Oma äitini yritti kaikkensa ollaakseen oikeanlaisena tukena lapsettomuudessa. Kysyi ihanasti, että tungetteleeko hän, ja pyysi sanomaan jos en halua puhua. Äiti on ollut se, joka seisoo rinnallani viimeiseen asti ja sanoo sanat joita tarvitsen. Myös lapsettomuusasiassa.
Kädenvääntöäkin tuli kun en vain yksinkertaisesti kestänyt tietynlaista tukea: "Kun lakkaatte stressaamasta |O |O |O ", "Mirkullakin tärppäsi heti aukiolotutkimuksen jälkeen", "Pirkkokin tuli raskaaksi kun rentoutui ja otti punkkua lasillisen joka ilta

" . Nuo kommentit vähenivät sitä mukaan kun aukiolotutkimukset tulivat ja menivät, ja kuinka äiti näki että hoitotauoilla pystyimme myös nauttimaan elämästä melkein aidosti stressaamatta. Mutta mitään ei tapahtunut.
Nuo minun mielestäni vääränlaiset kommentit oli tietysti tarkoitettu kannustavaksi. Riita oli kuitenkin aina valmis koska en pysty teeskentelemään äidilleni yhtään. (En olisi pystynyt salaamaan häneltä raskautta päivääkään)
Koska kukaan ei voinut luvata, että tärppi käy minua ärsytti yli kaiken kommentit, joista monet lapsettomat saavat voimaa. Minä halusin, että joku sanoo, että minä olen arvokas ilman lastakin ja että elämä ilman lasta voi olla elämisen arvoista. Kun sanoin sen äidille, hän totesi, että "Herranjumala totta kai, minä vain toivon, että saat sen mitä SINÄ toivot".
Yritin saada myös tukea anopista, joka joutui aikoinaan taistelemaan 4 vuotta hoitoja, jotta mieheni saatiin maailmaan. :headwall: Kerroin, että meillä on todella rankkaa, ja kysyin miten hän aikoinaan selvisi (on itse kertonut joskus hoidoista, joten uskalsin kysyä). Anoppi totesi, että miehessäni ei voi olla vikaa kun ei ole edes sairastanut sikotautia :saint: (Miehestä ei löytynyt vikaa, mutta mitä väliä) Ja alkoi kertomaan ongelmista pomon kanssa, joita hänelle oli sattunut kun odotti miestäni. Kun oli niin rankka raskausaika.