M
minävaan
Vieras
Meillä kaksi tyttöä, toinen 2v7kk ja toinen kohta 1 vuoden. Pari kuukautta sitten esikoinen aloitti pikkusiskonsa lyömisen, kun ei halunnut tämän tulevan hänen lähelleen "leikkejä sotkemaan". Nyt tilanne on vaan pahentunut. Usein lyö siskoaan ilman "syytä". Esim. aamulla saattaa herättyään läpsäistä siskoaan päähän. Usein myös kaataa hänet nurin rajusti. Joskus myös menee siskonsa selän päälle, kun tämä on konttaamassa. Onneksi vakavilta kolhuilta on vältytty. Tätä lyömistä/tönimistä tapahtuu lukuisia kertoja päivän aikana.
Tähän asti olemme mieheni kanssa lähes tulkoon joka kerta puuttuneet asiaan. Ensiksi olemme sanoneet että "ei, et saa lyödä siskoasi!". Tämä ei koskaan tehoa mitenkään. Annamme monesti myös varoituksen, eli jos ei tottele, niin joutuu arestiin eteiseen. Lopulta kun sinne sitten joutuu, itkee kamalasti ja kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin. (?)Joskus olen itsekin menettänyt malttini täysin ja huutanut lapselle, mikä tietysti on kamalan väärin. tätä olen kyllä pyytänyt lapseltani anteeksi ja koittanut selittää että äitikin on väsynyt tähän pikkusiskon lyömiseen ja tönimiseen.
Selvää uhmaahan tämä on, ainakin niin toivon, mutta kertokaa, MITEN MEIDÄN VANHEMPIEN TULISI TOIMIA TÄSSÄ TILANTEESSA? Onko teidän lapsilla ollut tällaista vaihetta??? ONko kestänyt kauan? Itse olen jo epätoivoinen ja väsynyt tähän ainaiseen tappeluun. Minä kun kerkesin jo ajatella, että mukava kun on kaksi tyttöä pienellä ikäerolla että heistä tuleekin hyvät leikkikaverit ja ystävät. Nyt näyttää vaan kyllä ihan päinvastaiselta...
Mutta vinkkejä siis tulemaan!!! Niitä todella tarvitsen
Tähän asti olemme mieheni kanssa lähes tulkoon joka kerta puuttuneet asiaan. Ensiksi olemme sanoneet että "ei, et saa lyödä siskoasi!". Tämä ei koskaan tehoa mitenkään. Annamme monesti myös varoituksen, eli jos ei tottele, niin joutuu arestiin eteiseen. Lopulta kun sinne sitten joutuu, itkee kamalasti ja kokee tulleensa kohdelluksi kaltoin. (?)Joskus olen itsekin menettänyt malttini täysin ja huutanut lapselle, mikä tietysti on kamalan väärin. tätä olen kyllä pyytänyt lapseltani anteeksi ja koittanut selittää että äitikin on väsynyt tähän pikkusiskon lyömiseen ja tönimiseen.
Selvää uhmaahan tämä on, ainakin niin toivon, mutta kertokaa, MITEN MEIDÄN VANHEMPIEN TULISI TOIMIA TÄSSÄ TILANTEESSA? Onko teidän lapsilla ollut tällaista vaihetta??? ONko kestänyt kauan? Itse olen jo epätoivoinen ja väsynyt tähän ainaiseen tappeluun. Minä kun kerkesin jo ajatella, että mukava kun on kaksi tyttöä pienellä ikäerolla että heistä tuleekin hyvät leikkikaverit ja ystävät. Nyt näyttää vaan kyllä ihan päinvastaiselta...
Mutta vinkkejä siis tulemaan!!! Niitä todella tarvitsen