Miten voin ikinä olla parisuhteessa?

[katti83]

Tai no olen minä parin kuukauden mittaisissa ollut, mutta kaikissa ongelma on se, että miehestä muodostuu minulle henki ja elämä ja näin ollen pelkään joka sekunti, että mies jättää tai pettää. Murehdin tätä sitten kaiket päivät, vaikka mies olisi kuinka luotettava. Mikään ei tunnu miltään paitsi mies. Olen nyt opetellut esittämään coolia ja normaalia, koska huomasin, että parisuhteen loppumista edesauttaa mustasukkaisuuteni ja kyselyt "milloin meinaat jättää minut?". Mutta vaikka olenkin kai edistynyt tässä normaalin esittämisessä, on minulla sisäisesti silti samat pelot ja ahdistukset. Erilaisissa terapioissa olen käynyt jo viisi vuotta, mutta ilmeisesti olen tavallista hullumpi, kun eivät ole tähän asiaan auttaneet. Onko teillä neuvoja?

 

[minä samaa maata]

Sama ongelma minullakin.Olin itse pitkässä parisuhteessa ja se meni suht ok.Koko ajan epäilin miestäni kuitenkin, en vaan tuonut sitä ilmi.Avioliittoni päättyi muuhun asiaan kun pettämiseen.
Minulla on käsitys, että miehiin ei voi luottaa.Ainoa mies joka antoi huonoa esimerkkiä oli isäni, varsinainen naistemies.Johtuneeko asia siitä?Onkohan tässä itsekidutuksesta kysymys???

Olen aloittamassa uutta suhdetta ja siinäkin epäilen ja koko ajan kyselen ja utelen..Tosin suhteen alkuaikana uusi mies oli yhteydessä ex -naisystäväänsä ja minulle hän väitti etteivät ole olleet yhteydessä aikoihin.
Olen aloittamassa terapiaa itsekin, koska välillä on hyviä päiviä ja seuraavana kaatuu seinät päälle.Ei oikein jaksa.
En tiedä mikä auttaisi, odotan paljon terapialta.Sinun kokemuksesi ei paljon rohkaise siinä asiassa.
Itse yritän järkeillä ja muutama päivä menee hyvin, kunnes taas maailma sortuu jostakin pienestä sanansta tai miesystävän lausahduksesta.
Toivottavasti joku osaisi neuvoja antaa.

 

[katti83]

Kyllä se terapia voi sinua hyvinkin auttaa, itse taidan olla vain sen verran häiriintynyt joidenkin asioiden suhteen, että niille ei tunnu voivan oikein mitään. Minullakin on sellainen kokemus isästä, ettei siihen voi luottaa (alkoholisti) mutta kukaan miesystäväni ei ole ollut epäluotettava, sen sijaan minä itse olen ollut useastikin. Koska itse osaan hyvin valehdella, epäilen kai, että muut ovat samanlaisia. Yritän tietysti päästä eroon myös tästä omasta käyttäytymisestäni, en ole siitä mitenkään ylpeä enkä ymmärrä käytöstäni muuten kuin että olen aika itsekäs. Ja siis ansaitsisin varmaan jonkun todella epäluotettavan poikaystävän.

 

[tiedän tunteen...]

Tai no olen minä parin kuukauden mittaisissa ollut, mutta kaikissa ongelma on se, että miehestä muodostuu minulle henki ja elämä ja näin ollen pelkään joka sekunti, että mies jättää tai pettää. Murehdin tätä sitten kaiket päivät, vaikka mies olisi kuinka luotettava. Mikään ei tunnu miltään paitsi mies. Olen nyt opetellut esittämään coolia ja normaalia, koska huomasin, että parisuhteen loppumista edesauttaa mustasukkaisuuteni ja kyselyt "milloin meinaat jättää minut?". Mutta vaikka olenkin kai edistynyt tässä normaalin esittämisessä, on minulla sisäisesti silti samat pelot ja ahdistukset. Erilaisissa terapioissa olen käynyt jo viisi vuotta, mutta ilmeisesti olen tavallista hullumpi, kun eivät ole tähän asiaan auttaneet. Onko teillä neuvoja?

Kuin minun kirjoittamaani tuo teksti, miinus etten ole käynyt missään terapiassa. Kaikki suhteet ovat olleet kestoltaan noin 1-4 kuukautta, kunnes mies on joko pettänyt, jättänyt koska ei kuulemma saa olla hetkeäkään rauhassa, tai koska ei saa mennä ja ryypätä kavereiden kanssa. Kai oli liikaa vaadittu että aikaa vietetään yhdessä, ja soitellaan ja tekstaillaan jos asutaan eri paikkakunnilla.
Vuosi vuoden perään sai aina pettyä, kun kävi samoin, huomasin olevani vain joku panopuu, tai hetkellinen hupi, ja pian oli jo uusi nainen kierroksessa. Minä kun jonkun kanssa suhdetta koitan rakentaa, otan sen tosissani, toisin kuin miehet näköjään.

Luulin etten koskaan löydä ketään, jonka kanssa voin olla juuri niin kuin haluan, joka rakastaa, ja kunnioittaa ja tahtoo olla kanssani.
Mutta niin vain kävi, että kun yli vuosi sitten erosin silloisesta poikaystävästäni, tai no en tiedä mikä hän oli, tapailimme pari kuukautta, mutta hän jätti, koska viina oli tärkeämpää, olin hetken aikaa todella rikki ja masentunut.
Sitten yhtenä päivänä yks kaks yllättäin vastaan tuli mies, josta en heti edes kiinnostunut. Aloimme sitten kuitenkin tapailemaan, ja kuinka ollakaan, olemme jo toista vuotta yhdessä! Hän on juuri sellainen mitä olen etsinyt, luotettava, mukava, lämmin, tunteellinen, tahtoo elämältä samoja asioita kuin minä. Tämä kesä on ehkä ollut paras elämässäni koskaan, olemme reissanneet yhdessä, nähneet ja tehneet asioita.

Jostain syystä minua on aina vetäneet puoleensa ne "pahat pojat", rentut, joista olen alitajuisesti tiennyt, että ei niistä poikaystäväksi ole, kun en itse ole mikään pissaliisa, kovis, alkoholisti, tai rääväsuinen ämmä.

Kyllä se oikea osuu kohdalle kun sitä vähiten odottaa, vanha fraasi, mutta paikkansapitävä.