Miten välttäisi isänpäivävierailun...

[....]

Ei olla isän kanssa mitenkään läheisissä väleissä. Lähinnä mun puolelta piiloteltua katkeruutta siitä etten ole koskaan ollut isälle tärkeä ja silti esitän ettei tunnu misdään, kaikki ok.
Nähdään harvoin ja syitä löytyy mm. töistä miksei ehdi (=kiinnosta) nähdä edes lapsenlapsiaan.
Silti mä en koskaan voisi sanoa mitään, en uskalla enkä halua pahoittaa mieltä. Ja esitän että kaikki on hyvin. Monimutkaista.

Viime aikoina olen kyllä alkanut jo kyllästyä enkä edes jaksa aina kovin esittää.
Ahdistaa tuleva isänpäivä. Pakko taas mennä esittämään. Tai jotain.

 

[viisikymppinen isoäiti]

no eiköhän kannattais mennä ja jutella asiat suoraan ja kertoa miltä sinusta tuntuu. niin sit voisit tehä päätöksen sen jälkeen, että joko tapaat isääsi tai sitten et tapaa.

 

[vierailija]

Tai sitten ei. Lopputulos voi olla vain pahempi olo itsellä, mahdollisesti sitkeä syyllisyys jos ei (vielä) ole lapsuutensa jäljiltä kehittänyt immuniteettiä vanhemman manipuloinnille.

Minä tapaan isääni äidin vuoksi. Toisaalta ikä on auttanut ymmärtämään ettei isä ole mitä on pahuuttaan, vaan kyvyttömyyttään. Mutta ei hänen seuransa silti mulle mitään hyvää tee, joten pidetään minimissä.