Miten voisin parhaiten tukea ujoa 3- vuotiastani?

["huolissaan"]

Siinäpä se kysymys tulikin jo heitettyä, mutta selitän vielä.
3-vuotias tyttöni on kotioloissa ja tutuissa piireissä sosiaalinen, iloinen ja touhukas pikkutypykkä.
Uudet tilanteet ja uudet ihmiset taas eivät ole kovin helppoja. Tyttö tarvitsee paljon aikaa uusien ihmisten " hyväksymiseen". Esimerkiksi tämän päivän 3-vuotisneuvola meni aivan lekkeriksi uuden neuvolatädin myötä. Tyttö ei suostunut yhteistyöhön ollenkaan ja neuvola-aika meni näin uusiksi kokonaan..
Miten arkaa lasta voisi parhaiten rohkaista? Vähän huolettaa sekin, että jos seuraavakin neuvolakerta menee samalla kaavalla, niin mitähän tästä vielä tulee? Neuvolan aikataulu ei näköjään riitä tytön luottamuksen voittamiseksi. Neuvola-täti oli sinänsä symppis, mutta en tiedä vaistosiko lapsi myös hänen epävarmuutta ja oli näin ollen vielä tavallistakin pidättyväisempi.

 

["vieras"]

Altistamalla lapsi tilaisuuksiin jossa lapsi on ujo.

Muuten lapsi on ujo myös aikuisena.

 

[Mep]

Meidän poika oli ennen päiväkoti-ikää (lue alle 3v.) tosi arka kerhoissa, pelkäsi toisten itkua ja kiljuntaa. Käytiin silti urheasti ja istui sitten vaikka sylissä koko ajan.

Pikkuhiljaa rohkaistui ja kävi esim. toisessa huoneessa leikkimässä kerhossa kun join teetä toisessa ;-) Aika ja sinnikkyys tekee tehtävänsä. Lapsen ehdoilla kuitenkin.

 

[itsekin ujo lapsena]

Ujoudessa ei ole mitään hävettävää. Pakottamalla saa vain vahinkoa aikaan. Ujo lapsi tarvitsee paljon aikaa uuden tilanteen ja uusien ihmisten hyväksymiseen eli toistoja ja toistoja. Voihan olla, että hän siitä reipastuu itsestään ja kasvaessaan.
Ujo lapsi ei ole välttämättä ujo aikuisena.

 

["vieras"]

Meillä toiminut: Kerro etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, minne mennään ja miksi ja kauan kestää. Ainakin meillä lapsi pystyy näin paremmin valmistautumaan asiaan. Joskus jännittää etukäteen ihan älyttömästi, mutta tsemppaa tilanteen tullen ja on silmin nähden tyytyväinen sen jälkeen. Kun lapsi onnistuu, kannusta ja kehu. Kerro, että saa jännittää, äitiäkin jännittää, mutta joskus on pakko. Anna jotain konsteja, millä jännitystä voi helpottaa tai kysy lapselta, mikä helpottaisi. Meillä on joskus auttanut nalle ja joskus vesilasi. Tai sylissäolo tai pohdintatuokio juuri ennen. Eli lapsi saa aikaa koota voimansa, mutta silti lapselle on selvää, että pitää mennä tai tehdä. Anna lapselle pieniä tehtäviä, vaikka häntä jännittäisikin. Laita lapsi ostamaan itse oma jätskinsä tai pyytämään ravintolassa ketsuppia. Antamaan rahat kassatädille tai pyytämään kylässä mehua. Pieniä juttuja, jotka jännittää, mutta joiden tekemisen jälkeen lapsi on tyytyväinen itseensä. Muuttuvat samalla edes hiukan rutiiniksi ja vähitellen uudet tilanteet ja ihmiset eivät aina ole ihan niin mahdottomia.

 

[ap]

Niin.. Rohkaisevaa on, että tytön isä on ollut pienenä todella ujo, mikä ei tänä päivänä näy mitenkään. Päinvastoin, hyvin sosiaalinen mies on
Tärkeintähän on, että itse kuitenkin tiedän noiden neuvolan "kriteerien" täyttyvän, kun kysyin neuvolassa, että mitä sit pitäs osata ton ikäsen. Tyttö aloittaa nyt tarhan ja on ollut kuitenkin ihan innoissaankin asiasta. Tykkäs tosi paljon tarhan tädistä, joka kävi aloituskeskustelussa kotona ja häneen luotti melko nopeasti

 

["vieras"]

Tyttö vasta 3v joten antaisin tytön olla sellainen kun on.

 

[maranooka]

Anna lapselle aikaa ja oikeus olla arka. Aikuiselle asian hyväksyminen voi olla vaikeaa. Reipastumiseen voit toki yrittää rohkaista, mutta lasta ei kannata painostaa. Meidän aran lapsen kanssa asiaan auttoi parhaiten aika ja se, että lapselta ei vaadittu "liian suurta" reippautta (mentiin lapsen tahtiin asioissa). Se, että aikuinen on lapsen mukana eri tilanteissa, auttaa lasta selviytymään ja rohkaistumaan. Myös päiväkotiin mennessä lapselle oli tärkeää saada oma luottoaikuinen, jonka kanssa uudet asiat oli helpompi kohdata.

 

[p]

[QUOTE="vieras";21903788]Altistamalla lapsi tilaisuuksiin jossa lapsi on ujo.

Muuten lapsi on ujo myös aikuisena.[/QUOTE]

Toisaalta, miksi ei saisi olla ujo myös aikuisena? Ujous ei ole negatiivinen asia, vaan temperamenttipiirre. Toki ujous voi liiallisuuksiin mennessään olla este monelle toiminnalle eli ihmisen tulisi oppia toimimaan ujoudestaan huolimatta.

Eniten ujo lapsi tarvitsee mielestäni hyväksyntää, juuri sellaisenaan. Ei missään tapauksessa vertailua: Maijakin jo uskaltaa, vaikka on vuoden nuorempi, mikset sinäkin?

Hyväksyntää ja pienin askelin etenemistä. On ikävää, että lapsesi ujous esti neuvolatarkastuksen, mutten usko pakottamisen ja maanittelun auttavan asiaa. Lapsi saattaa mennä entistä enempi lukkoon. Sovitteko seuraavaksi kerraksi pidempää vastaanottoaikaa? Jotta aluksi sinä ja hoitaja voisitte rupatella niitä näitä ja lapsella olisi aikaa sopeutua tilanteeseen. Usein lasta auttaa, kun hän huomaa, että aikuisten on helppo olla toistensa seurassa. Se herättää hänessäkin luottamusta.

Oma kaksivuotias poikani on myös ujo. Joudun tekemään itseni kanssa töitä, etten pakota häntä reipastumaan, vaan annan hänen olla oma persoonansa ja sopeutuvan asioihin omalla ajallaan. Hän on osoittanut, että hän käy aina kohti pelottavia asioita eli pari kertaa kun saa rauhassa katsella ja totutella, asiat lähtee luistamaan kyllä!

Nämä siis vain minun mietteinäni.