Miten toimia rajojaan kokeilevan/vahvatahtoisen vauvan kanssa?

Meidän poika 8 kk on aina ollut todella voimakastemperamenttinen ja ns. vaativa vauva, ja nyt viime viikkoina tuntuu että olisi suunnilleen jo eka uhmaikä menossa!

Poitsu ei ole koskaan juuri viihtynyt itsekseen eli on ollut alusta asti sellainen "viihdytettävä" ja helposti kyllästyvä ja rauhaton sekä tosi vilkas tapaus. Olemme miehen kanssa ajatelleet, että vauvan hermoilu ja kiukkuaminen johtuu siitä, kun ei vielä pääse liikkeelle omin avuin, ja odotelleet itsenäisestä liikkumisesta helpotusta - mutta nyt poika on ryöminyt pari viikkoa ja tuntuu, että hänen vähäkin kärsivällisyytensä on aivan lopussa - koko ajan kaikki tuntuu kiukuttavan eikä mikään muu kuin syli oikein kelpaa. Ruokaakin on ennen helposti ja hyvin syöneelle vauvalle ollut nyt muutaman viikon vaikea saada menemään, ruokailut menevät helposti pakkotuputtamiseksi että saa edes hitusen alas (maito sentään yleensä menee paremmin mutta soseet/puurot ei). Olen pari viikkoa tarkkaillut, olisiko seuraavat hampaat puhkeamassa, mutta mitään ei ole tuntunut (oletan silti, että ainakin osa "kiukuttelusta" johtuu tuosta). Poika on muutenkin löytänyt äänivarantonsa ja toden totta käyttää ääntään, huutaa, kailottaa, kirkuu, mölisee ja välillä raivoitkee...(alan oikeasti kohta harkita korvatulppien käyttöönottoa

Noh, ei siinäkään vielä mitään, mutta harmillisinta tässä nyt on se, että kun komennan poikaa (silloin kun kyseessä on selvästi mielenosoitusmäry - puristaa kädet nyrkkiin ja päästelee raivonhuutoja ja sitten tsekkaa ikäänkuin salaa, mikä ilme äidillä on ja jatkaa taas...), niin jätkä vaan nauraa ilkikurisen näköisenä ja vaan korottaa volyymiä! :headwall:
Kyseessä on minusta ihan selvästi sellainen rajojen hakeminen ja oman tahdon osoittaminen - ilme pojalla tosiaan on usein sellainen "hähhähhää, mitäs nyt teet" Kyseessä on eka lapsi ja minä kuvittelin, että tällaista tulee vasta joskus parivuotiaana, ja tuntuu vähän avuttomalta - näinkö vähän meitsillä sitten on auktoriteettia kun 8 kk vauvakaan ei ota äiskän suuttumista tosissaan...Mihin tässä tuon villikon kanssa vielä joudutaan...

Kysyisinkin teiltä, miten kannattaisi noissa em. tilanteissa menetellä (siis silloin, kun kyseessä ei selvästikään ole väsy/nälkä tms. vaan tuollainen huomion hakeminen). Komentamista poju siis ei ole ottanut tosissaan (en huuda vaan sanon lujasti EI ja viestitän ilmeelläni, että noin ei saa tehdä), pitäisikö sitten jättää itsekseen huutamaan ja mennä toiseen huoneeseen?

Korostaisin nyt vielä, että pojalla ei ole korvatulehdusta tai muutakaan sairautta, mikä aiheuttaisi pahantuulisuutta, viime viikolla oltiin lekurissa; sekä sitä, että hellyyttä ja läheisyyttä hän mielestäni saa tarpeeksi mutta en voi sentään ihan koko aikaa kantaa kohta 10-kiloista sylissäni ja kantoreput/liinat eivät ole pojalle kelvanneet, kaikki on kokeiltu...
Pitääkö vain komentaa vai olla kuin ei huomaisikaan toisen raivoamista vai mitä? Tuntuu, että mikään vaihtoehto ei ole hyvä - mitä hyötyä on vaan hokea EItä ja heristellä sormea kun toinen vaan naureskelee, toisaalta korvien sulkeminen ja huomiotta jättäminen olisi, no huomiotta jättämistä, ei kai vauva saa tuntea, ettei hänestä välitetä...

Pitkä selostus, mutta kuulisin mielelläni kokemuksianne/ehdotuksianne, mikä auttaisi! Kiitos!

 

Ei meilläkään auttanu toi ryömiminen vielä mitään,konttaamisen ja tukee vasten kävelyn myötä helpottu.Joku saattaa tykätä tästä tosi hyvää,mut meillä jätkä tykkäs tosta kävelytuolista,sai olla pystyssä ja näki kaiken kunnolla.Kun alko sit konttaamaan ja melkein heti siitä tukee vasten käveleen ni tuoli helpotti kulkemista pihalla...ja iteltä pysy hermot kasassa...

 

mitä hyötyä on vaan hokea EItä ja heristellä sormea kun toinen vaan naureskelee, toisaalta korvien sulkeminen ja huomiotta jättäminen olisi, no huomiotta jättämistä, ei kai vauva saa tuntea, ettei hänestä välitetä...

No, mitään hyötyä ei ole todellakaan siitä sormen heristämisestä ja ei:n hokemisesta - kuten olet huomannutkin. (Ja onhan se aika hassun näköistä, kun aikuinen mutristaa naamaansa, heristää sormeaan ja tiukasti sanoo "ei" )

Oletko kokeillut, mitä tapahtuu, jos kieltämisen sijaan kiinnität vauvan huomion jonnekin toisaalle? Tosi perusesimerkki koirakoulutuksesta :
kun koira alkaa haukkua, sitä ei kielletä vaan käsketään esim. maahan (ja aikaisemmin on opetettu, että kun ollaan maassa, ollaan myös hiljaa). Pelkkä kielto ("Ei!" ) saa koiran hämilleen ja haukkumaan entistä enemmän. Kun koiralle - ja tässä tapauksessa vauvalle - antaa korvaavan toiminnon tilalle, se ensimmäinen toiminto usein unohtuu.

Perhe-elämästä esimerkki: vauva tekee jotain ei-toivottavaa. Sen sijaan, että vauvan eteen mentäisiin seisomaan ja sanomaan "ei", mennään vauvan luo ja sanotaan "katsos kun on kivannäköinen kukka/hauva (tms. mitä nyt keksitäänkin näyttää )" tai "tulepa tänne rakentamaan äidin kanssa palikoilla" tai "leikitäänpä lentokonetta, brrrm"

Alle vuodenikäinen ei vielä hahmota ei-sanaa, ja se voikin kokea myöhemmin inflaation, jos sitä liikaa käyttää. Lisäksi sen jatkuvasta hokemisesta turhautuu aikuinen itsekin, ja voi käydä niin, että tilanteesta tulee vauvalle toimintamalli: kun teen näin, äiti tekee noin ja saan huomiota.

Tiedän kokemuksesta, miten raivostuttavaa on, kun lapset käyttätyvät "huonosti" eivätkä tottele, ja miten helposti pinna silloin voikaan palaa, mutta jos se lasten saama huomio tulee aina negaation kautta, ei se tunnu pitkän päälle kenestäkään kivalta. Monesti - etenkin vähän isomman lapsen kanssa - jos on mahdollista vaikka viisikin minuuttia keskittyä täysillä lapseen silloin, kun haluaisi kieltää jotain, lapsi unohtaa sen, mitä oli tekemässä ja kaikilla on jälkeenpäin parempi mieli.

Ja hei, ihmisiä me ollaan äiditkin

 

Mitenkään vauvaasi väheksymättä epäilen, että 8-kuinen ei vielä osaa tietoisesti kokeilla rajoja. Tietoiset uhmaamiset tulevat sitten vasta toisella ikävuodella. Pikemminkin uskon hänen luulevan, että tietyn jännän jutun tekeminen ja vanhemman estelyt on leikkiä. Ei-sanaahan tuon ikäiset eivät vielä pitkään aikaan tajua, paitsi voivat yhdistää sen tiettyyn "leikkiin"...

Rasittavaa, tiedän . Esikoiseni oli tosi liikkuvainen ja villi jo vauvana. Vielä silloin, kun hän oli 1,5 vuotta, mietin, milloin se käskeminen alkaa tehota, mutta niin ne kiellot vain kummasti alkoivat tepsiä vähän alle 2-vuotiaana. Nyt 2,5-vuotiaana voi jo sujuvasti myös lahjoa ja kiristää .

Mutta yhteenvetona siis, että vauvaa on ihan turha komentaa, ja taaperollekin on turhaa ääntään korottaa. Itsekin olen huomannut parhaaksi keinoksi juuri edellisen kirjoittajan mainitseman huomion toisaalle suuntaamisen. Toimii loistavasti myös yli 2-vuotiaan uhmaikäisen kanssa. Kun sinnitellään, ettei haluta lähteä esim. pihalta takaisin sisälle, ei lähdetäkään pelkästään sisälle, vaan esim. tiskaamaan tai tekemään jotakin muuta mielenkiintoista. Ja nukkumaan mennessä mennään sänkyyn katsomaan, onko unilelu vielä tallessa tyynyn alla jne.

Tsemppiä ihanan temperamentikkosi kanssa! Kyllä se siitä helpottaa, aivan varmasti! Ja sitten, kun helpottaa, huomaat, että temperamenttisesta vauvasta on kasvanut Suuri Persoona, joka osaa ilmaista itseään ja erottuu porukasta positiivisesti :hug: .

p.s. Onko vauvallasi vielä hampaita? Tuli vaan mieleen, että esikoinen alkoi kränttyillä ihan toden teolla 9-kuisena, kun ekat hampaat tulivat. Ruoka ei maistunut kunnolla pariin kuukauteen, ja koko ajan naristiin.

 

No joo, todennäköisesti se tosiaan onkin noin, että pojalle koko homma on vain leikkiä. (Varsinkin kun meillä molemmilla miehen kanssa on välillä pokka pettänyt, on tuo kummiskin sen verran huvittavan näköistä touhua tuo pojan nyrkkien puristelu ja irvistely vaikka meillä korvissa soikin) Ja hyvä muistutus tuo huomion toisaalle suuntaaminen - jännä, että muistan tuon kyllä aina muissa itkutilanteissa (jos poika esim. muksahtaa kumoon) ja hyvinhän se toimiikin, mutta nyt näissä karjumisissa mulla vissiin alkaa korvat soimaan jo sen verran, että moinen unohtuu =)
Itsekin olen tähän asti välttänyt tuota ei-sanan käyttöä, mutta jostain olen kuullut, että n. puolen vuoden ikäinen taas jo tajuaisi kiellon merkityksen. Täytyypä seuraavassa tilanteessa kokeilla vähän muita metodeja.
Ekat alahampaathan pojalla jo on ja kuten sanoin, olen tässä odotellut seuraavia puhkeavaksi, mutta eipä ole vielä mitään ilmaantunut...Tänään olikin onneksi paljon parempi päivä, vauva oli suorastaan aurinkoinen verrattuna viime viikkoihin