Nämä vinkit tulevat kyllä avoimelta, sosiaaliselta ja itsevarmalta, joten en välttämättä osaa niin samaistua ongelmaasi. Koitetaan kuitenkin
Itselleni erävarmuuden hetkinä (ollut useita vaikeita ajanjaksoja elämässä jolloin se itsevarmuus ei ole niin itsestään selvyys..) on parhaaksi keinoksi osoittautunut se, että koitan keskittyä itsessäni siihen mikä on hyvää. Eli kun on läskipäivä ja kaikki vaatteet näyttää rumilta, koitan keskittyä siihen, että onneksi hiukset on hyvin ja korvakorut on kivat. Kun olen itseäni älykkäämmässä ja menestyneemmässä seurassa (tätä vastaan saa taistella!), koitan miettiä, että minulla on ainakin hyvä parisuhde ja paljon ystäviä mitkä tekee minut onnelliseksi. Ja näin edelleen. Käytän yllättävän paljon aikaa miettien omia hyviä puoliani, koska ne jaksaa pitää itsevarmana harmaudenkin keskellä. Toinen mielestäni hyvä taktiikka on se, että jos kadehtii jotain henkilöä, niin alkaa miettimään että haluaisiko tosissaan olla hän, niin että menettäisi kaiken omansa. Itse en ole tavannut yhtäkään ihmistä, kenen kanssa haluaisin oikeasti vaihtaa paikkoja ja se on avannut omia silmiäni aika paljon.
Itsevarmuus ei mielestäni ole sitä, että pitää itseään täydellisenä ja kaikin puolin parhaana. Minulla se on sitä, että pidän itseäni hyvänä tyyppinä ja yleensä ihmiset haluaa yleensä viettää aikaa hyvien tyyppien kanssa. Tämän mukana tulee sitten sitä sosiaalista itsevarmuutta ja puheliaisuutta.
Minulla on paljon "heikkoja kohtia" ja jännitän useasti ihmisille puhumista jne. Kuitenkin saan usein hyvää palautetta juuri siitä itsevarmuudestani, välillä hämmentävänkin paljon. En todellakaan ole päässyt siihen mielentilaan elämässäni, että olen kaikin puolin tyytyväinen itseeni ja mitään en muuttaisi - mutta selvästi nuo pienemmätkin itsevarmuuden tekijät ovat tuoneet elämääni sen vaikutuksen, mitä olen halunnutkin. Sosiaalisuutta, avoimuutta ja puheliaisuutta on helpompi vaalia, kun luottaa siihen että on itse hyvä tyyppi
En kuitenkaan usko, että nämä on täysin opeteltavissa olevia "taitoja", vaan jotkut vaan ovat hiljaisempia ja enemmän syrjäänvetäytyä. Ehkä se salaisuus onkin siinä, että ne piirteet pitäisi vaan hyväksyä itsessään ja ehkä siinä samalla pääsee siitä vähän eroonkin? Mutta mieti nyt kuinka kauheata sosiaalinen kanssa käyminen olisi, jos kaikki olisi puheliaita ja avoimia! Kyllä niitä hiljaisempiakin persoonia tarvitaan
