Miten tekisitte jatkossa? Tytön kaverit ja heidän äitinsä...

  • Viestiketjun aloittaja maitöäska
  • Ensimmäinen viesti
maitöäska
Ekaluokkalaisella tytölläni on kolme kaveria, jotka asuvat samalla kadulla kuin mekin. Ovat siis kaikki kavereita keskenään. Koulumatkat 2,5km kulkevat yhdessä ja joskus jonkun vanhemman ehtiessä heitämme kaikki kouluun samalla kyydillä. Yhteiset leikit menevät yleensä hyvin, ja leikkivät 2-3 kaverin porukoissa toistensa luona vapaa-ajallakin.

Joskus koulumatkoilla tulee sitten tappelua. Yksi tytöistä vetää helpommin pultit kuin muut ja lähtee kävelemään ryhmästä tai määrittää muuten, kenen kanssa kävelee. Joitain kertoja olemme kaikki äidit saaneet toisen tytön äidiltä tekstiviestin, jossa on kerrottu koulumatkan hankaluuksista (yleensä jotain tönimistä, yksin kävelemään jättämistä tms) ja aina olen selvittänyt asiat omalta ja tyttöni osalta. Oma tyttöni on yleensä se, joka jää tämän yksin jätetyn kanssa kävelemään, ettei tarvitsisi kävellä yksin.

No, eilen sitten oma tyttöni kertoi tämän herkästi pultit vetävän tytön hermostuneen tyttööni, koska tämä oli vahingossa kompastuttuaan tönäissyt tyttöä koulumatkan alussa. Tyttö oli tokaissut, ettei kävele tyttöni kanssa ja lähtenyt painamaan edelle. Sitten tämä toinen tyttö (jonka seurana oma tyttöni on kävellyt joskus, ettei sen tarttisi kävellä yksin) juoksi tuon tytön perään. Ja pian lähti kolmaskin tyttö porukasta heidän peräänsä juosten. Ja omani siis käveli yksin kotiin.

En nyt pitänyt tätä asiaa NIIN suurena, mutta omalle tytölleni oli tärkeää, että laitan tästä asiasta tiedoksi tekstarin muille äideille, jotta pystyvät puhumaan asian kotonaan lapsensa kanssa. Näinhän tämän toisen tytönkin äiti on tehnyt aina. No, laitoin eilen iltapäivällä viestin kaikille. Kolmannen tytön äiti soitti melko pian ja kertoi jutelleensa oman tyttönsä kanssa, että kukaan ei joutuisi kävelemään yksin. Pultit vetäissyt tyttö oli toistellut kuulemma kävellessääni, ettei kävlee tyttöni kanssa eikä myöskään tämän kolmannen tytön kanssa.

Mutta toisten kahden tytön äideistä ei ole kuulunut yhtään mitään! Olen tästä aina hämmentynyt, koska vastaavassa tilanteessa olen aina vastannut heille (tai siis toiselle heistä, koska pultit ottavalla tytöllä ei ole tällaisia omakohtaisia harmistuksia koulumatkan aikana ollut). Tappeluita tulee varmasti jatkossakin, mutta taidan jatkossa jättää sitten tämän toisen tytön äidillekin vastaamatta hänen viesteihinsä ja "selvityspyyntöihinsä" (jotka siis ovat vastaavaa tasoa kuin oma viestini eilen).

Ei mikään iso asia minusta lapseni kannalta, ei hän tuosta eilisestä nyt niin traumatisoitunut, mutta ihmettelen näiden äitien reagoimattomuutta....
 
"wieras"
No älä nyt sinä tee tosta jutusta niin isoa numeroa! lapsellista alkaa tolleen pelleilemään, "en mäkään sitten vastaa kun ei nekään". Jatkat samaan malliin vaan, vastailet viesteihin jne.
 
Tuttua
Toi on niin ärsyttävää....meillä ihan samanlaista, yksi "pompttelija", joka määrittelee, kuka on kenen kanssa, mitä ja missä leikitään ja kenen kanssa kävellään. Ja jos ei toiset oitis pomppaa hänen toiveiden mukaan, niin "en sit enää koskaan leiki sun kanssa"
Mun tyttö on nyt sit se yksin jääjä :(
 
"mamma"
No noi on noita lasten kinoja... itse en jaksa edes puuttua jos ei ole niin kovin vakavasta jutusta kyse. Meidänkin tytön kaveripiirissä on yksi pompottaja, joka muita vuoden vanhempi. Tulee kovasti aina leikkimään meille, mutta lähtee heti kun pitäisi siivota leikit muiden kanssa. Kerran myös tytöt olivat heillä leikkimässä ja kertoivat myöhemmin, ettei kaveri päästänyt heitä kotiin vaikka olisivat tahtoneet lähteä ja olimme sopineet kotiintuloajasta.

Nyt sitten viimekerralla kun taas kuulin 20min ennen kotiintuloaikaa tuon tytön suusta meillä, ettei hänen tarvitse siivota, vaan hän lähtee nyt kotiin... pakko oli käydä sanomassa että hei, te siivoatte kaikki yhdessä yhteiset leikit pois, eikä niitä jätetä muiden vastuulle.. Siivosi sit kyllä, mut eipä ole tullut sen jlk meille.. Otti varmaan nokkiinsa tuosta asiasta, mutta mun mielestä reilupeli että kylässä siivotaan jäljet, samaa olen omilleni sanonut ettei siivousta jätetä kavereille kun ovat kylässä.

Meni nyt hieman aiheen vierestä, mutta tuli mieleeni :)
 
Mä en olisi tuollaisesta jaksanut alkaa mitään äitien tekstaririnkiä edes kehittämään, olisin sanonut tytölleni että antakaa sen sitten kävellä yksin jos ei jonkun seura kelpaa. Lasten täytyy oppia hoitamaan pienet konfliktinsa itse niin ettei siitä vanhemmat heti jotain workshoppia ole väsäämässä
 
"aapee"
Siis eilen tapahtunut ja nyt jo mietit mitä teet jatkossa, kun ei ole mitään kuulunut? Vähän pikaista toimintaa.
Siis lähinnä mietin, että kun kolmannen tytön äiti laittaa vastaavasta (= yksin kävelystä) tekstaria, niin siihen pitää reagoida heti koska hänen lapsellaan on niin paha mieli. Ja kun sama tapahtuu muille, ei siihen sitten niin tarttekaan reagoida mitenkään.
 
[QUOTE="aapee";29567070]Siis lähinnä mietin, että kun kolmannen tytön äiti laittaa vastaavasta (= yksin kävelystä) tekstaria, niin siihen pitää reagoida heti koska hänen lapsellaan on niin paha mieli. Ja kun sama tapahtuu muille, ei siihen sitten niin tarttekaan reagoida mitenkään.[/QUOTE]

Onko tämä äiti siis sanonut/tehnyt jotain mistä olet päätellyt, että pitäisi reagoida heti? Onhan tietty väärin odottaa muilta jotain, mitä ei itse sitten vastaavassa tilanteessa tee, mutta kyseessä voi kuitenkin olla ihan inhimillinen syykin (kiire, unohdus).
 
"aapee"
Onko tämä äiti siis sanonut/tehnyt jotain mistä olet päätellyt, että pitäisi reagoida heti? Onhan tietty väärin odottaa muilta jotain, mitä ei itse sitten vastaavassa tilanteessa tee, mutta kyseessä voi kuitenkin olla ihan inhimillinen syykin (kiire, unohdus).
Jos ei vastausta tule viestiin muutaman tunnin sisällä (jos vaikka lapseni ei ole ollut kotona enkä ole kerinnyt hänen kanssaan asiasta juttelemaan), niin tulee toinen viesti jossa edelleen painotetaan samaa asiaa ja sitä kuinka hirveän paha mieli hänen lapsellaan on.
 
Siis laitatteko te äidit toisillenne joka kerta viestiä jos lapsilla on ollut jotain pientä konfliktia? Kyllä minäkin olen joutunut pariin otteeseen selvittelemään kahden muun äidin kanssa lastemme riitoja, mutta silloin riidat ovat olleet niin isoja etteivät lapset keskenään ole niitä voinut selvittää, vaan mukana on ollut ihan uhkailua ja muuta sellaista.

Itse kyllä luultavasti jättäisin myös vastaamatta, jos alkais joka välissä puskemaan viestiä, että nyt "Irmeli" suuttui taas "Inkerille" ja "Esterikin" meni heti "Irmelin" puolelle. Antaisitte lasten selvitellä tuollaiset keskenään ja puuttukaa vasta sitten, jos näyttää siltä etteivät he siihen kykene. Yksi tärkeä taito, joka lasten tulisi oppia on se, että osaavat toimia riitatilanteissa.
 
[QUOTE="aapee";29567110]Jos ei vastausta tule viestiin muutaman tunnin sisällä (jos vaikka lapseni ei ole ollut kotona enkä ole kerinnyt hänen kanssaan asiasta juttelemaan), niin tulee toinen viesti jossa edelleen painotetaan samaa asiaa ja sitä kuinka hirveän paha mieli hänen lapsellaan on.[/QUOTE]

No ikäväähän se on jos odottaa sitten vastausta heti miten muilta ja itse ei vastaavasti toimi, mut ei kuitenkaan mielestäni ole mikään iso juttu ja silti kyseessä voi olla ihan inhimillinen unohdus. En siis toimisi yhtään mitenkään, enkä suunnittelisi mitään "kostotoimenpiteitä".

Samaa mieltä muiden kanssa, et lapset saa pienet kinansa oppia selvittämään itse, puututaan jos touhu menee vakavaksi.
 
kaf
voisin kuvitella, että se lähettelemätön äiti on tehnyt periaatepäätöksen, ettei joka lapsensa kinaa lähde äitien kesken tekstarilla selvittelemään. ja niin olisin vastaavassa tilanteessa saattanut tehdä itsekin. sinun viestisi jälkeen ihmettelisin, että eikö tämä ollutkaan yhden erikoisen äidin kotokotuksia vaan sittenkin joku älytön yleinen käytäntö.

se omasta tytöstään lähettelevä voi sitten ollakin vähän itsekeskeinen idiootti. tai sitten siellä puidaan asiaa niin pitkän kaavan mukaan, ettei ole vielä voinut vastata :D
 
"vieras."
Kuulostaapa rasittavalta tuollaisten pikkujuttujen selvittely. Mutta siis varmaan se suuttunut tyttö on oikeasti luullut, että tyttösi on tönäissyt tätä tahallaan ja on kertonut näin äidilleenkin. Siksi äidin voi olla vaikea kommentoida asiaa jollain tekstarilla, kun eri versioita on liikkeellä.

Sitä paitsi, varsinkin jos tätä suuttunutta tyttöä on ihan oikeasti tönitty aiemmin, niin tuo juttu vahingossa tönimisestä kuulostaa aika epäuskottavalta. Sellaistahan lapset tekee joskus, muka vahingossa tekee jotain, vaikka oikeasti ihan tarkoituksella toista kiusataan. Ei aloittaja sinun lapsesi ole välttämättä se herranterttu, joka ihan vaan vahingossa kompastui ja joutui siksi kaikkien syrjimäksi. Aivan yhtä hyvin voi olla, että hän töni ihan tahallaan, jonka muutkin huomasi ja oli siksi kiusatun tytön puolella.
 
Oopss
Juttelisin tasan tarkkaan lapseni kanssa asiasta ja pohdittas yhdessä miten kannattaa jatkossa toimia jos käy noin tms.

En todellakaan alkais mitää tekstareita laittamaan pikkujuttujen takia.

Meilläkin lapsella OLi kaveri jonka äiti oli luurissa roikkumassa joka ikisen pienen jutun jälkeen arvaa vaan leikkiikö sen lapsen kanssa enää kukaan kun äiti "myllyttää" kaikki. :(
 

Yhteistyössä