Miten tukea lasta, jolla oppimisvaikeuksia?

Minulla on 10-vuotias sukulaispoika, jolla on oppimisvaikeuksia , ja hän siirtyy ensi vuonna tavalliselle luokalle integroiduksi erityisoppilaaksi. Ongelmia on koulusta raportoitu jo ekasta lähtien. Itse asiassa jo eskarissa pohtivat psykologin kera, että kannattaisiko koulun aloitusta siirtää vuodella eteenpäin. Vanhemmat ei kuitenkaan halunneet, joten ekalle mentiin 7-vuotiaana.

Ekalla poika rupesi heti saamaan tukiopetusta matikassa. Tokalla luokalla edelleen tukiopetusta matikassa ja lisäksi kirjoittamisessa/lukemisessa. Kolmannelle mentyään poika osasi jo kirjoittamisen ja lukemisen ihan hyvin. Sen sijaan oman tekstin tuottaminen on hänelle käytännössä mahdotonta edelleen. Matematiikkaan poika sai kolmosella erityisopetusta tunnin viikossa, lisäksi tukiopetusta toinen tunti luokanopettajan kanssa pienryhmässä ja psykologin kanssa harjoitusta oppimisstrategioihin. Erityisopettajan ohjaamana poika on oppinut melko hyvin laskemaan yhteen-ja vähennyslaskuja luvuilla 1-10...

Hänellä on myös huomattavia vaikeuksia suullisten ja kirjallisten ohjeiden seuraamisessa ja työmuisti kuormittuu todella herkästi. Pystyy toistamaan kolmen sanan lauseita perässä, mutta ei pidempiä. Ongelmana ei siis ole vain tuo matematiikka, vaan kun ohjeita ei ymmärrä ekan eikä tokankaan toiston jälkeen, niin vaikuttaahan se koko koulunkäyntiin. Lisäksi lapsella on ollut vähäisiä motorisia ongelmia pienestä pitäen. Poika on siis luokan huonoin myös liikunnassa (ei osaa uida, luistella, hiihtää, pallopelit todella haastavia)... Kavereita ei ole, kun kaikki luokkakaverit on kehitykseltään paljon häntä edellä ja alempien luokkien oppilaisiin taas on vaikeampi päästä tutustumaan.

Vanhemmat eivät tunnu ottavan asiaa vakavasti, ei kerrata koulussa opetettuja asioita, ei lueta ääneen eikä luetuteta ja olen huomannut, että kun läksyistä ei meinaa tulla mitään (tekee niitä helposti 2-3 tuntia), niin vanhemmat antaa valmiit vastaukset ja taas menetetään yksi oppimisen mahdollisuus. Poika katsoo piirrettyjä monta tuntia päivässä. Käytännössä kaikki vapaa-aika menee telkkarin tuijottamiseen. Nukkumaanmenoaikoja ei valvota. Pelkään, että lapsella voi olla alkavaa masennusta tai muita ongelmia, joihin hän ei saa apua.

Mitä kokemuksia muilla on lapsen oppimishaasteista ja miten vanhempien tulisi teidän mielestänne tukea erityisoppilasta kotona? Olisiko ollut lapsen itsetunnon kannalta parempi aloittaa koulu myöhemmin? Pelkään, että mitä pitemmälle tilanne etenee, sen pahemmin poika on jäljessä luokkatovereita eikä ehkä koskaan pääse opiskelun makuun tai masentuu pahemmin tai muita ongelmia ilmenee

 

Kuulostaa aikamoiselta integroida poikaa yleisopetukseen. Olen itse erityisluokanope ja oikeastaan tilanteeseen en taida voida sanoa kuin sen, mitä sanon aina vanhemmille ensimmäisessä vanhempainillassa: oppimisen ja koulussa olemisen lähtökohtana on riittävä uni, ruoka ja rakkaus. Sellaista erityisopetusta ei olekaan, joka saa väsyneen/nälkäisen/turvattoman lapsen oppimaan matikkaa tai lukemista.

Jos lapsen vanhemmat eivät ota tilannetta vakavasti, on melko vähän tehtävissä, etenkin jos poika itse on ihan ookoo tilanteeseensa. Usein avun pyörä saadaan pyörimään sitä kautta, jos lapsi itse tuskastuu oppimisvaikeuksiinsa ja siihen, ettei kotoa tule tukea. Tällöin esimerkiksi koulukuraattori voi keskustella lapsen kanssa ja sen jälkeen viedä viestiä vanhemmille. Itse olen ainakin kokenut, että joskus kuraattorin sana menee vanhemmille paremmin jakeluun kuin opettajan.

Jännältä kyllä kuulostaa se, että ollaan integroimassa kokonaan (?) yleisopetukseen, kun haasteiden kirjo on näin laaja. Resursseistahan se tietysti usein on kiinni.

 

Kiitos vastauksesta!
Luulen minäkin, että resurssipulasta on osaltaan kyse integroimispäätöksen kanssa... Tosin vanhemmatkaan eivät halua, että poika joutuisi vaihtamaan luokkaa. Lapsi on lisäksi hyvin rauhallinen tapaus, eikä häiritse muita tunnilla, enemmän sellainen haaveilija-tyyppi.

Pelkään, että se käy kovasti itsetunnon päälle, kun tuntuu ettei pysy muiden mukana... Nyt jo minusta vaikuttaa, ettei pojalla ole oikein intoa opetella uusia asioita, kun pelkää epäonnistumista ja ajattelee, ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Ja sitten lähteekin se oravanpyörä liikkeelle, että kun ei ole motivaatiota niin oppiminen on vielä vaikeampaa.

Eihän kaikkien tarvitse miksikään tohtoreiksi tulla ja jokaiselta löytyy ne omat vahvuutensa. Tärkeää minusta olisi kuitenkin se, että lapsella olisi kavereita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ennen kaikkea itsetunto kohdallaan. Ehkä erityisluokka voisi enemmän tarjota näitä asioita. Mutta ilmeisesti ilman vanhempien lujaa vaatimista ei paikkoja erityisluokalle tarjota...

 

Hei,oppimisvaikeus on haastellinen asia niin vanhemmille kuin itse lapselle . Lapsen itsetunto kärsii kovasti ja saa tehdä aikamoisen työn lapsen itsetunnon kohentamisessa mikäli se pääsee "katoamaan"
Lisäksi motivaatio koko opiskeluun katoaa lapselta kokonaan kun ei yksinkertaisesti pysy opiskelussa mukana.Minulla on lapsi jolla on samanlaisia ongelmia koulussa ollut ja kokenut tuon saman ja tiedän että haastetta löytyy . Nykypäivänä kouluissa saa hyvin apuja sekä opastusta lukivaikeuteen mutta minua jäi textissäsi vaivaamaan miksi lasta ei ole siirretty pienluokkaa jota toisella nimellä kutsutaan erityisluokaksi ??? Sitten on myös mahdollista yksillöllistää lukuaineita. Voimia lapselle