Miten toimii "emme osta lahjoja aikuisille"- periaate

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mimi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

mimi

Vieras
Juttelin kaverini kanssa joululahjojen hankinnasta ja jäi mietityttämään. Heillä on miehen puolen suvun kesken sovittu etteivät aikuiset osta toisilleen joululahjoja. Suvussa on kuitenkin vähän epätasainen jako lapsia, siis yhdellä sisaruksista on kaksi vähän isompaa, yhdellä alle 2- vuotias ja yhdellä ei ollenkaan. Vauvan vanhempi ja lapseton sisarus ovat kummeja kolmannen sisaruksen lapsille, toinen toiselle ja toinen toiselle. Joka vuosi kummeille lähetetään toiveita, mitä kumpainenkin lapsi toivoo ja kun kummit miettivät että josko ostaisivat yhdessä tai sitten molemmat ostaisivat vain omalle kummilapselleen, lasten vanhempi oli ehdottomasti sitä mieltä, että molempien on annettava lahja molemmille. Kaverini nyt sitten mietti, että mitenkä tämän yhden lapsettoman kohdalla pitäisi toimia. Siis kun aikuisille ei osteta lahjoja, mutta tämä lapsetonkin kuitenkin ostaa lahjoja toisten lapsille.

Kuulostaa tosi monimutkaiselta, mutta mielenkiinnosta kyselen miten teillä nämä systeemit oikein toimii?
 
Alkuperäinen kirjoittaja mikä oli ongelma?:
Mitä miten toimii? No siten että ei osteta aikuisille lahjoja. Eihän tuossakaan teidän tapauksessa siis kukaan aikuinen saa lahjoja vaan lapset...

Joo en kans tajunnut :) Vai pitäiskö tän lapsettoman saada korvaus siitä, että toisten lapset saa lahjoja :D
 
Periaate toimii käytännössä siten että EMME OSTA LAHJOJA AIKUISILLE!

Muinoin emme ostaneet mieheni kanssa toisillemmekaan mutta nyt kun lapset jo isompia niin jotta ei tule ikävää joulufiilistä lapsille niin äiti ja isäkin saavat pari-kolme pakettia jotka olemme usein itse itsellemme ostaneet :) Mutta muille suvun aikuisille emme edelleenkään lahjoja osta, ostakoot itse!
 
Meillä kummit ostavat lahjoja kummilapsille ja kummilapset muistavat pienillä lahjoilla myös kummeja. Eli ap:n lapseton saisi kaksi pientä (ei euroissa mitattuna arvokkaita kuitenkaan) lahjaa kummilapsiltaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mikä oli ongelma?:
Mitä miten toimii? No siten että ei osteta aikuisille lahjoja. Eihän tuossakaan teidän tapauksessa siis kukaan aikuinen saa lahjoja vaan lapset...

Peesi tähän. Meillä toimitaan molempien sukujen (miehen ja minun) kanssa näin. Ja ne lapsettomat voi ostaa jotain ihan pientä tai olla ostamatta, kuten kaikki muutkin. Sääntö menee niin että aikuisille ei osteta mutta lapsille SAA OSTAA JOS HALUAA. Tähän saakka kaikki on lapsille ostanut jotain. Kysehän on siitä antamisen ilosta eikä samanarvoisten lahjojen vaihtamisesta.
 
Aikuisille ei osteta lahjoja ja kenenkään ei myöskään oleteta ostavan meidän lapsille lahjoja :)
Itse ostetaan lasten lahjat ja kummit ja isovanhemmat muilta emme odota lahjuksia.
 
Me sovittiin ettei osteta aikuisten kesken mitään.. Mutta :D Ostin siskolleni lahjan kun on ollu hoitamassa meijän lapsia, äitini soitteli ja kyseli minkä kokoisia paitoja mieheni käyttää ja ite löysimme juuri meijän porukoille sopivan lahjan mikä päätettiin antaa kimpassa sisarusteni kesken porukoille :D Hintaa porukoiden lahjalle ei tule kuin muutama euro per naama mutta lahja ostetaan kuitenki ku idea oli niin hyvä :D Eli se siitä ei osteta muuta kuin aikuisille :p :D
 
Meillä on kahdentoista aikuisen kesken sellanen "lahjapiiri".Arvotaan siis kuka ostaa kenellekkin lahjan.
Ei onnistunut se ettei muka aikusille osteta mitään,kun joku sitten aina kuitenkin osti.

Ollaan kyllä tykätty perinteestämme.
 

Yhteistyössä