Miten voi oma äiti käydä hermoille!!!

[ketutus]

Äitini ei ole koskaan pitänyt miehestäni.

Hän on taiteilija ja suhteemme alussa (n.15 vuotta sitten) oli "vihainen nuori mies" eikä aina osannut olla "virallisissa anoppitapaamisissa" edukseen. Muutenkaan hän ei ole luonteva väkinäisemmäntyyppisissä tilanteissa.

Perustimme perheen ja mies paranee vanhetessaan, on hyvä isä, osallistuu kodin yhteisiin töihin mm olemalla pääsääntöinen kokki jne. Rakastamme toisiamme kovasti ja meillä on toimiva, ihana perhe, laaja, hyvä ystäväpiiri, olemme kumpikin arvostettuja ja pidettyjä henkilöinä ja työssämme ja asiat ovat kunnossa.

Muttamutta.... Äitini on edelleen siinä mielikuvassa, että mies on "se huonokäytöksinen, laiska, tyly mies", jonkalaisen mielikuvan hän miehestä sai. Vaikka mitä on tapahtunut välissä, mielikuva ei muutu.

Nyt eräs sukulaisnainen eroaa selvästi huonosta suhteesta. Äsken äiti sitten soitti tilitääkseen tätä ja samalla vihjaili, että minä olen tyhmä, kun en eroa myös ja miten muut huomaavat, että mieheni on perseestä paitsi minä. Siis ei suoraan sano, vaan vihjaa niin, että tajuan mitä hän tarkoittaa.
Näin hän tekee aina ja esitän tyhmänä, etten muka tajua, mitä hän tarkoittaa. Se on raskasta. Sitten itken jälkikäteen, olen pahalla päällä ja perhe kärsii.

En edes kehtaa aina puhua miehelle näistä, koska mies on saanut kanssa osansa halveksunnasta ja siihen nähden hän käyttäytyy hyvin ymmärtäväisesti anoppiaan kohtaan.

Lapsillemme mummu on tärkeä enkä haluaisi häntä elämästäni heivata.

Mitä tekisit? Mitä sanoisit?

 

[Istafra]

Sanoisin äidilleni suoraan asiasta.

 

[ketutus]

Olen sanonut äidilleni joskus, että minusta tuntuu pahalta, että itse olen tyytväinen elämääni ja parisuhteeseeni, mutta kun olen äidin luona, saan kuulla, kuinka kauheaa elämäni on ja miten minulla on huono mies. Ja että olen tyhmä, kun en näe, mitä KAIKKI muut näkevät. (en tiedä, mitä nämä kaikki muut ovat - ei asuta edes samassa läänissä. Mieheni on enemminkin täydellisen isän ja mahtavan tyypin maineessa ystäväpiirissämme, jota äitini ei siis tunne...)

Miten ihmeessä voisin sanoa nätisti muuten tämän asian?

 

[vierass]

Olen sanonut äidilleni joskus, että minusta tuntuu pahalta, että itse olen tyytväinen elämääni ja parisuhteeseeni, mutta kun olen äidin luona, saan kuulla, kuinka kauheaa elämäni on ja miten minulla on huono mies. Ja että olen tyhmä, kun en näe, mitä KAIKKI muut näkevät. (en tiedä, mitä nämä kaikki muut ovat - ei asuta edes samassa läänissä. Mieheni on enemminkin täydellisen isän ja mahtavan tyypin maineessa ystäväpiirissämme, jota äitini ei siis tunne...)

Miten ihmeessä voisin sanoa nätisti muuten tämän asian?

Eipä tarvii sanoa nätisti. Haistata vitut. SINÄ olet aikuinen etkä tarvitse enää äitisi hyväksyntää. Sun ongelma tämä on eikä äitisi. Katkaise napanuora.

 

[ketutus]

Eipä tarvii sanoa nätisti. Haistata vitut. SINÄ olet aikuinen etkä tarvitse enää äitisi hyväksyntää. Sun ongelma tämä on eikä äitisi. Katkaise napanuora.

Koska olen aikuinen, en halua haistattaa vittuja kellekään.

Napanuorani olen mielestäni katkaissut - eivät äitini sanomiset minua saa muuttamaan mielipidettäni. Tulen vain surulliseksi, kun joku on niin mustavalkoinen.

Lisäksi tämä vaikuttaa kommunikaatioon: en voi puhua äidille mitään mistään ikävästä omassa suhteessani ("siinäs nähtiin", "enkö minä sanonut", "jos haluat eron, tuemme sinua 100%") enkä muittenkaan suhteista, koska äitini aina vetää "mutta ei sullakaan ole asiat sen paremmin" -kortin esiin.

Mutta äitini on siis loistava mummu ja sitä suhdetta en halua vaarantaa...

 

[muuska]

Mä varmaan istuisin alas äidin kanssa ja keskustelisin vakavasti asiasta. Tekisin selväksi, millainen avio(?)mies ja isä tämä mies on. Kertoisin arjen rutiineista ja esimerkkejä hänen käyttäytymisestään yms. Kertoisin, miten loistava isä hän on lapsille ja ihana aviomies minulle.

"Perustimme perheen ja mies paranee vanhetessaan, on hyvä isä, osallistuu kodin yhteisiin töihin mm olemalla pääsääntöinen kokki jne. Rakastamme toisiamme kovasti ja meillä on toimiva, ihana perhe, laaja, hyvä ystäväpiiri, olemme kumpikin arvostettuja ja pidettyjä henkilöinä ja työssämme ja asiat ovat kunnossa"

Sano vaikka tuo tismalleen noin äidillesi, mitä tänne kirjoitit. Pakota hänet ymmärtämään, kuinka kunnollinen mies sinulla on ja tee samalla selväksi, ettei hänellä ole mitään oikeutta halveksia sinun miestäsi ja lastenne isää. Sano tämä vaikka 10 kertaa jos ei mene perille. Katso suoraan silmiin ja näytä äidillesi, että tarkoitat joka sanaa.

Tsemppiä teille!

 

["hop"]

Perusta perheblogi, kehu miestä minkä ehdit ja anna osoite äidillesi ja tukulle äidin puolen sukulaisia.

 

[ketutus]

Mä varmaan istuisin alas äidin kanssa ja keskustelisin vakavasti asiasta. Tekisin selväksi, millainen avio(?)mies ja isä tämä mies on. Kertoisin arjen rutiineista ja esimerkkejä hänen käyttäytymisestään yms. Kertoisin, miten loistava isä hän on lapsille ja ihana aviomies minulle.

"Perustimme perheen ja mies paranee vanhetessaan, on hyvä isä, osallistuu kodin yhteisiin töihin mm olemalla pääsääntöinen kokki jne. Rakastamme toisiamme kovasti ja meillä on toimiva, ihana perhe, laaja, hyvä ystäväpiiri, olemme kumpikin arvostettuja ja pidettyjä henkilöinä ja työssämme ja asiat ovat kunnossa"

Sano vaikka tuo tismalleen noin äidillesi, mitä tänne kirjoitit. Pakota hänet ymmärtämään, kuinka kunnollinen mies sinulla on ja tee samalla selväksi, ettei hänellä ole mitään oikeutta halveksia sinun miestäsi ja lastenne isää. Sano tämä vaikka 10 kertaa jos ei mene perille. Katso suoraan silmiin ja näytä äidillesi, että tarkoitat joka sanaa.

Tsemppiä teille!

Kiitos!

Olen kehunut kyllä miestäni äidilleni. Hän vastaa "älä viitsi lässyttää, kyllähän minä nyt nään" tai "jos nyt yhden kerran jotain tekee..."

Hän on vain omasta mielestään aina oikeassa eikä suostu ymmärtämään, että
a) en ole samanlainen kuin äitini eli arvostan miehessä erilaisia asioita kuin hän
b) mieheni ei ole samanlainen äitini ollessa paikalla kuin muuten (kuten en minäkään)
c) olen onnellinen

Äidillä on kai joku missio, että pitää uskaltaa sanoa näkemänsä epäkohdat. Hän on oikein ylpeä siitä: "Kyllä minä uskallan sanoa!" Hän vaan ei ymmärrä, että hän ei tiedä/näe kaikkea eivätkä kaikki, ei edes hänen lapsensa, arvosta samoja asioita kuin hän...