun en ajattele että meille tulee vauva.
Kaiken tarvikkeiden hankintakin tuntuu "huijaukselta" koska pelkään että en saa nyyttiä syliini.

Onko kellään muulla ollut näin?
Odotan kovasti toki vauvaa, mutta semmonen pelkopeikko kokoajan takaalalla...

pelkään miten tää vaikuttaa mun suhteeseen vauvaan sitten kun se on syntynyt. uskallanko edelleenkään heittäytyä äitiyteen kaikkien pelkojeni kanssa.

Ajoittain raskausaikana oon suorastaan ollut jatkuvan itkuinen pelkoineni ja myös synnytyksen jälkeinen masennus ei tunnu mitenkään mahdottomalta mun kohdallani.

mulle voi laittaa myös yv:tä.
 
Tuttuja tunnelmia. Minä kun odotin meidän nelosta niin en "odottanut vauvaa" olin vain raskaana. En siis uskaltanut ajatella että oikeasti saan sen lapsen joskus elävänä syliini. Tuota kesti vielä pitkään lapsen synnyttyäkin. Mutta silti uskalsin kiintyä lapseen, tyttö oli rakastakin rakkaampi. :heart:
 

Tuo kuulostaa tutulta, pelkään myös etten saakaan vauvaa "ehjänä" sit syliini, mulla rv 36..hankinnat on ihan alkutekijöissään, kun en uskalla alkaa ostelee ja hössöttää. Mulla ei oo edes mitään negatiivisia kokemuksia, ajattelen niinpäin et kun yhden ihanan ja terveen lapsen oon saanut, niin ei mulla voi olla niin hyvä tuuri että tääkin toinen kerta menis nappiin.
Ite en edes ekan aikaan aatellut niinkään että mikään vois mennä pieleen, tietty aluks oli se km pelko, mut sekin meni ohi kun alkoi liikkeet tuntee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ööö:
Mutta entä jos jotain pahaa tapahtuisi, kuinka kovaa katuisit kun et uskaltanut rakastaa lastasi?!

Niin.

:'(

Mutta kun ei oo vaan järjellä selitettävä homma tämä. Kuten Rva R sanoi, mäkin oon vaan raskaana. En ees uskalla ajtella aikaa jolloin synnytän. Se tuntuu jotenkin niin epätodelliselta että minua sellainen onni kohtaisi.

Tästä puhuminen on mulle vaikeeta, välillä toki kykenen smaltalkkinn sukulaisten kanssa kun kyselevät vauvasta ja muusta. Mutta esimerkikis tuleva perhe- ja synnytysvalmennus jännittää koska en pysty puhumaan vieraille vauvasta ja synnytyksestä sen enempää herkistymättä valtavasti.
 
Mulla oli kuopusta (nyt 1v4kk) odottaessani saman moisia tunteita.
Olin ihan varma, että raskaus menee kesken (mulla oli kyllä vuotoja ja paljon supisteluja pitkän aikaa ja jouduin/pääsin käymään ylimääräisissä tarkastuksissa muutaman kerran sen takia, päivystyksessäkin), pelkäsin vessassa käyntiä, koska en halunnut nähdä vuotoa ja pelkäsin lapsen syntyvän pönttöön. Olin myös varma, että lapsi syntyy jotenkin vammautuneena, synnytyksestä tulee todella ongelmallinen tai mä en osaa hoitaa vauvaa ja lapselle käy jotain. En uskaltanut oikein nauttia raskaudesta, ostaa vauvatavaroita tms., koska pelkäsin niin paljon lähes koko ajan. Synnytyspelkoni takia kävin keskustelemassa kätilön kanssa ja täytyy sanoa, että se todella auttoi.
Mutta luulen siis ymmärtäväni sua aika hyvin. :hug: Puhu neuvolassa peloistasi, puhu läheisillesi. Ja yritä peloistasi huolimatta nauttia raskaudesta ja ajatella niin, että kaikki menee hyvin ja pian sinulla on sylissäsi ihana pieni ihmisen alku. Ajan myötä tuommoiset pelot helpottuvat ja uskallat jo nauttia vauvasta ja elämästä äitinä. :hug:
 
Luulen ymmärtäväni sua...
Lähes kaikki odottavat äidit pelkäävät keskenmenoa ainakin jollakin tasolla ja jossain vaiheessa raskautta, mutta koettu keskenmeno nostaa sen pelon potenssiin 10 :( Mulla on esikoistyttö 1v8kk ja sisarusta tytölle alettiin yrittämään puoli vuotta sitten. Heinäkuussa sain plussan testiin ja heti seuraavana päivänä alkoi vuoto :'( Ei tarvinnut arvuutella, onko kyseessä raskauden aikaiset menkat vai keskenmeno, jotenkin sen vain tiesi. Ja myös sen tiesin plussan saatuani, että tämä ei pääty hyvin. Koetin vaientaa sen äänen, en tiennyt mistä se tuli, mutta se ääni oli oikeassa...
Eilen sitten sain taas plussan testiin ja alkuriemastuksen jälkeen pelko jysähti. Istuin lamaantuneena sohvalla ja mietin, miten kestän sen jos tämäkin menee kesken... Uskallanko enää ollenkaan yrittää raskautua jne. Tavallaan valmistauduin siihen, että vuoto pian alkaa ja se oli sitten siinä tämäkin raskaus. No, tästä on kulunut vasta vuorokausi ja olen edelleen tietyllä tavalla kauhuissani ja lamaantunut. Odotan kovasti alkuraskauden ultraa, ehkä sitten nähtyäni elävän alkion uskallan vähän ajatella, että meillä tosiaan olis vauva kesäkuussa.
Se on sitä itsesuojelua. Ja siitä on tosi vaikea järkeilemällä päästä eroon... Luulen että tämä pelko seuraa myös mua koko tämän raskauden ajan. Minäkin neuvon sua puhumaan tuosta pelostasi että saat vähän rauhoitettua mieltäsi. Ja onnea odotuksen kalkkiviivoille, pian sulla on se ihan oikea ja todellinen vauva sylissäsi =)
 
Kiitos jeesistä, oon oikeasti jo aatellut että oon jotenkin tunneköyhä kun en kykene tuntemaan, tai työnnän kaikki tunteeni sivuun.
Tai jotenkin outo kun jaksan vaan pelätä....
 
Noi kuulostaa ihan normaaleilta peloilta varsinkin jos on jo yksi kesken meno takana. Mutta koita neuvolassa puhua kuitenkin noista.

PS. Näyttää ihan tyttömahalta sun mahas:)
 

Yhteistyössä