W
wata
Vieras
Otsikossahan se tulikin. Olen nuoruudessani kärsinyt bulimiasta ja anoreksiasta. Nyt olen ollut useamman vuoden kuivilla, mutta tuntuu, että pienikin ajatus, että rupeasisin ihan pikkusen vaan katsomaan syömisteni perään, laukaisee taas syömishäiriöisiä ajatuksia. Olen 158cm ja 58 kiloa, eli ihan normaalipainoinen, mutta omasta mielestäni vähän löysä, pari kiloa haluaisin pudottaa. Alottelin tuossa joulun tienoilla käymään salilla, sitten aloin ihan pikkusen tarkkailemaan syömisiäni, en niinkään kalorimääriä vaan ruoan laatua, sillä ajattelin ihan vaan lihaksia ruveta pikkusen keräilemään. En haaveillut mistään radikaalista kropan muutoksesta ja eipä nyt hirveästi olekaan tapahtunut, lihaserottuvuus on vähän parantunut, mutta paino on sama. Nyt olen kuitenkin ruvennut koko ajan käymään enemmän ja enemmän salilla ja koko ajan karsin pikkusen kaloreita lisää. Joka päivä tunnen, kun ahdistun enemmän peilikuvastani ja olen ihan varma, että paisun vaan paisumistani koko ajan.
Minulle käy aina näin, kun aloitan liikunnan harrastamisen. Olen ilman liikuntaa ihan tyytyväinen olooni, mutta heti kun rupean esim. käymään salilla, homma alkaa lähteä lapasesta. Hirveän ristiriitaiset olot tässä, kun nautin liikunnan tuomasta olosta, mutta toisaalta se taas laukaisee ahdistusta omasta painostani. Miten saisin pidettyä homman lapasessa? Tiedän sen itsekin järjellä, että jos haluan unelmieni kropan, tie siihen on pitkä ja hidas. Enkä edes nytkään näytä kovin pahalta, mutta välillä taas tunnen olevani kammottava selluliittinen ryhävalas. Tajuskohan kukaan mun sepustuksista mitään?