Miten voi tulla näin pahamieli

Muistan, että jotkut muutkin on tänne kirjotelleet, kuinka tulee pahamieli kun kuulee vauvauutisia.
No tänään mun paraskaveri, ainut joka tietää meidän vauvan saanti pulmista, kertoi että alkavat pian yrittämään lasta. Siis jo toi sai mulle kyyneleet silmiin. Vaikka olen iloinen tän kaverin puolesta, silti pelkään että hän tulee raskaaksi ennen minua. Pelkään, että joudun elämään kaiken sen lapsen odotuksen ja saannin noin läheltä, itse saamatta lasta. En tätä ole kaverilleni kertonut, enkä aijo kertoakaan. Silti tuntuu niin pahalta. Herää vaan kysymyksiä, että miksi muut niitä lapsia vaan tekee.

 

Tiedän tuon tunteen oikein hyvin. Mutta siihenkin turtuu ajan myötä, vaikken tiedäkään, kuinka pitkä lapsettomuushistoria teillä on takana. Aiemmin otin tosi raskaasti kaikkien uutiset. Vieläkin se monesti sattuu, mutta viiden vuoden aikana lähipiiriin on syntynyt niin paljon lapsia, että jos niitä kaikkia surisin kamalasti, en pääsisi pohjamudista ikinä. Yhdelle ystävälleni sanoin raskausuutisen kuullessani, että ethän tykkää huonoa, vaikken välttämättä osaa iloita lapsesta sen syntyessä. Ymmärsi hyvin. Eli ystävyydet säilyvät, kun asioista puhuu rehellisesti. Muuten ystäväsi voi ihmetellä, mikset yhtäkkiä pidä yhteyttä, jos et vaikka siihen kykene.
Tsemppiä! :flower:

 

Samaa olen pohtinut jo pari vuotta. Suurin osa ihmisistähän ei joudu tätä asiaa ajattelemaan. KAIKKI lähimmäiseni ovat sinä aikana aloittaneet yrityksen ja simsalabim, jos ei muksu pyöri jo jaloissa niin maha on jo näkyvissä. Ei sille voi mitään, että jokainen vauvauutinen kouraisee todella syvältä. :ashamed:

En pelkää elämässä mitään niin paljon kuin katkeroitumista, mutta aika vaikeaa on taistella vastaan. Yksi raskausuutinen, joka liippasi todella läheltä otti eritysien koville. Sain kuitenkin sanottua ystävälleni, että jos joskus kuulostan katkerelta niin haluan sanoa, että sisimmässäni olen hänen puolestaan onnellinen. Suoruus on auttanut monissa tilanteissa omaa oloani. Ja muutama on avoimesti tunnustanutkin, että minulle oli vaikea kertoa plussauutisia, koska toivovat meille lasta, eivätkä halauaisi aiheuttaa välttämätöntä pahan olon aaltoa. Avoin keskustelu on lähentänyt entisestään ja olen arvostanut kovasti sitä, että lähimmät ovat soittaneet heti kun ovat päättäneet kertoa kenellekkään raskaudestaan. Ja ne lähimpien muksut ovat sitten super-rakkaita.

Onpa nähty kavereita, jotka tietävät tilanteestamme ja purjehtivat meille onnellisina kylään 7. kuulla mahaa silitellen "kun ei ole haluttu kertoa puhelimessa". Olen siis tullut siihen tulokseen, että ihmiset, jotka ovat huomaavaisia ja laittavat viestin tai soittavat ovat ihanan huomaavaisia. Puhelimessa on helpompi pidätellä itkua ja teeskennellä onnellista.

Ilmeisesti minun on helpompi tuntea katkeruutta ja vihaakin kuin surua, joka on liian musertava. Joka kerta ne uutiset ovat hirveitä. MIKSI nuo, miksi ei me? Miksi miksi miksi????? Ja miksi en voi olla aidon iloinen toisen puolesta? En minä hänen lastaan halua. :headwall: Se on VÄÄRIN! En tiedä voiko tästä selvitä. Mutta eipä ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää.

Voimia!
:hug: :wave:

 

Kyllä se meilläkin koskee, kun kuulee vauvauutisia. Hyvin olen tähän mennessä pystynyt pokan pitämään ja leveän hymyn kera toivottanut oikein paljon onnea, mutta kyllä se aina sydäntä kouraisee :'(

"Vahingoista" kuuleminen on kaikista kauheinta. Haluaisi parkua kurkku suorana, että antakaa se lapsi meille!! Veljen avovaimo teki viime kesänä abortin, kun kolmas lapsi oli tuloillaan. Kaksi edellistä olivat niin pieniä vielä, ettei olisi jaksanut kolmen kanssa. Ehdotin silloin jo ihan vakavissani, että me kyllä otetaan se kasvattilapseksi, vaikka silloin yritystä oli takana alle 6kk.

Miks ei me saada lasta? Miks just me? Tuttuja kysymyksiä...
:/

 

nuoremmalla siskollani on vajaa kahden vanha poika.silloin kun alkoi odottaa kerroin että mekin ollaan yritetty.tuumasipa mulle että "kyllä teillekin varmaan nyt kun meillekin".idioottti!ihan kuin niillä olisi tekemistä keskenään.en kyllä sille sanonut.nyt sitten kuulema toista yrittävät.on varmaan kaikille muille kertonut muttei mulle.suunnittelee elämäänsä koko ajan niin että sitten voin tehdä/lähteä jos mun menkat alkaa.
sekava tarina mutta kyllä ärsyttää.
tunteita siis saa olla monenlaisia :kieh:

 

Minäkin olen jo turtunut siihen, että ihmiset läheiset tulevat kertomaan raskauksistaan...ajatelen vaan, että ai, sinäkin...

Kyllähän tuo silti jostain syvältä kouraisee kun ei itse ei ole lapsia saanut ja toiset saavat jo kolmansia ja "vahinkoja"...
Yksikin ystäväni tuli vahingossa raskaaksi ja multa sitten kyseli ja kertoi, että pitäisikö abortti tehdä kun on jo noita lapsia...ja hyvin tietävät meidän ongelman...

Mä niin toivon, että vielä jonain päivänä jokainen meistä saisimme kauan kaivatun vauvan elämäämme!!!
:hug:

 

Harmituksen purkamiseksi...

Mua sitten ottaa todella päähän ihmisten kommentit, että kaikilla asioilla on tarkoituksena!! Olenko niin kamala ihminen, että mulle ei sitten lapsia suoda...??? Kyllä sitä sitten takertuu pieniin asioihin. Mut minkäs sille voi.

 

Minulla teki pahaa lukea teidän tekstejä, tai omat ajat ja samat tuntemukset palasivat mieleen. Me yritimme monta vuotta lasta (saimme sellaisen 5vuoden yrityksen jälkeen), olimme tutkimuksissa ja hoidoissa. Koeputkihedelmöitystä ei tarvinnut tehdä vaan sain Puregon ja Pregnyl-hormonipistoksia ja sitten yhdyntä. Muutaman kerran jouduimme käymään ne läpi, ennenkuin tärppäsi.

Ei kukaan muu kuin lapseton voi ymmärtää sitä tuskaa ja itkua kun kuukausi toisensa jälkeen joutui pettymään. Olen ollut aina kovin lapsirakas ja haaveillut suurperheestä. Kouluttauduinkin lasten pariin... Ja sitten se ajatus ettei saa ikinä omaa lasta (siltä se tuntui), oli aivan kammottava. Ja todellakin kun ympärillä ystävät ja tutut kertoivat raskausuutisista, yritti nyt sitten olla onnellinen heidän puolestaan, mutta ei pystynyt olemaan täysin sydämin.
Samoin mietti monesti, että miksi semmoiset ihmiset saa lapsia, jotka heitä ei oikeasti haluaisi-vahinkolapsia ja huumevanhempia ym.

Meillä ei tiennyt asiasta kukaan muu kuin minä ja mieheni. Emme jotenkin pystyneet puhumaan muille, tai minulla oli sellainen "häpeän" tunne, jos ihmiset saavat kuulla. Tosin tänä päivänähän se on aika yleistäkin...

Nyt toivon teille kaikille jotka lasta yritätte, erittäin paljon ONNEA!!! Ja voimia, niitä kyllä tarvitsee sekä sitkeyttä. Parisuhdekin on aika kovilla lapsen hankinnan aikana, kun odotettua vauvaa ei kuulu.
Meillä kävi tosi onni, syntyi vuosi sitten heinäkuussa pieni terve tyttövauva ja huomenna olisi uuden tulokkaan laskettu aika! Ja tämä uusi , tuleva vauva oli todella iloinen ja ihana yllätys meille. Olimme yhdynnässä pari kertaa ilman kondomia emmekä voineet kuvitella tosissamme että raskaus alkaisi noin vain! Siis oli se uskomaton tunne kun uutena vuotena tehtiin raskaustesti ja se näytti plussaa!!! Itku pääsi niin minulla kuin miehellänikin!

Siis rakkaat ihmiset, älkää luovuttako, aina on toivoa ja uskon että tekin saatte vielä jonakin päivänä oman rakkaaan lapsen syliinne. Silloin sitä osaa kyllä arvostaa ja paljon!!!! Eikä pidä lapsia itsestään selvyytenä!!!

 

Emma: Erittäin tuttu tunne! "Kaikella on tarkoituksensa" ja "Tulee sitten kun on tullakseen" -kommentteja kuulee todella usein. :kieh: Tokihan tälle tilanteelle luo tarkoituksen, joka varmaan on jotain sellaista, että jos joskus lapsia tulee niin ura tuskin ajaa perheen ohi tms.

Katie: Kiitoksia ihanista sanoistasi! Olen itse ajatellut, että jos joskus hoidot tuottaisivatkin tulosta niin tulen aina olemaan "lapseton". Tämä kokemus on niin #&%?$!*ä, että aivan kuten sanoit, lapsen ottaisi erikoisen suurena lahajana vastaan. Ihmiset ajattelevat erilailla lapsettomuuskriisin päätöspisteestä, mutta "Uskon että saatte vielä oman vauvan" -kommentit vihlovat tosi lujaa. Tosin toisia ne voivat myös lämmittää. Mikään usko maailmassa ei auta vauvaa saamaan. Jos ihmisten on pakko kommentoida tulevaisuutta minä ainakin kuulisin mielummin "Voimia tilanteeseenne" tai jos on AIVAN pakko sanoa jotain tarkempaa "rohkaisevaa" niin olisi joskus kiva kuulla jotain siihen suuntaan kuin: "Kyllä elämä ilman lapsiakin voi olla arvokasta". Mutta :attn: tiedän, että viestisi sisältö oli kirjoitettu oikeasti lämpimin ajatuksin .:hug: Olen vain viime aikoina pohtinut, että minä ainakin yritän selvitellä surua ja kateruutta, mutta myös nauttia elämästä juuri tässä hetkessä. Jatkuva tietoinen usko tulevaisuuden vauvaan vie voimia kun Aunt Flow kuitenkin vierailee joka kuukausi.

 

Älkää kuitenkaan antako katkeruuden voittaa ystävyydessä!Vaikka varmasti pahalta tuntuu..Itse olen kerran menettänyt hyvän ystävän juuri sen takia,että hän katkeroitui minulle lapsistani..Yhteydenotto loppui vaikka itse yritin epätoivoisesti olla hänen tukenaan..Nyt kun hän vihdoin on raskaana ja onnellisesti jo pitkälläkin niin mikään ei kuitenkaan enää korjaa ystävyyttämme Silloin joskus huomasin,että ystävyytemme ei ollutkaan aitoa..Itse en edes hehkuttanut raskauksistani vaan yritin todella olla tukena ja luoda uskoa.Mutta hän ei kestänyt sitä,että tulin ns.helposti raskaaksi.Katkeruus on myrkkyä..

 

Meillä ollut vaikeuksia saada pikkukakkosta alulle ja yhdellä ystävällä pian 2v esikoinen. Kovasti yrittävät toista, no meillä onnistui tällä kertaa aiemmin. Minulla vaan tosi vaikea kertoa hänelle odotuksesta, pelkään ystävyytemme kärsivän :ashamed: kun toisaalta ei voi asiaa loputtomiin salatakaan.

 

lapsettomuus on meille tosi arka paikka, viime yönäkin itkin ja kauan kun tuntuu ettei ole enään toivoa, nytkin niin paha olla ja tekis mieli itkeä. ollaan yritetty nyt pian kaks vuotta ja aika ajoin jo ennemmiki ilman tulosta.ja mikä pahinta että hyvät ystäväni tekevät lapsia liukuhihnalla ja vahinkona tuleet ottaa muhun eniten. en tiedä mutta se ei tunnu niin hyvälle kun ystävä tulee lapsien kans kylään ja hekuttaa kaikkea.kamalaa mutta totta.yritä tässä surun ja varmaan kohta masennuksen kynnyksellä iloita toisten lapsista.ja kuin monta kertaa sitä testiä lähteekään hakemaan ja sitten joka ainut kerta pettyy ja nyt ei enään huvitakkaan tehdä aivan jo pelkää että taas negaa näyttää,kun oireetki tulee ja menkat myöhästyy ja silti aina miinus sitä käy niin pohjalla välis.millä täältä pääsee pois.tuntuu ettei enään ole niin iloinen kun joskus.tää musertaa.

kaikille teille stemppiä!!

pakko tässä vaan on yrittää jaksaa eteenpäin.

 

Miten sekin on mahdollista että on onnellinen kaverin puolesta ja samaan aikaan katkeruus jäytää sisuskaluja? Kaveri raskautui heti tokasta kierrosta ja kertoi juuri pari päivää sen jälkeen, kun meille vuoden yrittämisen ja turhien lääkekuurien jälkeen kerrottiin että ei kannata kauheesti toivoa elätellä....

Nyt sitten asia vaivaa mieltä ja maailman vääryys painaa harteilla. Järki sanoo että yksikään maailman raskaus ei ole multa pois mutta siltä se välillä tuntuu.

Mulla ei ole edes sellainen mies joka osaisi tai haluaisi lohduttaa, se ei osaa ajatella mun tunteita vaan ihmettelee miten vauva-uutiset mua ahdistaa, se kun tajuaa että meille ei vauvaa tulisi vaikka koko maailma lakkaisi lisääntymästä...

Plaah.

 

Meillä on viisi ja puoli vuotta lapsettomuutta takana. Parisen vuotta siitä ollaan käyty hoidoissa. Yli viisi pitkää vuotta.. Jokaikinen kuukausi on mennyt samalla neljän viikon syklillä; innokkuus, odotus, toiveikkuus, surkea pettyminen. Elämä on hiljalleen rakentunut kohdalleen odotuksen varjossa; oma koti, suhde mieheen syventynyt, työpaikka jossa viihtyy.. Silti jotain puuttuu. Tunnen, että vaikka elämässä kaikki muut asiat ovat kohdallaan, sitä "hankkii" itselleen muutoksia, tekemistä. Ihan vain sen takia, ettei oma mieli hukkuisi pahaan oloon. Ajatukset ovat niin voimalla kiinni odotuksessa, ettei niistä tahdo päästä irti. Viiden vuoden aikana mennyt kesä oli ensimmäinen, jolloin -ihan oikeasti- mieleni rauhoittui kuluneiden vuosien paineista. Sain levätä. En ajatellut tulevaa, en ajatellut sitä mitä tiedän elämästäni puuttuvan. Elin hetkessä, keräsin voimia nauttien mieheni seurasta ja rakkaiden mustanaamojen (=meidän kaksi koiraa..) pyytteettömästä huomiosta. Nyt kun syksy taas saapuu ja alkaa uudet hoitojaksot, tunnen surun hyökyvän ylitseni. Sama toivottomuuden tunne kolkuttelee mielessä. Tällä kertaa toivon olevani voimakkaampi, valmiimpi. Haluan jaksaa. Ja toivon syvästi, että meidän pitkäaikainen toiveemme toteutuu. Nyt huomaan myös miehessäni odotuksen, nyt kun hoidot ovat alkaneet. Asiat ovat konkretisoituneet hänelle. Oman pettymykseni vielä kestän, mutta sydämeni vuotaa verta hänen puolestaan. Haluaisin niin antaa hänelle lapsen, lapsen, jota me molemmat toivomme.