Meillä kolme vuotias ja yksi vuotias aloittivat keväällä päiväkodissa. Ovat samassa ryhmässä, joten saavat tukea toisistaan (vaikka mun kokemuksen mukaan ovat ihan eri piireissä, eivätkä toisiaan noteeraakaan tarhassa, mutta ainakin henkisesti heitä saattaa auttaa se, että ovat kahdestaan päiväkodissa).
Käytännön asioista: suosittelen pienen totuttamista päiväkodin rytmiin (aamupala klo 8, sisäleikkejä, ulkoleikkejä, lounas 11.30, nukkumaan, välipala, sisäleikkejä ja ulkoleikkejä). Meillä yksi vuotiaan kanssa hankalaa oli se, että nukkui keväällä vielä kahdet päikkärit. Ryhmän tädit olivat kuitenkin erittäin ymmärtäväisiä ja ystävällisiä sen suhteen, ettei meidän pikku mies vielä pysynyt muun ryhmän rytmissä ja menossa mukana. Äijä ottikin pikku torkut aamupäivällä rattaissa kun muut leikkivät ulkona.
Sitten kannattaa hommata sisätossut (meidän päiväkodissa pienille suositellaan mielummin sandaaleja tms. jotka tukevat paremmin jalkaa kuin varsinaisia tossuja. Tietysti hyvä, jos kengät ovat uudet, niin etteivät pohjat likaa lattiaa). Sitten vaatteet on kiva nimikoida ja huolehtia siitä että on olemassa kaikki tarvittavat sade- yms. ulkoiluvaatteet. Meillä lapsilla on molemmilla unirätit päiväkodissa (ja kotona on eri rätit, ettei niitä tarvii raahata edestakaisin). Sitten kuopuksella pitää olla myös vaippoja, ja tädit haluavat että ovat sellaisia teippimallisia.
Meillä poika ei pottaile (esikoinen käy tietty jo pöntöllä), mutta syö itse (kuten isosiskonsakin). Tällaisista ei mitään kyselty, joten kai olisivat syöttänetkin tarvittaessa (ja tarvii kuopus edelleenkin apua lautasen kaaputtamisessa jne.). Molemmat lapset syövät todella reippaasti tarhassa ja pyytävät lisää melkein joka päivä (kotona esikolle ei kelpaa mikään...). Joten ryhmässä syöminen luultavasti kannustaa, ja ilmeisesti siellä osataan tehdä lapsille miastuvia pöperöitä.
Henkisestä puolesta: meidän päiväkodissa on riittänyt syliä kaikille tarvitseville. Varsinkin aamuisin saattaa monia vielä ehkä väsyttää tai sitten on jo nälkä ja sen takia siellä varsinkin aamuisin näkee sylikissoja. Esikoisella on varsin tarkka oma reviiri, eikä käsittääkseni hakeudu tätien syliin, muta kuopus kiehnää kyllä sylissä silloin tällöin (varsinkin alussa, kun ei osannut vielä kävellä).
Ja sen lapsen äidille, joka ei vielä puhu: meidän esikoinen kyllä osaa puhua hyvin, mutta on niin ujo, ettei vielä kesälläkään puhunut kenellekään päiväkodissa. Nyökkäsi tai pudisti päätään, jos jotain kysyttiin. Vasta nyt on alkanut jutella ensin toisten lasten kanssa ja sen jälkeen tätien kanssa. Ja silti pärjäsi vallan mainiosti. Ehkei lapset ole kuitenkaan niin julmia toisiaan kohtaan, vaan hyväksyvät, että toiset puhuvat enemmän ja toiset vähemmän. Minäkin huolissani aina kyselin, että miten se meidän tyttö pärjää, kun ei mitään puhu, niin aina vastattiin, että kovasti silti on toisten lasten leikeissä aina mukana, eikä kukaan kiusaa tms.